sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Artdeco Gel Eyeliner Dita Von Teese

Sain otsikon mukaisen geelirajausvärin testattavakseni blogin kautta. Ennestään minulla ei ole kokemusta kovin monesta geelirajausväristä, käytössä minulla on ollut MSchicin ja Wet'n Wildin vastaavat tuotteet ja kaupoissa olen laappinut kämmenselkään L'Orealin ja Maybellinen geelilinereita.

Artdecolla ei muistaakseni ole valikoimissaan toista geelirajausväriä. Dita Von Teese Gel Eyeliner on pakattu ihanan painavaan huurrelasiseen purkkiin. Ihan tavallinen ja yksinkertainen, mutta painavuudessaan silti melkein ylellinen. Ei se painavuus tietysti aina ole niin kivaa, joskaan ei yksi pieni lasipurkki esim. meikkipussissa niin paljoa paina, etteikö kassia jaksaisi olalla kanniskella. ;-)


Purkin mustassa kannessa on Dita Von Teese-kokoelman tyylitelty logo, mikä ainakin minusta on onnistunut ja tuo oman lisänsä ylelliseen yleisfiilikseen. Pidän yleisesti ottaen todella paljon koko kokoelmasta henkivästä vintage-tunnelmasta.


Olin erittäin positiivisesti ilahtunut kokeillessani rajausväriä ensimmäistä kertaa. Kerrassaan mainiota tavaraa. Koostumus tuntuu enemmän voidemaiselta kuin geelimäiseltä ja se levittyy hyvin pehmeästi. Tuote on geelirajauksille tyypillisesti erittäin riittoisaa. Tuote ei sisällä parafiinia, parabeenejä eikä mineraaliöljyä.

En ole laskenut montako kertaa olen jo purkilla käynyt mutta aika monta. Tuon enempää ei tuotetta ole kuitenkaan kulunut. Käytän rajaukseen mieluiten aika kapeaa sivellintä. Tykkään aloittaa kapeasti ja sitten rakentaa rajausta leveämmäksi sen mukaan miltä se silmään näyttää ja mitä fiilikset sanoo.


Sain rajausvärin mukana Artdecon oman rajaussiveltimen, joka on minun makuuni aika paksu. Tietysti jos jo etukäteen tietää haluavansa vähän leveämmät rajaukset, niin onhan tuollainen hieman leveämpi sivellin silloin varsin järkevä kapistus.


Minulla on joitakin Artdecon siveltimiä (muistaakseni ainakin kaksi kabukia ja poskipunasivellin) ja ikäväkseni täytyy todeta, että merkin siveltimet eivät ole minuun juurikaan vaikutusta tehneet tähän mennessä. Artdecon rajaussivellin on ihan ok, mutta en todennäköisesti ostaisi sitä itse. Sillä saa tehtyä nätit mutta aika paksut rajaukset. Tarkkaan ja ohueen rajaukseen se on liian paksu.

Artdeco lupaa tälle vedenpitävyyttä ja kestävyyttä. Kädenselän swatchit kyllä sai hinkattua käsiä pestessä pois, mutta niitä sai todella hinkata niin, että iho jo hieman punoitti pesun jälkeen. Minulla ei kuitenkaan ole ollut mitään ongelmaa silmämeikkiä poistettaessa. (käytän luonnollisesti vedenkestävälle silmämeikille tarkoitettua puhdistusainetta).

 Ylin ja paksuin viiva on useampaan kertaan kerrostettu, kaksi hailakampaa on kertaalleen vedettyjä viivoja. Niiden välissä pariin kertaan vedetty kapea viiva.

Kestävyyteen olen enemmän kuin tyytyväinen. Viimeksi kun käytin tätä rajausväriä iltariennoissa, tein melkoisen leveän pikkusiivellisen rajauksen, joka todellakin joutui illan aikana koetukselle jo pelkästään silmäluomieni ominaisuuksien puolesta, mutta myös runsaan tanssimisen mukanaan tuoman "hienoisen" hikisyyden muodossa. Illalla (kröhöm, aamuyöstä) kotiin palattuani sain todeta peiliin katsoessani, että rajaukseni olivat aivan saman näköiset kuin ne juuri tehtyäni, noin 10 tuntia aikaisemmin.

