perjantai 31. toukokuuta 2013

Dior viisikko Blue Lagoon

Heti perään toinen viisikkopostaus. Tämäkin päätyi minulle blogikollegan kautta. Aivan ihanat värit tässä paletissa, tykkään todella paljon! Blue Lagoon kuuluu Diorin tämän kesän Bird of Paradise-kokoelmaan ja minulla on himotuslistalla samaisesta kokoelmasta myös aurinkopuuteri/poskipunakombo Pink Glow. Saas nähdä onnistunko sen kesän Tallinnan reissulta käpäliini saamaan....


Paletti on mielestäni ihan selkeästi vihreävoittoinen ja nimessä esiintyvä Blue ihan pikkuisen hämää. Toisaalta, jos nyt miettii laguunia, niin kaippa siellä sitten vesikin on enemmän vihreää kuin sinistä, vaikka vesi perinteisesti siniseksi mielletäänkin....toisaalta, onhan vasemman yläkulman nappi ihan selkeästi sinivoittoinen ja keskimmäinenkin nappi suht sinisävyinen. ;-)

Laatu on hyvä, luomivärit koostumukseltaan pehmeitä eivätkä turhan jauhoisia. Pigmenttiäkin löytyy suht kivasti mutta ei kuitenkaan niin paljoa, etteikö paletin kanssa pärjäisi vähän vähemmänkin meikannut ihminen. Ainoastaan oikean yläkulman sävy tuntuisi olevan vähemmän pigmenttinen, mutta vasta kunnollisen käytön myötä selvinnee, että onko sillä miten suuresti merkitystä. Värit ovat jonkin verran shimmerisiä ja jopa hieman shiftaavia, minun makuuni hohtavuutta on aika sopivasti. Vasemman yläkulman vaalean turkoosinsininen sävy on muista poiketen lähes matta.


Kuvassa swatchit tehty ihan vain puhtaalle iholle, ei siis primeria alla.

Pakkohan palettia oli heti kokeilla, vaikka hiukset oli likaiset ja nassu ihan vaan sen verran BB-voiteella lätkitty, että pystyi päivällä hetken olemaan ulkona auringossa. Hieman lisäsin ennen kuvien ottamista poskipunaa ja puuteria ja huulille väriä. ;-) Kulmille en tehnyt mitään (ja ne on muutenkin just nyt aika karseat koska yritän kasvattaa niitä mahdollisesti uuteen muotoon).


Tein rajaukset uudella ihastuksellani M*A*D Mineralsin Indelible 3 in 1 Waterproof Liquid Eyelinerilla sävyssä Mermaid (en hyödy linkistä mitenkään), joka loppujen lopuksi vähän niin kuin varasti koko shown jättäen Blue Lagoonin ihanat sävyt hieman varjoonsa.

Liikkuvalla luomella sisänurkassa sävyä 4, keskellä sävy 2 ja ulkoreunassa sävy 1. Luomivaon varjostuksessa melko kevyesti sävyä 5. Ripsissä ihanaa sinivihreää Guerlainin ripsaria (joka tosin on jo niin vanha, että vetelee aika lailla viimeisiään. Sniif!).


Vihreät, turkoosit ja sinivihreät ovat yksiä lemppareitani luomiväreissä ja siksi olenkin melko ihastuksissani tähän palettiin. Aivan täysin varma en vielä ole sävyjen yhteensopivuudesta silmieni värin kanssa, tässä meikissä tuo Mermaid-rajaus hieman sekoitti pakkaa yllättävän voimakkaasti (vaikka ihanahan sekin on!). Mutta kaippa sekin asia tässä selvinnee kunhan pääsen paremmin palettiin tutustumaan. ;-)


