tiistai 3. kesäkuuta 2014

Yves Rocher Youthful Glow Foundation

Aina välillä tulee tilailtua Yves Rocherilta juttuja. Lähinnä tilailen suihku- ja käsisaippuoita mutta myös tuoksuja ja kropparasvoja on tullut tilailtua. Meikkejä en juurikaan ollut tilannut ennen kuin innostuin merkin huulipunista ja kovasti kehutustua Sexy Pulp-ripsiväristä (jonka jo omistan, mutta en ole vielä korkannut kokeillakseni). Muutama luomivärikin on löytänyt luokseni ja joitakin silmäkyniä myös. Onhan noita kertynyt kaikenlaisia nyt kun tarkemmin alkaa listaamaan.

Tällä kertaa halusin kirjoittaa kuitenkin Yves Rocherin nestemäisestä meikkivoiteesta Youthful Glow'sta, joka on tarkoitettu normaalista kuivalle iholle. Sitä kuvataan ylelliseksi ja sen luvataan antavan tasaisen, peittävän ja nuorekkaan pinnan joka näyttää luonnolliselta. Ihosta luvataan kosteutettua, silkinsileää ja mattapintaista (englanniksi tosin luvataan tasaista satiinipintaa ja ranskaksi mattaista satiinia). Sen koostumuksen sanotaan sisältävän ruusuvahan ympäröimää helmiäistä.

Ööö, siis mitä? Ihan pakko hetki miettiä, että mitä oikeasti käytännössä tarkoittaa ruusuvahan ympäröimä helmiäinen meikkivoiteessa...no niin, mietitty on eikä asia tainnut aueta sen paremmin. Minulla on "paha" tapa lukea näitä lupauksia ja tuotekuvauksia ihan ajatuksella ja toisinaan on pakko vähän ihmetellä mitä ne oikeastaan käytännössä tarkoittavat - vai tarkoittavatko yhtään mitään.


Youthful Glow Foundation on pakattu kätevään ja hygieeniseen pumppupulloon. Pullo-osa on lasia, mikä on mukavan tyylikästä, mutta se on muotoiltu näppärästi kädessä pysyväksi ja lasia ei ole ylenmäärin, joten painoakaan ei ole ihan mahdottomasti. Pullossa on normi 30 ml meikkivoidetta. Itseäni vähän hämäsi se seikka, että pullossa ei ole korkkia. Reissaamista silmällä pitäen pumppunokan saa kuitenkin lukittua niin, että meikkivoidetta ei pääse vahingossa itsestään pumppaantumaan esim. meikkipussiin. Henkilökohtaisesti silti pitäisin siitä, että pullossa olisi myös korkki.

Meikkivoiteessa on INCI-listan kärjessä heti veden jälkeen toisena silikoni, mutta toisaalta jo neljäntenä listalta löytyy ruusuvesi. Meikkivoide tuoksuu hieman parfyymiselle ruusuhkolle, mutta tuoksu ei ainakaan minun nenääni leyhähtele häiritsevästi lisäämisen jälkeen. Se helmiäinen minulla on tuolta listasta vähän hukassa...ruusuvaha kyllä löytyy ihan listan hänniltä.


Koostumus on ohuehko mutta ei juokseva ja ihanan pehmeän tuntuinen. Meikkivoide leviää iholle helposti ja se on mielestäni melko hyvin peittävä. Se jättää iholle sileän satiinisen pinnan josta valo heijastuu kauniisti.


Olin erittäin positiivisesti yllättynyt miten kiva meikkivoide Youthful Glow on. Minulla on sävyt Beige 000 ja Beige Rosé 000. Niissä ei ihan hurjasti ole eroa keskenään ja olen käyttänyt niitä aika usein sekoitettuna toisiinsa. Beige 000 on keltaisempi kuin Beige Rosé 000, niin kuin nimestäkin jo voi päätellä. Periaatteessa punertavampi Beige Rosé mätsää ihooni paremmin, mutta toisaalta minulla on sen verran paljon punakkuutta ja kirjavuutta ihossani, että myös Beige istuu siihen varsin kelvollisesti. Voisin kuvitella, että Beige 000 on minulle aika hyvä kesäsävy.


Kumpikaan sävyistä ei ole mikään aivan lakananvaalea ja minulle onkin jostain jäänyt sellainen mielikuva, että Yves Rocherin meikkivoiteiden vaaleimmatkin sävyt olisivat aika tummia. Onneksi kuitenkin uskaltauduin Youthful Glow'ta kokeilemaan, sen verran vaaleita nuo molemmat kuitenkin ovat, että käyvät myös vähän kalpoisemmallekin iholle. Beige Rosé on mielestäni vaaleampi sävy mutta se on myös viileämpi. Ihan mukavaa, että meikkivoiteesta on saatavilla sekä kelta- että punertavapohjainen versio.


Yves Rocherin Youthful Glow on varsin kelvollinen meikkivoide ja sopii erityisesti normaali-ihoiselle ja varsinkin jos ihossa ei ole kovin paljoa peiteltävää. Näin meikäläisen rontti nelikymppiselle iholle se istuu nätisti ja lopputulos on itseäni miellyttävän luonnollinen. Pidän melko luonnollisesta ja kevyestä meikkipohjasta ja Youthful Glow tarjoilee juurikin sitä.


Kermaisen koostumuksensa ansiosta se levittyy suht nätisti myös kuivempiin kohtiin ihossa eikä korosta niitä rumasti.  Hyvän peiteaineen kanssa sillä saa melko peittävääkin jälkeä aikaan niin halutessaan.

