maanantai 7. syyskuuta 2015

FOTD, vaaleanpunaisen huulipunan hinku

Charming Nails postasi jo tovi sitten ihanat kuvat ihanasta meikistä ja se laukaisi tuolloin meikäläisessä jonkinlaisen megatarpeen vaaleanpunaiselle huulipunalle. Siinä sitten googlettelin illan jos toisenkin kuvia lähinnä MACin vaaleanpunaisista huulipunasävyistä. Töihin lähtiessä sitten eräänäkin iltana tuli mieleeni, että eikös mulla taidakin olla ihan jo olemassa omissa kätköissäni ainakin yksi, jos ei nyt ihan vaaleanpunainen, niin ainakin joku sinne päin oleva Lancômen Rouge in Love.

Olihan minulla, sävy 240M Rose En Deshabillé. Se on vähän sellainen beigehtävä vaaleanpunainen jossa on jonkin verran pientä kimallusta mukana. Runsaasti kerrostettuna siitä saa aika tummahkon nudehtavan sävyn aikaan. Se on hieman jännä sävy mielestäni joka näyttää valaistuksesta riippuen vähän eriltä.


Noin muuten kyseinen meikkikokemus oli hieman ikävä koska silmäni vuosivat aivan hulluna. En tiedä tälläkään kertaa mistä se johtui, ilmeisesti silmiin meni jotain kasvovoidetta tms. Aurinkovoiteista silmäni vuotavat hyvin herkästi jos sitä menee yhtään liian lähelle silmiä (joskus ei riitä edes muutaman sentin varoalue) mutta tällä kertaa en kyllä niiden kanssa lätrännyt. No, mysteeriksi jäi. Ihme ettei kuvissa ole suttuisempi meikki ja punaisemmat silmät.



Tästä meikistä on jo tovi aikaa vierähtänyt ja sen jälkeen on tullut hankittua muutamakin huulipuna hieman hakuammunnalla sopivaa vaaleanpunaista metsästäessä joista yksikään ei sitten ole osoittautunut ihan siksi mikä on ollut hakusessa, mutta muutama varsin kiva sävy kuitenkin on kokoelmiin silläkin taktiikalla saapunut.

Tosin syksyä kohden kun tässä kovaa vauhtia ollaan koko ajan menossa niin vaaleanpunaiset eivät ehkä enää ole niin tapetilla muutenkaan, huomaan kaipailevani jo hieman synkempää väritystä ja olenpa tässä jo hetken tuumaillut ponitukastakin luopumista, ajatuksissa on pyörinyt ottaa tuohon etureuhkaan jotain tummaa, ehkäpä jotain viileää burgundia vaikkapa. Katsotaan....


10 kommenttia:

  1. Ei saa luopua ponitukasta! <3 Se on niin ihana ja sopii kantajalleen. No ei, just mieli tekee uutta niin go for it. Mä vaan ihastelen ponitukkaa kun itselleni en sellaista saa ihan helpolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taas vastailen hieman viiveellä kommentteihin... No, katsotaan mitä tässä nyt sitten loppujen lopuksi tulee tehtyä ja millä aikataululla. Juuri nyt ei enää kauheasti hotsita burgundit sun muut. ;-)

      Poista
  2. En kyllä tiennyt aiheuttavani Snobilla sellaista pakkomielteistä himotusta :) mutta toivottavasti se oikea sävy vielä löytyy! Sun tukka on ihana ja persoonallinen, minä en luopuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä vaan kävi. Jotenkin. ;-) MACin Angel osoittautui aikas kivaksi vaaleanpunaiseksi just mulle, katsotaan jos joskus saisin aikaiseksi laittaa tännekin jotain meikkikuvia missä se näkyisi.

      Juuri nyt ei taas sitten huvita mitkään "normaalit" värit, en ehkä ole vielä sittenkään valmis luopumaan ponihiuksista. Toisaalta näin lyhyissä hiuksissa se sykli on tosi lyhyt eli vaikka vaihtaisikin väritystä normaalimmaksi niin äkkiä sen saisi takaisin poniksi jos haluaisi. No, katsotaan, parin viikon sisään olisi pakko kampaajalle päästä...

      Poista
  3. Sopii muuten tosi kauniisti tuollainen vaaleanpunainen puna sun hiuksiin. :) Mulla on aurinkovoiteiden kanssa sama juttu, silmät alkavat valumaan välittömästi, jos laitan liian lähelle silmää. Yleensä käsittelen silmänympärykset puikolla, kun se on jämäkämpää, eikä siten aiheuta kirvelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enpäs muuten ole koskaan tullut ajatelleeksi tuota puikkomallista vaihtoehtoa, kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Ei ei saa luopua ponitukasta! <3 Se on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu, en ehkä ole luopumassa. Niin se mieli muuttuu, nyt ei tosiaan yhtään enää himota vaihtaa hiusväriä "normaaliksi". :-)

      Poista
  5. Onko siulla joku kilpparisairaus? Liikatoiminta kun nuo silmät on tollaset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ei ole minulla onnekseni kilpirauhasongelmia, ihan olen syntynyt tällaiseksi silmineni kaikkineni.

      http://pakolliset.blogspot.fi/2014/05/kaunis-bloggaaja-vs-ruma-todellisuus.html

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.