Vaikka Night Butterfly ihana onkin, niin sen kanssa ihastus ei ollut ihan yhtä välitöntä kuin tämän Blue Lagoonin. Se taas johtuu vain ja ainoastaan siitä, että violetit luomivärit ovat aina olleet minulle hieman vieraita ja vaikeita ja koen useimmiten violetilla meikatessani, että lopputulos näyttää siltä niin kuin olisin saanut suht huolella turpaani. Night Butterflyn kanssa sitä ongelmaa ei onnekseni ole, joten todennäköisesti ihastukseni siihen tulee olemaan loppujen lopuksi ihan yhtä suurta kuin Blue Lagooniinkin, se vain vie vähän enemmän aikaa kehittyä. ;-)


tiistai 28. toukokuuta 2013

Dior viisikko Night Butterfly

Tein kauppoja bloggaajakollegan kanssa ja ostin elämäni ensimmäisen Diorin viisikon sävyissä Night Butterfly. Sillä meikkaaminen ei ollut mitenkään aivan erityisen mieltä mullistavaa tai ekstaattista puuhaa, mutta sangen miellyttävää kuitenkin. En todennäköisesti ostaisi niillä hinnoilla mitä Suomessa uudet viisikot maksavat, mutta alennusmyynnistä voisin varmasti ainakin harkita ostavani. ;-)


Pitihän sitä heti päästä kokeilemaan ja teinkin sillä sitten iltameikin. Siinä kävi vaan sitten samalla tavalla kuin varmaan joka kerta on käynyt, eli olisi pitänyt olla menossa jo tunti tai pari sitten ja kuvat on roiskaistu lähes vauhdissa. Mutta kaippa näistäkin jotain iloa ehkä jollekulle on. :-)

Tässä siis minun Night Butterfly-meikki muutaman viikon takaa.




Meikkipohja muistaakseni Lancômen Teint Idole Ultra 24 H:n ja Teint Miraclen sekoitus, päällä varmaankin Meow Cosmeticsin mineraalipuuteri sekä korostuksena ja varjostuksena The Balmin tuotteita. Poskilla taitaa niin ikään olla theBalmia. Huulimeikkiä en kuvien ottoon mennessä ehtinyt tehdä ja kulmissa hätäpäissä sudittua Make Up Storen Tri Brow Coloria. Ripsivärinä Lumenen vedenkestävä Blueberry Curl, rajaukset Artdecon Dita Von Teese Gel Eyelinerilla.


perjantai 24. toukokuuta 2013

11 + 11 asiaa minusta

Sain haasteen. Ja vaikka minulla on muutama vanhakin haaste odottamassa postausta, niin törkeästi teen nyt tämän uusimman ensin.

Miss Piggy's pearls-blogin Salla haastoi minut ja olen vähän tylsä ihminen enkä taaskaan jatkohaasta ketään erikseen, jokainen voi niin halutessaan ottaa kuitenkin avoimen haasteen vastaan ja vastata kysymyksiini.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista!


Toivottavasti ei tule kauheasti toistoa edellisten samanlaisten ja vastaavien haasteiden kanssa, eihän tällainen lahopää voi mitenkään muistaa mitä kaikkea se on jo blogissa paljastellut. ;-)

1. Minulla on kolme sisarusta, jotka ovat minulle erittäin rakkaita ja joiden kanssa olen hyvissä väleissä ja säännöllisesti tekemisissä. Siskoni on yksi parhaista ystävistäni.

Sisko ja sen veli vuonna nakki. Olen kuvassa alle kouluikäinen. ;-)

2. Haaveilen jatkuvasti siitä työstä mihin olen kouluttautunut, mutta nautin silti tämän hetkisestä työstäni todella paljon vaikka se ei ihan juuri sitä olekaan. Tavallaan sama ala, mutta aika erilainen työ kuitenkin. Olen silti ihan tyytyväinen, nyt on hyvä näin ja eiköhän tilanne tästä muuksi muutu jos niin on tarkoitus.