Harmillisesti minulla ei ole kuvaa nassusta nakuna, mutta minullahan siis on nykyään valitettavasti aina vähintäänkin kirjavat kasvot ilman meikkiä (vanhoja arpia, maksaläiskiä, hieman couperosaa jne.) ja näppylöitä sekä punaisia jälkiä on oikeastaan koko ajan muutamia, paikat vain hieman vaihtuvat. Siihen nähden Youthful Glow tasoittaa ihonsävyä erinomaisen hyvin, mutta mikäli haluaa täyttä peittoa niin siihen tämän meikkivoiteen tehot yksinään eivät riitä.

Minun pintakuivalla, T-alueelta hieman rasvoittuvalla (varsinkin nenä) iholla pysyvyys on kohtuullisen hyvää. Meikkivoidetta pystyy toki myös kerrostamaan mikäli haluaa peittävämpää ja "pakkelisempaa" meikkipohjaa.


Mielestäni hinta-laatusuhde on erittäin kohdillaan, meikkivoiteen normaalihinta Yves Rocherilla on 18,90€,  ja tätä postausta kirjoittaessani se näytti olevan ainakin verkkokaupassa tarjouksessa 15,90€. Nyt tekstin julkaisuhetkellä hinta on taas tuo normaali 18,90€. Kannattaa siis kyttäillä tarjouksia.



8 kommenttia:

  1. Näyttää ihan sairaan hyvältä! Mulla on joskus ollut jotain YR:n meikkivoidetta olisko ollut Couleurs Nature -sarjaa ja tykkäsin siitä kyllä sen verran, että taisin käyttää pari pulloa loppuun. Viime aikoina en ole tutustunut valikoimaan, ehkä pitäisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei minullakaan ole kokemuksia muista YR:n nykyisistä meikkivoiteista, mutta tämä oli todellakin varsin positiivinen kokemus.

      Poista
  2. Minuakin on kiinnostanut tuo YR:n meikkivoideuutuus. Oma suosikkini heiltä on Pure Light-meikkivoide, joka on ihanan kuulas ja kevyt mutta kivasti peittävä ja hehkua kasvoille luova meikkivoide. :) Joskus takavuosina YR:n meikkivoiteet ovat voineet olla tummia mutta kyllä mielestäni heidän nykyiset BB- ja meikkivoiteet ovat ihan riittävän vaaleita kalpealle suomalaisihollekin. Itsekin olen kuitenkin tosi vaalea (käytän Pure Lightissa sävyä hyvin vaalea beige).

    Mun iholle tämä uusi meikkivoide ei kuitenkaan välttämättä sovi, koska ihoni ei ole kuiva vaan enemmän rasvoittuva/sekaiho. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on enemmän vähän kuivemman ihon meikkivoide ja sellaisena sitä taitavat markkinoidakin. Pure Light alkoi kiinnostaa, pitänee vissiin tutustua siihen tarkemmin. ;-) Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Todella, todella nätti! Kertoisitko vielä, levititkö voiteen myös silmänalusille ja käytitkö silmänalusilla jotakin muuta(kin)? Erityisesti tuon kohdan onnistuneisuus ja luonnollisuus vangitsi huomioni, kun minulle on nyt jäänyt ilmeisesti pysyäkseen ihan mahtavat rinkulat silmien ympärille eivätkä ne tahdo peittyä millään aiemmilla konsteilla. Entä oletko kokeillut Lumenen CC-voidetta ja jos olet, voisitko verrata näitä kahta meikkivoidetta keskenään? Minulla CC käyttäytyy hirveän oikukkaasti - joskus tulos on luonnollinen, peittävä ja heleä, joskus (yleensä...) taas vain korostaa pintakuivuutta, ryppyjä ja laajoja ihohuokosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Levitän yleensä aina meikkivoiteen myös silmänalusille. En muista laitoinko tässä meikissä vielä erikseen jotain muuta. Minua on onnistanut siinä suhteessa, että silmänaluseni eivät ole tummat joten en joudu kauheasti näkemään vaivaa niiden peittämisen kanssa.

      Lumenen CC-voiteesta pidän kovasti ja verrattuna tähän se on mielestäni peittävämpi ja "kuivempi". Se on myös paksumman oloista (joskin levittyy kyllä mielestäni ihan kevyesti tarvittaessa). Oletko joka kerta käyttänyt esim. samaa kosteusvoidetta sen alla? Minulla toisinaan jotkut kosteusvoiteet eivät vain sovi jonkun tietyn meikkipohjan kanssa kovin hyvin yhteen. Joskus toki tuntuu, että homma on kiinni planeettojen ja tähtien asennoista. ;-)

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta, tämä oli hyödyllinen tieto! Tuota houkuttaisi kyllä kokeilla jonkin öljyttömän alusgeelin kanssa, kun en tarvitse (muualla kuin simänalusilla) paljon peittoa vaan pikemminkin sellaista elollistavaa ja pehmentävää efektiä. Joo, testailen meikkipohjat aina useiden eri päivävoiteiden kanssa, koska minulla kanssa päivävoide vaikuttaa lopputulokseen ihan ratkaisevasti. Enemmän toki vaikuttavat ne planeettojen asennot :) (vakavasti puhuen: aurinkoisuus / pilvisyys, valon suunta peilin edessä...)

    VastaaPoista
  5. Tämä Youthful Glow Foundation onkin suositeltu enemmänkin kuivuuteen taipuvaiselle iholle ja se ei varmastikaan rasvaisuuteen taipuvaisen ihon kanssa tule välttämättä kauhean hyvin toimeen. Voisin kuvitella, että ainakin keston kanssa saattaa tulla ongelmia.

    Minä en olekaan kokeillut muita YR:n meikkivoiteita vuosikausiin, voisi jossain välissä ihan mielenkiinnosta kokeilla muitakin, koska tästä Youthful Glow'sta jäi niin positiivinen fiilis.

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.