Luin naked truth-buumista ensimmäistä kertaa facebookissa, kun ystäväni postasi seinälleen meikittömän kuvan itsestään ja kertoi mistä homma oli saanut alkunsa, ja laittoi vieläpä linkin alkuperäiseen naked truth blogikirjoitukseen. Siinä sitten tovin tutustuin asiaan ja vierailin eri blogeissa ihmettelemässä alastomia totuuksia ja lukemassa erilaisten ihmisten ajatuksia aiheesta.
Periaatteessa pidin ideaa hyvänä ja ajatuksia sen takana terveinä ja kannatettavina. Siksi olinkin niin yllättynyt ja hämilläni reaktiostani, joka seurasi meikittömien nuorten naisten kuvia katsellessani ja lukiessani miten vaikeata, lähes ylivoimaista, monelle oli julkaista täysin käsittelemätön kuva täysin meikittömistä kasvoistaan.
Minua hämmensi niin täydellisen kauniiden tyttöjen ja naisten käsitykset siitä, että heidän meikittömät kasvonsa olisivat jotenkin....no, julkaisukelvottomia. Tekstit tuntuivat olevan ristiriidassa kuvien kanssa ja jos pelkkiä tekstejä olisi lukenut ilman kuvia, olisi saanut sen käsityksen, että useammallakin kirjoittajalla olisi kasvoissaan runsaastikin korjattavaa ja/tai peiteltävää tai muuten vaan "vikaa".
En ole vielä toistaiseksi nähnyt yhtäkään rumaa tai vastenmielistä tai yhtään millään lailla "viallista" alastonta totuutta. Näkemäni kuvat ovat esittäneet ihan tavallisia normaaleja ihmisiä, joista aika moni mielestäni keskimääräistä paremman näköisiä meikittömyydessään. Siksi minua onkin niin kovasti hämmentänyt teksteissä esiintyvät tarinoinnit siitä miten vaikeaa kuvia on ollut laittaa esille ja miten todella moni ei voi poistua kotoaan ilman meikkiä jne.
Meikittömiä kasvoja on väheksytty, on selitelty miten se ja se kohta näyttää ihan keauhealta ja kuinka hiuksetkin on niin likaiset ja kuvakulmakin on mitä on ja whatnot. Kuitenkin kun kuvaa on katsonut, niin siinä on ollut ihana ja kaunis ihminen, täydellinen omassa epätäydellisyydessään ja juurikin sen takia.
Henkilökohtaisesti minulle on aika vaikeaa ymmärtää, että kotoaan ei voi poistua ilman meikkiä. Minusta sellainen kuulostaa siltä, että meikkaaminen hallitsee elämää jossain määrin epäterveellä tavalla. En väitä asian olevan niin, kerron vain miltä se kuulostaa ja tuntuu. Vaikka en tokikaan itsekään ole mitenkään immuuni meikin ihmeelliselle voimalle tehdä kasvoista lähes täydelliset ja yhteiskunnan silmissä hyväksyttävät, kenties jopa ihailua herättävät. Toisinaan meikki voi olla se, mikä pitää mielenterveyden koossa ja itsetunnon edes jotenkuten siedettävällä tasolla. Pistää miettimään millaisessa yhteiskunnassa me oikein elämme.
Eihän se ole helppoa nähdä itseään ilman niitä kaikkia "virheitä" ja "vikoja" joita itsestään löytää loputtomasti. Ne osuvat omiin silmiin aina ensimmäisinä ja suorastaan "loistavat", kirkuvat olemassaoloaan. Juttu sattuu vain olemaan niin, että ne eivät pomppaa muiden silmiin samalla tavalla, aika moni "vika" ja "virhe" on suurimmalle osalle katsojista näkymätön. Siitäkin huolimatta, että se jokin epäkohta olisi varsin ilmeinen, niin eivät ihmiset muodosta kuitenkaan sen perusteella mielipiteitään vaan kokonaisuuden perusteella.
En väheksy ollenkaan esimerkiksi iho-ongelmista aiheutuvaa tuskaa, itsekin olen sen kokenut enkä toivo sitä kenellekään. Mutta kaikki on niin suhteellista, aina löytyy joku jolla on asiat vähän tai paljon paremmin ja joku, jolla on vähän tai paljon huonommin. Kaikilla meillä on toki oikeus ilmaista tunteemme ja kokea tavallamme, mutta toisinaan voisi itse kullekin tehdä hyvää pysähtyä hetkeksi ja tehdä pieni perspektiivin tarkistus.
Minulle meikin tarkoitus on korostaa hyviä puolia ja peittää "huonoja", toisinaan myös piilottaa. Alaston totuus "kampanjan" kuvia katsellessani en voi kuitenkaan olla surematta sitä, että todella moni näyttää peittävän meikin alle paljon kaunista. Henkilökohtaisesti se tuntuu minusta siltä, että moni peittelee ja korjaa kasvojaan täysin tarpeettomasti ja lisäksi oikeasti ajattelee sen olevan tarpeellista ja välttämätöntä. Ihmisten pitäisi oikeasti arvostaa itseään enemmän!