 3. Rakastan nopeita autoja. Tykkään autolla ajamisesta ja omaan toisinaan melko herkän kaasujalan. En kuitenkaan ymmärrä esim. auton moottorin päälle mitään enkä ole koskaan vaihtanut renkaita enkä käyttänyt autoa katsastuksessa. Öljynvaihto saattaisi sujua ja pissapoikaan ja jäähdyttäjään osaan lisätä nestettä. Itse kuitenkin sentään tankkaan jos tankata tarvitsee. :-D Rakastan autoani ja sillä on nimi. Ja se on nopea! ;-)

4. Minulla on ihan liian paljon meikkejä! Silti tuntuu vaikealta ajatukselta lajitella niitä ja pistää tarpeettomat (miten niin tarpeettomat!!??) eteenpäin/myyntiin, vaikka en olisi käyttänyt jotain tuotetta tyyliin ikinä. Ja vaikka niitä on jo ihan liikaa, niin jatkuvasti tulee hankittua lisää. Meikit vaan on niin ihania!

 Vapputunnelmissa vuosi sitten

5. Minulle ennestään tuntemattomat ihmiset tulevat joskus sanomaan, että näytän Marilyniltä. Lähinnä siis kännipäissään kun olen itsekin liikenteessä. ;-) Tosin myös läheiseni ovat toisinaan yhdennäköisyydestä maininneet. Ei haittaa minua, fanitan Marilyniä! :-D

6. Minulla on neljä lasta. 4. Nykyaikana se tuntuu olevan monelle aivan käsittämätön määrä lapsia. Onhan se sitä toki tilastollisesti; vain noin 4% lapsiperheistä on nelilapsisia (muistaakseni, joskus jotain tilastoa aiheesta pällistelin).

Pikku-Mohn ja jännittävät synttärikynttilät

7. Elän pitkäikäisessä parisuhteessa ja naimisissakin olen saman miehen kanssa ehtinyt olla jo vuodesta 1996. En voi väittää, että aina olisi ollut rakkautta ilmassa ja elämä ehanaa, mutta niin sitä vaan tässä edelleen yhdessä heilutaan ja rakastetaan.

8. Minulla on vaikeuksia olla ajoissa paikalla. Yleensä olen aina myöhässä. Paitsi töistä en ole myöhästynyt kovinkaan montaa kertaa, siellä olen yleisesti ottaen aina ajallaan. Mutta kaikkiin sovittuihin tapaamisiin tulen aina myöhässä, vaikka miten yrittäisin päästä ajoissa lähtemään. Toisaalta en kestä odottelua....

9. Rakastan kenkiä. Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa! Erityisesti rakastan korkokenkiä. Minulla on vain paha tapa kuluttaa koroista korkolaput ihan tappiin, mutta minun ei tule koskaan vietyä niitä suutarille uusien korkolappujen laittoon. Käyttääkään niitä ei voi ennen uusia korkolappuja. Harmillista laiskuutta!

Olin sisareni kaaso ja juhlistin häitä näissä kengissä hieman fiftarityylisessä mekossa (mekkokangas taustalla)

10. Musiikki on iso osa elämääni. En kuuntele sitä jatkuvasti, mutta paljon kuitenkin ja ilman en voisi mitenkään elää. Musiikkimakuni on laaja ja aika lailla laidasta laitaan. Keikoilla tulee käytyä aina silloin tällöin, seuraavaksi olen menossa kesäkuussa Rushin kolmannelle Suomen keikalle (kahdella edelliselläkin viihdyin erinomaisen hyvin <3 ) ja marraskuulle on liput Black Sabbathin keikalle. Saas nähdä miten "vauhdikas" show siitäkin on tulossa. ;-)

"You can choose a ready guide in some celestial voice.
If you choose not to decide, you still have made a choice.
You can choose from phantom fears and kindness that can kill;
I will choose a path that's clear -
I will choose Free Will."

