lauantai 3. joulukuuta 2011

Kosteutta tassuille

Tai siis käsille. Käsirasvat- ja voiteet ovat ne tuote joita minä käytän eniten. Käytän niitä jopa loppuun. ;-) Tosin luvattoman paljon ympäri huushollia seilaa käsirasvatuubeja joissa on jäljellä se "pikku tippa" jonka takia niitä ei voi mukamas heittää roskiin. Sen "pikku tipan" hävittäminen vaan tuntuu useimmiten kestävän harmittavan kauan ja olevan ylivoimaisen vaikeaa.

Tässä olisi pikkuisen asiaa siispä parista käsirasvasta.

Herbamedicus Hand & Nagel creme tarttui mukaani Vapaa Valinnasta ja se maksoi hurjat 1.90€, jos nyt oikein muistan. Freemanin rasvan otin matkaan ruokakaupasta, hintaa taisi olla vissiin alta 5 euroa (en ole ihan varma). Tunnustan heti alkuunsa, että kummankaan tuotteen INCI-listaan en ole perehtynyt laisinkaan, tässä kertoilen siis vain ja ainoastaan käyttökokemuksista.

Herbamedicuksen käsirasva oli erittäin miellyttävä tuttavuus jonka miellyttävyydestä jopa vähän yllätyin. Se on melko emulsiomaista, imeytyy nopeasti ja tuoksuu melko miedosti. Tuoksu on minun nenääni ihan miellyttävä, ei liian keinotekoinen ja sopivan mieto eikä tuoksu jää vellomaan ilmaan ja käsiin moneksi tunniksi.

Tuote lupaa suojata käsiä ja kynsiä, kosteuttaa sekä edistää kynsien kuntoa pitämällä myös ne kosteutettuina ja joustavina. En ole itse huomannut kynsissä mitään erityisiä vaikutuksia mutta minulla on toisaalta viime aikoina ollutkin pääsääntöisesti koko ajan lakkaa kynsilläni. Koen, että tuote kosteuttaa minun käsiäni tehokkaasti.

Mielestäni tämä käsirasva on suhteutettuna hintaansa aivan loistavaa ja tykkään tästä kovasti muutenkin. Aion todellakin hankkia lisää. Ainoa mietitystä aiheuttava seikka on tuotteen sisältö mutta täytyy sitä tutkia joskus, kun siihen on enemmän aikaa ja mielenkiintoa. ;)

Freemanin White tea & Licorice hand renewal brightening balm lupaa kosteuttaa kuivat kädet välittömästi, kirkastaa ihoa ja ehkäistä ikääntymisen merkkejä. Voiteen kerrotaan tekevän ihosta erittäin pehmeän ja sileän ja parantavan sen elastisuutta.

Itse käytin tätä lähes yksinomaan iltaisin jolloin hieroin sitä runsaasti käsiin, joskus niinkin runsaasti että laitoin puuvillahanskat yöksi. Tuote lunastaa mielestäni kosteutuslupauksensa hyvin. Ihon kirkastumista en voi väittää huomanneeni mutta käsien iho näytti mielestäni tämän käytön jäljiltä nätiltä. En osaa sen kattavammin asiaa selittää.

Tuoksu aiheuttaa edelleen pientä ristiriitaa vaikka tuubin olenkin jo käyttänyt lähes loppuun. Se on tavallaan ihan hyvä mutta siinä on silti jokin ominaisuus joka pistää nenääni aavistuksen epämiellyttänä. Mielestäni tuoksu on aika voimakas ja tuo vähän mieleen jonkun halvan hajuveden. Siinä on jotakin pistävää. Tuoksu myös leijailee ilmassa melko voimakkaana, joskaan kestosta en osaa varsinaisesti sanoa koska nukahdan melko nopeasti voiteen lisäämisen jälkeen. ;-)

Tykkäsin voiteen tehoista ja aion hankkia toistekin, siitäkin huolimatta, että tuo tuoksu ei varsinaisesti miellytäkään. Freemanin rasvalle plussaa eläinkokeettomuudesta. Herbamedicuksen käsirasvan testailusysteemeistä en osaa sanoa mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.