Kaunis bloggaaja vs. ruma todellisuus

Karkkipäivän Sanni kirjoitteli Lushin hunajashampoosta ja siinä yhteydessä mainitsi lukijansa kommentista, jossa tämä oli maininnut, että oli kiva nähdä kuva jossa näkyi silmäpussit, kun bloggaajat vaikuttavat niin täydellisiltä. Olin jo aikaisemmin miettinyt vähän läheltä liippaavaa postausta ja tuosta inspiroituneena sitten päätin tämän postauksen päästää eetteriin.

Alunperin lähdin itsekseni pohtimaan omakuvia, joita kauneusblogeissa vilahtelee. Todella monissa blogeissa kuvat ovat erittäin hyvälaatuisia ja usein ihan mielettömän kauniita. Siis ihan kuvina. Lisäksi bloggaajatkin näyttävät niissä useimmiten todella kauniilta ja juu, aika täydellisiltä. Siitä ajatus sitten kiiti seuraavaan aiheeseen eli kuvankäsittelyyn.

Noh, miksi kukaan haluaisi laittaa itsestään rumia kuvia julkiseen jakeluun? Minä ainakin yritän valita kuvistani postauksiin ne parhaat ja edustavimmat. Onko se sitten turhamaisuutta vai mitä, en tiedä? Olen minä niitä rumiakin kuvia blogiini laittanut ja tulen laittamaan vastakin, mutta jos esittelen esimerkiksi jotain meikkikokonaisuutta niin edelleen valitsen postauksiini (omasta mielestäni) parhaat kuvat.

 Puhumattakaan siitä miten fiksun kuvan sitä itsestään antaa julkaisemalla vähemmän fiksuja kuvia...

Toisaalta voisi tietysti pohtia mikä on rumaa ja mikä kaunista ja/tai täydellistä. Minusta ei saa täydellistä tekemälläkään. Liekö maailmassa edes olemassa täydellisen kaunista ihmistä? Kauneusihanteetkin poikkeavat paljon toisistaan riippuen katsojasta ja usein myös kulttuurista/maasta. Itse tässä yhteydessä ajattelen rumilla kuvilla esimerkiksi kuvia minusta ilman meikkiä ja varsinkin kuvia, joissa ihoni on huonossa kunnossa. Sen kunto kun vaihtelee oikeastaan jatkuvasti.

 Meikitön minä

Tarkoittaako se sitten sitä, että pitäisin itseäni rumana aina, kun heilun kotona verkkareissa ja pitsaa muistuttavan naturellin naamani kanssa? Ei tarkoita. Mutta siitä huolimatta koen ne kuvat rumina enkä erityisen mielelläni niitä täällä julkisesti esittele.

Pyjamassa ja kauhtuneessa villatakissa aamutukalla, yövuoron jälkeen ilman unia iltapäivällä vuorokauden vanhassa meikissä (tai mitä siitä on jäljellä)

Eihän rumista kuvista ole tietenkään mitään haittaakaan ja joskus jollekin siellä ruudun takana ne kuvat voivat olla päivän pelastus; voi tuntua ihanalta huomata, että joku muukin näyttää normaalisti siltä, että naaman tilalla on se äitien tekemä roiskeläppä. Tai huomata, että eihän oma tilanne niin paha olekaan, tuokin näyttää noin paljon pahemmalta kuin minä! Toisaalta, onko rumia kuvia edes kiva katsella? Jos nyt itseäni ajattelen blogien lukijana niin taidan minä mieluiten kuitenkin katsella kauniita kuvia kauniista ihmisistä, kuin rumia kuvia rumista ihmisistä (oikeastihan aika harva ihminen on varsinaisesti ruma).