 11. Olen harrastanut elämäni aikana muutamaankin otteeseen ratsastusta. Haluaisin ratsastaa edelleen, mutta se on kovasti kallis harrastus ja hyvät tallit ovat pikkuisen kiven alla. Maybe someday again....

Huhhuh, olipahan taas homma keksiä asioita itsestään! Sitten vastailenkin Sallan esittämiin kysymyksiin.

1. Mitä olet lapsena keräillyt tai mitä keräilet nyt?
Keräilin lapsena kirjepapereita. Nyt "keräilen" kosmetiikkaa ja hajuvesiä. ;-)


2. Jos saisit muuttaa yhden asian elämästäsi, minkä muuttaisit?
Vaikea kysymys. Jos miettii menneisyyttä niin muutettavia asioita olisi enemmän kuin yksi, ja jos tätä hetkeä niin en ehkä mitään. Tai no, palkkani voisin mielelläni muuttaa isommaksi. ;-)

Tuore ylioppilas. Joskus 20 vuotta sitten. ;-)

3. Jos saisit vuodessa lähteä kerran viikoksi lomalle, minne lähtisit?
En ole juurikaan matkailuihmisiä, mutta jos joka vuosi saisi valita viikon lomakohteen niin vaihtelisin sitä ja haluaisin käydä lomailemassa erilaisissa paikoissa ympäri maailmaa, myös Suomessa.

Kesälomareissulta Hangosta parin vuoden takaa

4. Paljonko aikaa vietät päivässä tietokoneella/älypuhelimen kautta netissä?
Liikaa! :-D Puhelimen kautta en kauheasti nettaile, mutta vapailla ollessa tulee koneen äärellä kökötettyä vähän liikaakin. Aikoja en osaa arvella, kone on auki koko ajan ja siinä tulee piipahdeltua pitkin päivää ja usein minulla on jokin homma kesken mihin konetta tarvitsen. Esim. kuvankäsittely on minusta hauskaa ja terapeuttista ja siihen saan kulumaan uskomattoman paljon aikaa...

5. Lempi Muumi-hahmosi? Pakko keksiä, vaikket tykkäisikään Muumeista :)
Muumit eivät ole koskaan kuuluneet mun suosikkeihin. Pakko varmaan sanoa Pikku-Myy, koska se on kaikessa kiukussaan niin symppis kuitenkin.

6. Minkä julkisuuden henkilön haluaisit tavata?
Tjaa, en oikein tiedä. Joskus teininä olisin varmaan pyörtynyt pelkästä ajatuksesta, että pääsisin tapaamaan Kissin Paul Stanley'ä ja sittemmin jos olisin päässyt tapaamaan David Coverdalea. :-D En taida halua tavata ketään julkisuuden henkilö tällä hetkellä.


7. Lempituoksusi?
Voi ei, ei pysty, niitä on useampia.... Yksi todella, todella lemppari on Thierry Muglerin A*men ja toinen Diorin Homme Intense, molemmat tosin virallisesti miesten tuoksuja. Pradan Candya rakastan myös. Vaniljatuoksut on vähän niin kuin mun juttu, tykkään myös ambrasta, benzoinista ja tonkapavusta. Haaveilen ostavani The Vagabond Princen Enchanted Forestin, aivan mielettömän ihana (ja kallis :-( ) mustaherukkatuoksu! Gourmandit ja orientaalit on usein mun lemppareita, mutta tykkään myös kukkaistuoksuista.

8. Oletko onnellinen?
 Olen, erittäin!

 9. Monestiko elämäsi aikana olet muuttanut?
Neljä kertaa niin, että muistan. Ilmeisesti kuitenkin viisi, mutta sillä yhdellä kertaa olin niin pieni etten voi muistaa.

