keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Punerrusta syksyyn, FOTD Inglotin luomiväreillä

Dior julkaisi syksyksi ihanan uuden viisikkokokoelman johon kuuluu pari limited edition-palettia. Toisen niistä sorruin ostamaan mutta toisen kanssa, sen hypetetymmän, olen pystynyt pitämään pintani, ja tyytynyt vain ihaillen lukemaan siitä toisten blogeista.

Kyse on tietysti Trafalgarista jonka keskimmäinen punasävyinen luomiväri on aivan ihana! Paletti ei kuitenkaan kokonaisuutena ole ollenkaan minun väriseni joten joudun etsiskelemään punaiseni Trafalgarista inspiroituneena jo olemassa olevista luomiväreistäni.

En tiedä vaikka jostain muusta paletista löytyisi parempikin dupe kuin tässä käyttämäni Inglotin sävy, mutta koska pidän kyseisestä Inglotin hieman rusehtavasta karpaloisesta todella paljon, halusin käyttää ehdottomasti sitä vaikka se ei aivan yksi yhteen tuon Trafalgarin puhtaamman punaisen kanssa osukaan.


Minulle on kertynyt "jokunen" Inglotin luomiväri ja ne eivät suinkaan pysy aina paleteissaan samassa järjestyksessä ympäri vuoden. Minusta on hauska toisinaan rakennella niistä sopivia kokonaisuuksia sen mukaan millainen meikki minulla milloinkin on mielessä. Joskus paletti rakentuu siinä meikatessa ja nakkaan sen sitten meikkipussiin matkaan mukaan. Tällä kertaa paletti rakentui osittain suunnitellusti, osittain sattuman avittamana. Paletissa vasemmalla reunimmaisena olevaa mattaista vaaleaa 356 en käyttänyt tällä kertaa ollenkaan.


Tässä meikissä käytin ihanaa vaaleanpunaista 488 DS sisänurkassa ja kulmaluulla, keskelle liikkuvaa luomea laitoin mattaisen pinkin 362 ja ulkonurkkaan ja hieman luomivakoon häivytellen käytin tummahkoa, hieman rusehtavaa karpaloista 450 PEARL sävyä. Häivytykseen ja varjostukseen käytin mattaista, harmahtavan rusehtavaa sävyä 363. Rajaukset jätin kokonaan pois lukuunottamatta yläripsirajan tightliningia, jonka tein Artdecon violetilla Soft Eye Linerilla numero 84.




Inspiroiduin hankkimaan helmiäisen sävyn 450 viime syksynä useammassakin kosmetiikkablogissa olleiden karpaloisten silmämeikkien innoittamana, vaikka minua aavistuksen epäilyttikin osaisinko sillä tehdä mitään muuta kuin itkusilmiä, ja sopisiko se minulle muutenkaan. Ihastus oli kuitenkin välitöntä, joskin jostain syystä käyttöaste tähän mennessä on jäänyt aika vähäiselle. Siihen tullee tänä syksynä muutos!


Oikealta vasemmalle: 488 DS, 362 MATTE, 450 PEARL ja 363 MATTE. Alhaalla Artdecon Soft Eye Liner Waterproof sävyssä cherry blossom 84. Alempi kuva hieman kylmemmässä valossa kuvattuna.


Pinkki ja karpaloinen sävy sulautuivat yllättävän nätisti yhteen vaikka tuo 450 PEARL onkin selvästi lämpimämpi kuin pinkki 362.  Tykkäsin tästä meikistä todella paljon ja se korosti erityisen kauniisti epämääräisen värisiä silmiäni saaden ne vihertämään kauniisti, vaikka niissä ei vihreää varsinaisesti olekaan.


Huulilla Artdecon Soft Lip Liner Waterproof sävyssä 84 ja sen päällä kevyesti taputeltuna Lumenen Raspberry Miracle 05 Vadelmia. Poskilla varjostuksessa Make Up Storen Smog ja poskipunana theBalmin Instain luumuisessa sävyssä Pinstripe. Ripsissä Yves Rocherin Mascara Longueur 360° ja kulmissa theBalmin Brow Pow sävyssä blonde.