Tietenkin tässä törmätään taas siihen subjektiivisuuteen. Minun kaunis ja/tai minun ruma ei ole välttämättä sama asia kuin sinun kaunis ja/tai sinun ruma. Ollessani erittäin ylipainoinen (ylipainoinenhan minä olen edelleen normimittareilla mitattuna) minua ärsytti normaalipainoisten tai lähes normaalipainoisten kitinä siitä, miten heidän pitäisi laihduttaa, ja hyi että miten on läskiä siellä ja läskiä täällä. Tuntui ikävältä kuunnella sellaista, kun itsellä sitä laihdutettavaa oli 30 kg. Vaikka koen kasvojeni ihon kunnon aika ajoin aivan hirveäksi, niin takuuvarmasti löytyy useampia jotka todennäköisesti suhtautuisivat minun kitinääni ihostani kuten minä suhtauduin noihin läskipuheisiin. Taas pääsen lempisanontaani: kaikki on niin suhteellista!

Lisäksi meillä kaikilla on paremmat ja huonommat päivät. Joskus sitä vaan näyttää nätiltä, ihan sama mitä on nassussa ja niskassa. Joinakin päivinä puolestaan näyttää omaan silmään ihan susirumalta vaikka mitä taikatemppuja yrittäisi tehdä, ja miten upeita rytkyjä niskaansa kiskoa. Kaiken kukkuraksi me itse näemme itsemme aivan eri silmin kuin muu maailma. Itse on niin helppoa nähdä vain ne negatiiviset asiat itsessään, ne pomppaavat aina ensimmäisenä silmiin peilistä ja valokuvista. Ne harvemmin kuitenkaan ovat niitä asioita joihin muut meissä ensimmäisenä kiinnittävät huomiota.

Minä olen aina "kärsinyt" eriparisista silmistäni ja varsinkin nuorena koin, että se on isokin haitta kasvoissani. Harvemmin kukaan koskaan on eriparisuudesta kuitenkaan kommentoinut mitään ja jos se on tullut puheeksi, niin suurin osa ihmisistä on sanonut ettei huomannut sitä ennen kuin mainitsin asiasta. Kaiken lisäksi olen saanut koko aikuisikäni ajan eniten kehuja juuri silmistäni! Miksi siis edelleen asia on minulle arka ja minun on vaikea julkaista esim. täällä blogissa kuvia kasvoistani joissa silmien eriparisuus näkyy erityisen selkeästi? Tai miksi ylipäätään olen niin idiootti, että otan asian puheeksi ja oikein korostan ja alleviivaan sitä? Ihan niin kuin minun silmieni eriparisuudella olisi muka jollekulle muulle yhtään mitään merkitystä! Ihmismieli on kummallinen!

Nykymaailmassa meidät ympäröidään aika lailla kuvilla täydellisistä naisista. On timmiä kroppaa ja niin silkosen siloista ihoa, että ei mitään rajaa! Ripset ovat maskaramainoksissa vähintäänkin samaa tasoa kuin pidemmän luokan ripsipidennykset, ja meikkikuvien lähikuvissa kasvoissa ei ole nähtävissä yhden yhtäkään ihohuokosta, rypyistä nyt puhumattakaan! Julkisuuden henkilöt näyttävät kuvissa aina niin kauniilta ja iättömiltä, ihan kuin heitä eivät normaalit elämän faktat koskettaisi ollenkaan.

Palatakseni takaisin blogimaailmaan, niin haluan uskoa, että kosmetiikkablogeissa esim. kuvamanipulaatiota ei juurikaan harrasteta. Photoshoppaaminen jäänee useimmissa kosmetiikkablogeissakin lähinnä värintoiston ja kontrastin säätämiseen. Olisihan se tietysti aivan ihanaa lätkäistä blogiin "hieman" paranneltuja kuvia. Eihän se kai olisi sen kummempaa kuin naistenlehtien mainokset mullistavista meikkivoiteista, ihmeseerumeista sun muista supertököteistä. Yhtä todellisia nekin ovat, ja niitä saa ihan laillisesti ja luvan kanssa mainostarkoituksessa esitellä.