10. Jos sinun pitäisi valita kolme vaateliikettä (tavaratalot tms eivät käy), joista ostaisit vaatteet koko loppuelämäsi, mitä ne olisivat?
Uh, en osaa sanoa! En ole viime vuosina juurikaan vaatteita ilokseni shoppaillut, joten vaateliikkeet ovat minulle aika harmaata aluetta. Jos rahaa olisi rajattomasti niin sitten varmaan yksi merkkiliike, joku farkkukauppa jossa myydään ainakin Leviksen farkkuja ja kolmanneksi joku vähän rennompi vaatekauppa.

11. Hallitsetko hyvin ajankäyttösi? 
Jaa-a...joo ja en. En oikein tiedä mitä tähän vastaisi. Kun olen töissä olen töissä ja kun olen vapaalla niin sitten olen todellakin vapaalla ja otan rennosti. Kyllä kai... Joskus voisi olla tietysti vähän reippaampi esim. siivoamisten ja kotihommien kanssa, mutta olen tavattoman laiska ihminen.

Noin, siinä 11+11 asiaa minusta. Jos haluat ottaa haasteen vastaan, niin tässä minun 11 kysymystäni sinulle:

1. Jos saisit käyttää lopun ikääsi vain yhden merkin meikkejä, mikä se olisi ja miksi?
2. Mistä meikkituotteesta olet valmis maksamaan eniten?
3. Mikä on älyttömin juttu mitä olet tehnyt?
4. Mikä on parasta lempivuodenajassasi?
5. Millä kulkuvälineellä liikkuisit mieluiten ja miksi?
6. Mistä haaveilet juuri nyt?
7. Mikä vähän isompi hankinta sinulla on seuraavaksi suunnitteilla?
8. Mihin tarvitsisit lisää aikaa?
9. Yritätkö kesällä varta vasten ruskettua?
10. Miten parhaiten rentoudut?
11. Mitä kesälomasuunnitelmia sinulla on?

Minä ja meidän koiruli pari vuotta sitten



torstai 23. toukokuuta 2013

Matkapulloja

Reissuun ei oikein viitsi raahata mukana isoja useamman sadan millin puteleita, mutta matkakokoja harvemmin on myynnissä juuri niistä omista lempparituotteista. Itse olen ratkaissut ongelman hankkimalla tyhjiä pikkupulloja jotka olen sitten täyttänyt haluamillani tuotteilla.

Minulla on matkaversiot shampoosta, hoitoaineesta, meikinpoistoaineista (kaksi kasvoille koska käytän kaksoipuhdistusta), silmämeikinpoistoaineesta (vedenpitävän silmämeikin poistoon), kasvovedestä ja kasvovoiteesta. Kasvovoiteena on joskus tosin mukana esim. joku näytekoko. Tässä muutama yllä luetelluista.


Flippikorkilliset on Dermosililtä ja olen tykännyt paljon, koko on sopiva ja korkkisysteemikin näpsä. Dermosil myy näitä tyhjiä pulloja kolmen setissä eikä hinta todellakaan päätä huimaa! Pulloon mahtuu 60 ml ja minusta se on varsin näppärä koko. Pullojen mukana tulee tuollaisia pyöreitä tarroja joissa tekstit sisällölle (voisivat tietysti olla ihan suomeksikin).

Olen ostanut vastaavia tyhjiä matkakäyttöön tarkoitettuja pulloja ja purkkeja myös esim. Prismasta, mutta minusta nuo Dermosilin pullot ovat olleet kaikin puolin parhaita. Ihan kaikista paras on kuitenkin tuo etualalla röhnöttävä pumppumekanismilla varustettu pullo.

Omani olen tilannut Pienestä Tuoksukaupasta ja voin lämpimästi suositella! Pullo on kooltaan 30 ml ja sitä pystyy käyttämään uudestaan, vaikka pumppuosa tuleekin todella tiiviisti kiinni säiliöosaan. Mukana on myös erillinen korkki suojaamaan pumppua. Sisältö pysyy ilmattomana (joskin täyttövaiheessa onnistun sinne aina jonkin verran ilmaa jättämään) ja on muutenkin ihanan hygieninen. Pullosta näkee myös käyttöasteen eli tuote ei pääse yllättämään loppumisellaan.

