tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: luukku 24

jouluk5

Kauneusbloggaajien joulukanlenteriin osallistuneissa blogeissa julistetaan tänään joulurauhaa. Siihen samaan julistukseen yhdyn minäkin.

Kirjoittelen tätä postausta töissä, yövuorossa. Aamulla kun suuntaan kotiin on tiedossa vielä kauppareissu ainakin ruokakauppaan ja kaikenlaista jouluista puuhastelua, mm. porkkanalaatikon tekoa ja "pieni" paketointiurakka. Jossain välissä pitäisi vetäistä pienet torkutkin ja sitten olisi vielä kinkunpaisto-operaatio edessä. Meillä on tänä vuonna hieman "amerikkalainen" joulu; syömme jouluaterian ja jaamme lahjat vasta joulupäivänä, koska silloin olemme kaikki rakkaat vasta yhtäaikaa koolla. Vietän joulua äitini, oman perheeni ja sisarusteni perheiden kanssa.

En ajatellut kauheasti netissä notkua, vaan nauttia täysin sydämin minulle niin rakkaiden ihmisten seurasta ja muutamasta vapaapäivästäni ihan vain olemalla ja nauttimalla olostani. Toivottavasti mahdollisimman monella on mahdollisuus viettää joulunsa itselle parhaiten sopivalla tavalla!

Jouluaaton kalenteriluukusta paljastuu tässä blogissa pieni arvonta, palkintona on Viva La Divan Nudie-luomiväripaletti. Koska en ole ehtinyt taaskaan kuvaamaan palkintoa niin tässä muutama linkki joita seuraamalla pääsette näkemään millaisesta ihanuudesta on kyse.

Karkkipäivän Sanni kirjoitteli juurikin kokemuksistaan Nudiesta.
Kauniimpi maailma-blogin Elena on kirjoittanut arvostelun Nudiesta.
Mustaa kajalia-blogin Heidillä on myös ollut muutamakin sananen sanottavana Nudiesta.

Arvonta on blogini lukijoille ja voit osallistua siihen kertomalla millaiset postaukset kosmetiikkablogeissa sinua kiinnostavat eniten ja jos sinulla on minulle jotain terveisiä (risuja tai ruusuja) niin voit samalla rustailla nekin niin halutessasi. Laita mukaan sähköpostiosoitteesi jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen voiton osuessa kohdalle. Arvonta päättyy 31.12.13. Onnea arvontaan!

Lucian päivän arvontaan osallistui kaksi osanottajaa ja jouluinen kauluri arpoutui Anonyymille, jolle on laitettu sähköpostia aiheesta, onnittelut!

Tässä vielä lista joulukalenteriin osallistuneista blogeista kalenteriluukkuineen:

1. Lazy Dynamite 
2. Miss Aria
3. Keyword: Love
4. Pirita's Beauty Blog
5. Dixi
6. Eyeshadow and Flame
7. Pitkät Kynnet
8. Deathlicious Kisses
9. Kosmetiikkaobsessio
10. Polishaholic ja Wasting Lifestyle
11. Meikkileikkejä
12. Miten niin liikaa? & Piece Of Panda
13. Ripsarit poskilla & Pakolliset - tai ainakin melkein!
14. Kahvia ja kosmetiikkaa
15. Siamese Lipstick
16. Kvartsiharakka
17. Dazzling Glow
18. Fashioned in Finland
19. One of Beauty's Daughters
20. Va Va Voom
21. Tyttö ilman helmikorvakorua
22. Pieni Nutturapää
23. Juille's
24. Kaikki yhdessä

Kiitos kaikille kivoista luukuista, tässä projektissa oli mukava olla mukana! Kiitos vielä Ilonalle  kalenteribannerista.

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille siellä näyttöjen äärellä! 

 
Kuva Ilona
Teksti Elisa, Miten niin liikaa?

16 kommenttia:

  1. Eniten kiinnostavat tuotearvostelut :) Olen blogiasi seurannut vasta löydettyäni sen joulukalenterista, joten en kauheasti vielä "tunne" blogiasi, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta, jäinpähän lukemaan :) Se keittiökosmetiikkaa-postaus oli tosi mielenkiintoinen!

    supernatual-93@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana palkinto, ehdottomasti mukana!