Kestävyyden perässä olen aikaisemmin ostanut esim. Estee Lauderin Double Wear Zero Smudge nestemäisen rajausvärin joka todellakin on sekin hyvin kestävä. Se ei vain sovi minun tyylilleni tehdä rajaus. Tuote on nestemäinen ja sen kerrostaminen ei oikein suju ilman, että tuote kuivuu kovaksi ja tavallaan lohkeilee ja varisee irti. Tällä Artdecon rajausvärillä voin rauhassa "rakentaa" rajaustani lähes mielin määrin eikä se keräänny paksuiksi kerroksiksi eikä myöskään tunnu paksulta. Ihanaa tässä tuotteessa on myös se, että se myötäilee ihoa asettuen iholle kuin toinen iho (toisin sanoen se myötäilee myös silmäluomien ryppyjä =) ) ja on näin ollen myös joustava.

Artdecon Gel Eyelinerista tuli kertaheitolla minun lempparini ja luottorajausvärini. Tällä saa ohuella siveltimellä aikaan niin kapeaa ja ohutta jälkeä, että se sopii myös luonnollisempaan meikkiin vaikka syvän mattamusta onkin. Tätä pystyy lisäksi pakkaamaan yläluomen vesirajaan ripsien tyveen sopivalla siveltimellä ihanan vaivattomasti, helpompaa mielestäni kuin kynän kanssa.

Minulla ei tähän hätään ole valitettavasti yhtään kunnollista meikkikuvaa. Yksi aamu yövuoron päätteeksi yritin saada jotain pientä aikaiseksi tätä postausta varten, mutta lopputulos oli aika onneton (silmissä siis noin 14 h olleet ripsarit ja pohjustus, siihen vaan päälle lätkin). Laitan tähän nyt kuitenkin pari kuvaa.


Dita Von Teese geelirajausväri maksaa tietääkseni Suomessa noin 22€ ja sivellin noin 10€. Artdecoa myydään Suomessa kauneushoitoloissa ja nettikauppa Cosme Shopissa. Netistä sitä voi tilata lisäksi mm. Englannista ja Saksasta. Täällä lista jälleenmyyjistä Suomessa.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aloe vera-hurahdus

Taisin vähän hurahtaa aloe veraan. Hupsista. :-) Satuin ihan sattumalta noin vuosi sitten ostamaan Ecocert ja Cosmebio - sertifioidun Pur Aloén kasvovoiteen, jonka otin käyttööni kesän korvilla ja käytin loppuun kesän ja syksyn aikana. Olin aikaisemmin kuullut ja lukenut paljon aloe veran hyvistä ominaisuuksista ja hehkutuksista sen erinomaisuudesta. Kokemuksia minualla ei siitä juurikaan ollut, jostain oli kuitenkin tullut se käsitys, että eipä se aloe vera sen kummempaa ainetta taida olla kuin mikään muukaan.

Ensikokeilulla Pur Aloén voide ei vakuuttanut, mutta sitten kun sinnikkäästi jatkoin sen käyttöä ihastuin siihen totaalisesti. Se toimi myös kimmokkeena lähteä kokeilemaan muitakin aloe vera - tuotteita. En muista miksi en silloin syksyllä ostanut uutta tuubia Pur Aloén voidetta, muistikuva on, että olisin pitänyt sitä turhan hintavana mutta eipä se näytä mitään erityisen kallista olevan.

Tilailin sitten innostuksissani iHerbiltä muutamankin alo vera - tuotteen testiin. Ensimmäiseksi otin käyttööni tämän pienen ihanuuden: Aubrey Organicsin Pure Aloe Vera - veden. Tai en oikein tiedä onko se ihan vettäkään, mutta huomattavasti juoksevampaa kuin geeli kuitenkin.

Tässä Pure Aloen (minut vakuuttanut) INCI-lista:  
Aloe barbadensis (aloe) leaf juice*, citrus grandis (grapefruit) extract, cyamopsis tetragonoloba (guar) gum*, tocopherol (vitamin E)
*Organic


iHerbin sivuilla tuotetta kuvaillaan näin: 

Description

  • Made with 98% Organic Ingredients
  • 100% Natural Ingredients
  • Vegan
  • No Animal Testing
  • Contents Biodegradable
  • Certified Organic by QAI, Inc.

One of nature's most effective skin soothers, aloe conditions and hydrates dry, rough or sun-exposed skin on contact. Extracted from the leaf of certified organic plants, our aloe vera does not resemble processed aloe. Because we use no artificial thickeners, its consistency and clarity may vary.


Säilytän pulloani jääkaapissa. Se ei ole suuren suuri (118 ml) ja minusta se on aika söpö. Käytän tuotetta aamuin illoin kasvojen pesun jälkeen, vähän niin kuin kasvoveden asemasta. Joskus levitän sen vanulapun avulla kasvoveden tapaan, mutta yleensä kaadan sitä sormille ja levitän kasvoille käsin. Varsinkin aamuisin se on ihanan virkistävä kokemus.