Olen täyttänyt pari tuollaista pumppupulloa nyös ihan normikäyttöön mm. sellaisilla voiteilla, jotka tulevat pakattuina purkkeihin eli niitä joutuu kaapimaan sormin (tai jos haluaa olla fiksu niin spaattelilla). Pumppupullo on paljon helpompi, nopeampi, näppärämpi ja ennen kaikkea hygieenisempi tapa annostella tuotetta kuin se purkkien kaivelu, ihan sama millä sitä kaivelee. Pumppupullo on suhteessa paljon kalliimpi kuin esim. nuo Dermosilin pullot, mutta ei se mielestäni silti mikään törkyhintainenkaan ole.

Pumppupullo on mielestäni aivan ässä voidemaisille tuotteille ja minulla on reissuboksissani myös kasvojen puhdistusgeeli pakattuna pumppupulloon. Olen ihan hassun tykästynyt tuohon muovisysteemiin, minusta on jotenkin ihanan tyydyttävää tarttua kasvovoiteeseeni joka kerta, koska se on pakattu tuohon pieneen ja näppärään muovipulloon. ;-)

Linkit ovat täysin turvallisia, tiedän varmuudella etten hyödy niiden klikkailusta. ;-)


lauantai 4. toukokuuta 2013

FOTD ja theBalm rakkautta

theBalm julkisti uudet nettisivunsa alkuvuodesta ja mainosti etukäteen vuorokauden kestävää alennusmyyntiä uusien nettisivujen julkaisupäivälle. Homma ei sitten kuitenkaan mennyt ihan niin kuin Strömsössä ja uudet sivut olivatkin hetikohta remontissa. Hetken aikaa uusia sivujansa uudelleen säädettyään The Balm polkaisi "kaikki tuotteet -50%" vuorokautensa uudelleen käyntiin ja tämä tyttö rymysi sivuilla onnessaan.


Tein melko mittavan tilauksen theBalmille ja ainoa otsaryppyjä aiheuttanut asia tilauksen tekemisessä oli tällä toisella kertaa postikulujen ilmestyminen loppusummaan. Tarkistin sivuilta moneen kertaan, että siellä luki, että yli 100 dollarin tilauksiin ei postikuluja tule. Siis juurikin kansainvälisiin tilauksiin. Normaalisti theBalmin postikulut kansainvälisissä tilauksissa ovat järkyttävät $40.


Noh, sivuutin tämän tilausvaiheessa suvereenisti, koska HALUSIN tilaamani tuotteet. Laitoin sitten myöhemmin sähköpostia, että voisitteko ystävällisesti vähentää ilmeisesti vahingossa tulleet postikulut laskusta ennen kuin rahastatte tilaukseni. Sain ystävällisen vastauksen ja pahoittelut siitä, että sivuilla oli niin epäselvästi ilmaistu, että alennusmyynnissä ilmaiset postikulut ei päde.

Hmm, minusta siellä ei ollut kyllä missään mitään mainintaa moisesta, mutta asian tarkistaminen jälkikäteen oli mahdotonta ja minä olen kiltti ja kohtelias ihminen, joten pidin näppikseni hiljaisena. Mailissa kysyttiin, että haluanko silti tilata tilaamani tuotteet. Hämeen hitaimpana hämäläisenä jäin pohtimaan asiaa ja pohdin sitä niin kauan, että theBalm oli veloittanut tililtäni tilauksen+postikulujen verran ja niin jäin loppujen lopuksi suht tyytyväisenä odottelemaan tilaukseni saapumista. Joka tietenkin jäi tulliin ja jouduin tullaamaan sen ja näin ollen maksamaan vielä vähän lisää. En ole viitsinyt laskea säästinkö loppujen lopuksi yhtään mitään reilusta alennuksesta huolimatta, olen vain iloinnut uusista ihanista theBalm-tuotteistani. :-) Kerranhan täällä vaan eletään!