Meikkipohja on sekametelisoppatyyliin rakennettu, harrastan nykyään aika paljon nestemäisen ja puuterimaisen meikkipohjan yhdistelyä. Pohjalla Lioelen Dollish Veil Vita BB Cream sävyssä #1 Gorgeous Purple ja sen päällä useampi kerros Meow Cosmeticsin mineraalimeikkipuuteria, peiteaine Ella Bachén Correcteur Pure Focus 19,3 % . Silmänalusilla Dermosilin valokynää.


Meikin kuvaaminen ei taas(kaan) meinannut oikein ottaa onnistuakseen valon osalta, kuvista tuli paljon lämpimämmän sävyisiä kuin mitä todellisuus oli. Yllä oleva kuva vastaa enemmän todellisuutta, mutta jostain syystä suurin osa kuvista siis hieman turhan lämminsävyisiä enkä onnistunut saamaan niistä kuvankäsittelylläkään vähemmän kellertäviä.


Olin tuumaillut heinäkuun lopussa kirjoittavani innostuneen hehkutuspostauksen miten kesä on tehnyt iholle hyvää, mutta sittenhän se mokoma kirjaimellisesti räjähti silmille elokuun alussa joten jäi sitten hehkutukset hehkuttamatta. Ihon kunto on edelleen semisurkea (minun henkilökohtaisella asteikollani) mutta paranemaan päin.

Harkitsin jo tuossa välissä hyvin vakavissani ihotautilääkärillä piipahdusta, mutta vedin sen taas puihin. Olen kehittänyt näppylöiden ja ihorikkojen peittämisestä jonkin sortin taiteenlajin ja olisihan se nyt varsinaista tuhlausta heittää sekin taito hukkaan.....no ei sentään, kyllä minä edelleen pohdiskelen erilaisia vaihtoehtoja ja mikä voisi olla minulle niistä paras.

Tiedän ihon näyttävän ihan kohtuullisen hyvältä meikin kanssa, niin kuin näissäkin kuvissa, mutta ilman meikkiä iho näyttää minun silmiini karmealta ja saa olon epämukavaksi. Ahdistaa näyttää sitä ajoittain jopa perheenjäsenille. Tiedä sitten mitä tässä odottelen, että miksi en voi vain varata sitä lääkäriaikaa. Hohhoijaa!

8 kommenttia:

  1. Oijoi, tosi kiva meikki! Toi Inglotin karpalohan on oikein passeli :) Taidanpa napata tän sun meikin yhdeksi inspiraatiokseni, kun jatkan sillä Cranberrylla meikkailuja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Googletin tuossa päivällä Cranberry-dupeja ihan vaan mielenkiinnosta koska se on sävynä niin nätti ja joku oli vertaillut sitä ja tuota Inglotia, ja vaikka ne ei ihan yksi yhteen näyttäneet menevänkään niin aika lähelle kuitenkin.

      Poista
  2. Kaunis meikki! Tuo Pearl 450 on kyllä upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Olen aikas rakastunut tuohon 450 sävyyn ja mikä parasta, se on aivan ihana myös laadultaan! Todella pehmeä mutta kuitenkin tiivis ja häivyttyy hyvin.

      Poista
  3. Todella kaunis meikki! Purkkimafia on nyt todella innostunut karpalosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No onhan se, mutta toisaalta, aika lailla sama meno oli viime syksynä jo. ;-) Ja olenpas onnellinen, että silloin tuli tuo Inglotin 450 hankittua, se on yksi syy miksi olen pystynyt Trafalgarin pitämään loitolla! :-D

      Poista
  4. Olet kaunis ja meikki on vallan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos CN! Tykkäsin meikistä todella paljon ja se tuntui ihanan omalta. :-)

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.