Koska osaan käyttää kuvankäsittelyohjelmaa (niin kuin näkyy, yllä tosin ehkä "aavistuksen" rautalangasta vääntäen) ja tiedän miltä paranneltu kuva näyttää niin kuvittelen, että osaan katsoa ihmisten kuvia hieman eri tavalla kuin sellainen, joka ei osaa kuvia tietokoneella parannella. En ole kuitenkaan ammattilainen, joten saatan todellakin vain kuvitella. Joskus pysähdyn joidenkin blogissa esiintyvien kuvien äärelle ja mietin, että ihanko oikeasti tuo ja tuo meikkivoide näyttää noin mielettömän kauniilta ja hyvältä ja tasaiselta ja onko kuva todellakin käsittelemätön. Aina käsittelyä ei pysty kuvista erottamaan, kyllä niitä voi parannella paljonkin ilman, että kukaan pystyy sitä näkemään.

Mutta! Kuvatkin voivat valehdella! Joskus kuvat voivat näyttää ihan suoraan kamerasta otettuina siltä, niin kuin niitä olisi jo paranneltu jollakin ohjelmalla. Kuva on myös aina pysäytetty, se on vain sen hetkinen välähdys tilanteesta, kuin mitä napin panallus ja kameran sulkijan liike kestää. Se ei suinkaan aina ole totuus, joskus se on jotain ihan muuta, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka henkilökohtaisesti valitsenkin postauksiini ne mielestäni onnistuneimmat kuvat, niin yritän karsia niistä onnistuneimmista pois ne kuvat, jotka mielestäni näyttävät kaunistellun totuuden jo valmiiksi. Tai no, joskus turhamaisuuttani voin laittaa mukaan vaikka yhden tai kaksi sellaistakin kuvaa, jotka eivät mielestäni ihan täysin vastaa todellisuutta, vaan ovat sitä parempia, esim. iho näyttää kuvassa paremmalta kuin livenä. Minäkin olen vain (turhamainen) ihminen (ja toisinaan myös vähän turhan ylikriittinen)!

Lisäksi on vielä sekin aspekti tässä blogikuva-asiassa, että aika harvalla harrastajabloggaajalla on studiotason valaistusta tai olosuhteita. Bloggaaja on siis luonnonvalon armoilla ja joutuu etsimään parasta mahdollista paikkaa ja/tai odottamaan parasta mahdollista kuvausaikaa päivästä saadakseen mahdollisimman onnistuneita ja todenmukaisia kuvia. Aina ei kuitenkaan ihan natsaa.

Jos oikein pitkälle mennään niin mukaan soppaan saadaan sekoitettua vielä kamera-asetukset, kropan ja pään asennot, valon suunta, sen väri, kirkkaus ja voimakkuus ja erilaiset heijastukset sun muut kikkailut. Tietenkin kuvien laatuun vaikuttaa paljon myös se millaisella kameralla bloggaaja kuvaa ja millaisella tietotaidolla. Niin se vaan menee ja olisi aika mahdotonta, että kaikki olisivat yllämainituissa asioissa samalla viivalla. Onneksi harjoitus tekee mestarin ja kaikkea voi opetella!

No niin, teksti on jo pitkä kuin nälkävuosi, joten lienee parempi lopetella. En tiedä mikä tässä nyt oli se pääasiallinen sanoma ja tarkoitus. Ehkäpä halusin jotenkin (aavistuksen monimutkaisesti kylläkin) tuoda esille sen seikan, että vaikka moni bloggaaja kenties bloginsa perusteella vaikuttaakin täydelliseltä, niin ei hän todennäköisesti sitä suinkaan ole. Mutta ihan niin kuin esimerkiksi aika moni facebook-tilin omistajista haluaa todennäköisesti laittaa profiilikuvakseen jonkun kivan ja nätin ja edustavan kuvan, niin myös suurin osa bloggaajista haluaa julkaista kivoja, nättejä ja edustavia kuvia itsestään. Minusta se on vain inhimillistä ja ihan normaalia (ja myös lukijaystävällistä, IMHO).

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki bloggaajat aina näyttäisivät yhtä täydellisiltä, kuin mitä heidän still-kuvansa blogipostauksissa ovat (en todellakaan puhu nyt itsestäni ;-) ). Loppukaneettina voisin vielä todeta, että meissä kaikissa on kaunista (niin kuin myös rumaakin, kyllä kuulkaa angelinajolietkin näyttävät joskus rumilta), mutta lohdullista kyllä, täydellinen meistä ei ole kukaan!