Laitan varmasti joskus tarkempaa postausta tulemaan siitä mitä tuli haalittua, tämän postauksen kuvissa seikkailee kuitenkin vain minun naamani ja päivän meikki eli fotd = face of the day. Ihoni on ollut taas reilu kuukauden verran huonona, nyt jo onneksi paranemaan päin. En ole kauheasti meikkaillut, töihinkin vain ihan pakollisen. Meikkipohjaa ei ole kovin nätisti saanut tehtyä, mutta en ole kehdannut ihan ilman minkäänlaista meikkiä naamaani töissä näyttää.


Tässä tämän hetken nakke-Mohn, tukka likaisena (ja sekaisin) kauhtuneessa kylpytakissaan. Charming! Iho ei ole enää varsinaisesti rikki kuin yhdestä kohtaa, joka sekin on kovaa vauhtia paranemassa. Arven näköisiä punaisia jälkiä sen sijaan löytyy ja iho punoittaa paikka paikoin ja aika ajoin enemmän ja vähemmän.

Kävin tänään pikaisesti kaupassa ja ajattelin, että voisi yrittää meikata kasvoja vähän enemmän huolella ja katsoa, vieläkö meikkipohja näyttää ihan kuralta (ihoni kesi vielä jokunen päivä sitten sen verran runsaasti, että sen riekaleisuus tuli hyvin ikävästi esiin nestemäistä meikkipohjaa käytettäessä). Ilokseni lopputulos oli ihan katseltava.

Meikkipohja on sekoitus Lancômen Teint Idole Ultra 24 h:ta ja Lancômen Teint Miraclea (sävyt 005 ja 010). Käytin melko kevyesti peiteainetta punaisiin kohtiin, joka oli theBalmin Timebalm Concealer ja puuteroin kasvot todella kevyesti Pure Lux Cosmeticsin ihanaakin ihanammalla silkkipuuteri Silk Powderilla.


Silmämeikin tein Naked 2 paletilla (liikkuvalla luomella sisänurkassa Bootycall, ulkonurkassa ja varjostuksessa Tease ja kulmaluulla Foxy), ripsissä Maybellinen rakettiripsari (josta saattaa ehkä joskus tulla pieni postaus, se ei kuitenkaan ole mun juttu ollenkaan, tuo rakettiripsari). Kulmissa kevyesti Lumenen ruskeaa kulmageeliä.

Varjostukset theBalmin Bahama Mamalla, poskipuna theBalm Instain sävyssä Argyle (Petal Pink) ja korostus theBalmin Mary-Lou Manizerilla. Huulilla theBalmgirls huulipuna sävyssä Mai Billsbepaid, joka on ensimmäinen nudepuna jonka voin melko varauksetta sanoa sopivan minulle. Jonka ostin siis täysin nettikuvien perusteella tietoisen riskin ottaen, koska minä ja nudepunat emme yleisesti ottaen tule toimeen.

Olin hyvin tyytyväinen aikaansaannokseeni ja kauppareissukin sujui varsin hyvillä mielin eikä tarvinnut peilejäkään pakoilla.  Todella neutraali meikki, ei ihan nakumeikki minun mittapuullani, mutta melkein. Alun kaksi kuvaa on otettu hieman eri suunnasta tulevassa valossa kuin kaksi viimeisintä, jotka on räpsäisty juuri ennen shoppailuretken alkua. ;-)


Että eiköhän tämä tästä, luotan siihen, että iho tästä taas paranee ja josko se nyt pysyisi uudestaan pidemmän pätkän hyvänä, ollaanhan jo kohta kesässä ja perinteisesti kesäaika on tehnyt kasvojeni iholle enimmäkseen hyvää. Ihanaa viikonlopun loppua kaikille!