    Itse tykkään luketa eniten (yllättäen) ihonhoitotuotteista, mutta meikitkin menevät siinä sivussa. Ruusuja annan siitä meikkipostauksesta, joka varmasti lohduttava kaikille huonoista naamapäivistä kärsiville. Ne näpyt on mahdollista peittää!

    Ihanaa joulua!

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kiva arvonta!
    Mieluisinta luettavaa blogeissa minulle on tuotearvostelut, varsinkin meikkien :)

    kosmetiikkakaaos@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Olen lukijasi nimim. marika. Itseäni kiinnostaa erityisesti silmä ja huulimeikkipostaukset. Arvonnassa mukana :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Olen vähän jäljessä blogien lukemisen kanssa (niin kuin aina), mutta jes vielä ehti mukaan. :) Lukemisen suhteen olen kaikkiruokainen, mutta ehkä eniten mieleeni on tuotearvostelut ja meikkikuvat.

    pieninutturapaa gmail.com

    VastaaPoista
  6. Oi, olispa ihana voittaa tuo paletti, kun täällä mun asuinpaikan lähellä ei ole paikkaa mistä hakea omaksi.

    Tykkään lukea kosmetiikka-arvosteluja, varsinkin mineraalimeikit ja luonnonkosmetiikka kiinnostaa. Mineraalimeikeistä sulta joskus kyselinkin ja sain hyviä vastauksia! Kiva, kun oot kertonut semmoisista vähän oudoimmistakin merkeistä (niinkuin vaikka mineralissima tai meow). Mineraalimeikkejä ei oikein kovin helposti voi missään testailla ja vertailla, joten helpottaa kovasti kun lukee muiden kokemuksia ja näkee swatcheja.

    Kiitos kuluneesta vuodesta ja onnea tulevalle vuodelle! :)

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan, upea palkinto!

    Silmämeikit ja huulet ovat lemppareitani.

    helmisbeautyblog@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mahtava palkinto!

    Eniten blogeissa kiinnostavat tuotearvostelut ihonhoitotuotteista ja meikeistä :)

    meikinloppu@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Olen lukijasi bloglovinin kautta nimellä Hanna. Itseäni kiinnostaa eniten tuoteaevostelut ja helpot/nopeat meikkivinkit :) arvonnassa mukana :)
    S.posti lakkalaatikon.salat@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Eniten tykkään lueskella kosmetiikkablogien tuotearvosteluja&ostoksia :)
    nita.manninen@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Tykkään lukea tuote-arvosteluista, ihonhoitotuotteista mm. Oikeastaan kaikki meikkeihin liittyvä kiinnostaa. :)
    koivisto.heidi@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Voi miten kiva arvonta - mukana ollaan :)

    Minua kiinnostaa kovasti ihonhoito.. aina vaan. Meikkipostaukset tulevat kyllä hyvänä kakkosena. Tykkään käydä täällä, joten jatkossa toivon lisää postauksia, vaikka tiedänkin ettei se ole ihan helppo juttu perheelliseltä.

    mintunhelminauha@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Minua kiinnostaa paljon ihonhoito ja silmämeikit. Ihonhoito siksi, että se on minulla vielä vähän hakusessa ja silmämeikit siksi että tykkään inspiroitua toisten tekemistä meikeistä. Tulee itsekin kokeiltua jotain erilaista. Ihana arvonta sinulla täällä!

    dazzlingglowblog@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Unohdin s-postiosoitteeni: ainov83@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. En vielä kovin kauaa ole tätä blogia seurannut, mutta innolla aina odotan uutta postausta =)

    spankie82@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tykkään lukea arvosteluita, meikkijuttuja ja toki juttuja kaikesta kosmetiikkaan liittyvästä :)
    Olen lukijasi Googlen kautta.
    Hyvää alkanutta vuotta blogillesi ja sinulle :)
    anuroininen@hotmail.com

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.