Pure Aloe Vera imeytyy ihoon nopeasti. Se jättää ihon todella pehmoisen ja miellyttävän tuntuiseksi, suorastaan rakastan sitä, miltä sen levittäminen tuntuu ja minkä tuntuinen iho sen levittämisen jälkeen on. En osaa sanoa kuvittelenko vain, mutta minusta tuntuu, että sen jälkeen kun otin tämän käyttööni ei kasvoillani ole juuri epäpuhtauksia näkynyt. Mustapäät tuntuvat kadonneen, samoin näppylät. Minulle tulee hyvin herkästi hormoninäppylöitä mutta nyt niitäkään ei tunnu juuri tulevan. Ihohuokoset näyttävät mielestäni pienemmiltä.

Tuskin Pure Aloe Vera yksin on "syypää" näihin muutoksiin kuitenkaan, mutta eiköhän se ole osansa ihoni eteen tehnyt. iHerbissä tällä on hintaa $6.76 eli noin 5,30€.

Sitten seuraavaan ihanuuteen. Kasvovoiteena käytän tällä hetkellä (niin kuin yleensä) vähän sekalaista kokoelmaa, mutta eniten tullee käytettyä Mill Creek Botanicalsin Aloe Vera Creamia.

Siitä iHerb sanoo seuraavaa:
Description
  • Botanicals
  • Fresh Aloe Soothes Irritations
  • 80% Pure Aloe
  • Paraben Free
  • Beautiful Skin Naturally
  • Natural & Organic Ingredients
  • Vitamin A, B, C and E to Protect
  • Select Herbal Extracts to Soften
  • No Artificial Colors
  • Cruelty-Free
Come to Mill Creek... Where Nature Makes a Difference
BENEFITS: Made with 80% Pure Aloe, vitamins A, B, C, and E to protect and select herbal extracts to soften.


Voide on täyteläistä ja kermaisaa, tavallaan ehkä jopa vähän rasvaisenkin oloista, mutta se ei kuitenkaan mielestäni ole liian rasvaista. Se imeytyy ihoon hyvin ja jättää sen miellyttävän tuntuiseksi. Minun käytössäni se toimii erinomaisen hyvin myös meikin alla. Sanoisin voidetta ennemmin kevyeksi kuin raskaaksi ja vaikka sen kosteutustehot minun iholleni ovatkin riittävät, niin en ole ihan varma olisiko se tarpeeksi kosteuttava kovin kuivalle iholle. Minun pintakuiva, kosteusköyhä ihoni kuitenkin kiittää.

En ole huomannut, että voiteesta olisi aiheutunut mitään iho.ongelmia, päin vastoin ihoni on paremmassa kunnossa kuin pitkiin aikoihin. Yksi miinus tuotteella kuitenkin on ja se on tuoksu. Tuoksu ei ole lainkaan epämiellyttävä tuoksuna, mutta se on aika voimakas ja henkilökohtaisesti en juurikaan pidä voimakkaasti tuoksuvista kasvovoiteista. Tuoksu ei kuitenkaan jää iholle pitkäksi aikaa eikä varsinaisesti häiritse kuin levitysvaiheessa.

Aloe Vera Creamin INCI:
Aloe vera gel (organic), deionized water, safflower oil, sorbitol, glyceryl stearate, PEG-100 stearate, cetyl alcohol, stearic acid, triethanolamine, panthenol (provitamin B5), biotin, lecithin, jojoba oil, tocopherol (vitamin E), retinyl palmitate (vitamin A), allantoin, barley extract, rose hips extract, nettle extract, yucca extract, octyl dimethyl PABA, sodium caseinate, citric acid, potassium sorbate, sodium benzoate, botanical fragrance.
*Certified Organic Ingredient by BCS OKO - Garantie.

iHerbissä Aloe Vera Cream maksaa $6.46 eli noin 5€. Purkissa on 113 gr voidetta.



Tässä vielä kuvan tämän hetken tilanteesta ihon suhteen. Kuvassa tosin kevyt pohjameikki (BB-voide+mineraalipuuteri, korostukset ja varjostukset sekä poskipuna). En muista koska ihoni olisi ollut viimeksi näin hyvässä kunnossa.

En kuvittele, että aloe vera - tuotteet olisivat yksinään saaneet ihon kunnon paranemista aikaan, mutta uskon kuitenkin, että ne ovat huomattavasti parantaneet ihoni tervehtymistä osaltaan.



Sonian innoittamana pyykkäsin muuten kaikki löytämäni likaiset siveltimetkin tässä yksi yö. Olen hävettävän laiska pesemään siveltimiä, kiitos Sonialle kipinästä! ;-)