Tässä minun ajatuksiani asian tiimoilta. Vaikka minä koenkin tämän näin ristiriitaisin fiiliksin niin pidän tempausta kokonaisuudessaan hyvänä. Kiitos kaikille osallistuneille ja aloitteen tehneelle bloggaajalle, minä ainakin olen piirun verran lähempänä itseni hyväksymistä kuin aikaisemmin ja päässyt tekemään oman perspektiivini tarkistuksen tältä erää.
Hieno kirjoitus! Olen kanssasi pitkälti samaa mieltä, ei sen viimeisen päälle puunatun ja pakkeloidun peilikuvan pitäisi olla mikään normi, jokaisen olisi hyvä tuntea olonsa kotoisaksi myös sellaisena kuin luonnostaan on. Itse koen olevani ihan kivan näköinen ilman meikkiäkin, minusta ei vain tunnu luontevalta näyttäytyä kodin ulkopuolella täysin puhtaalla naamalla. En tarvitse paljon meikkiä, mutta tunnen oloni mukavammaksi, jos sitä on edes hiukan.
VastaaPoistaVoitko vaihtaa tekstin taustaksi vaaleamman rehun?
VastaaPoistaTuo nykyinen kasvi estää tehokkaasti lukemisen, niiltä kohdin kun se peittää tekstiä.
Tykkäisin lukea blogiasi, vanhempiakin tekstejä. Mutta tuo häiritsee ainakin itseäni "liikaa".
Kiitos kommentista nimetön lukija! Mukavaa, että tykkäät blogistani!
VastaaPoistaBlogini taustakuva vaihtuu aika ajoin, vaihdan tämänkin tästä taas kunhan ehdin uuden kuvan napsimaan. Blogini ulkoasu on suunniteltu niin, että tekstin tausta on läpinäkymätön valkoinen ja taustakuva kuultaa lävitse ainoastaan sivuilta.
Tietokoneen näytön resoluutio ja erilaiset asetukset vaikuttavat siihen, millaisena nettisivut näyttäytyvät. Minä luonnollisesti muokkaan blogini ulkoasua sen mukaan millaisena se minun näytölläni näyttäytyy ja yritän aina kiinnittää huomiota mahdollisuuksien mukaan ulkoasun vaikutuksiin lukukokemukseen. Tämä nykyinen taustakuva ei häiritse mielestäni lukemista (sen perusteella miltä se näyttää minun näytölläni) ja on tietenkin todella kurjaa, jos se lukijoille näyttäytyy häiritsevänä, olen pahoillani!
Taustakuva vaihtuu todennäköisesti vuodenvaihteen tienoilla, toivottavasti se helpottaa tilannetta!
Moi!
VastaaPoistaEnsinnäkin kiitos kivasta blogista, löysin tieni tänne eilen.
Tämä kirjoitus oli hyvä! Minulle on ollut vaikeinta olla puolituttujen nähden ilman meikkiä. Kun on aina ollut heidän seurassaan meikattuna, ovat ihmiset sitten minut ilman meikkiä nähdessään ihmeissään, että onko nyt jotain kamalaa tapahtunut :D Ihmiset nolostuvat usein itse reaktiostaan. Meikittömän kuvan laitoin blogiin asiaa enempää ajattelematta. Jälkeenpäin asiaa mietittynä, se jotenkin jännästi nosti itsetuntoani :)
PS. MIstä tuo bannerin ihana meikkilaukku on? :o
Hei, ja kiitos kivasta kommentista, mukavaa jos blogistani on iloa! Kävin kurkkimassa sinun blogiasi ja liityin lukijaksikin. Itse asiassa taisin vähän jumittaa lukemaankin sinne, kesken tämän kommentin kirjoittamisen. ;-)
VastaaPoistaTuo on kyllä ihan totta, että silmä tottuu hyvin nopeasti näkemäänsä ja jos joku on aina meikattuna, niin sitten hän yleensä näyttää jotenkin oudolta tai kenties jopa esim. väsähtäneeltä tms. kun meikkiä ei olekaan. Itsestäkin se meikittömänä olo sitten tuntuu helposti jotenkin epänormaalilta. En itsekään enää nykyään lähde töihin ilman kevyttä meikkiä, koska ihon ollessa huonossa kunnossa ilman meikkiä ei halunnut mihinkään mennä ja meikattua tuli joka päivä töihin. Nyt iho on jo paremmassa kunnossa, mutta silti sitä tulee kevyt pohjameikki tehtyä ja ripsaria sipaistua, vaikka se ei ihan pakollista juuri nyt olisikaan. Tosin minulla on niin värittömät ripset, että ilman ripsaria niitä ei oikeastaan juurikaan näyttäisi olevan ollenkaan....
Bannerin meikkilaukku on oikeasti penaali. ;-)
http://pakolliset.blogspot.fi/2011/11/meikkipenaali.html