maanantai 3. lokakuuta 2011

Paula's Choice - ensivaikutelmia

Short summary in English at the end of this post.

Menin sitten vihdoista viimein taipumaan ja tilasin Paula's Choicelta 1% BHA kuorinnan (lotion) ja 10% AHA kuorinnan. Olen nyt käyttänyt niitä noin 2 viikkoa ja ajattelin kertoa ensivaikutelmia. Päällimäisenä lienee harmistus siitä, että kokeilin tuotteita nyt vasta!

En osaa tarkalleen kuvata mitä tuotteet ovat tehneet mutta selkeästi ne ovat jotakin tehneet! ;-) Iho on ihanan pehmoinen ja hyvinvoiva. Nenän mustapäät ovat vähentyneet, samoin leuassa majailevat "valkopäät". Iho on tasaisemman värinen ja yksinkertaisesti näyttää paremmalta.

Ideahan näissä on siis se, että ne ovat kemiallisia kuorintoja ja ne lisätään kasvoille puhdistuksen ja kasvoveden jälkeen, ennen kosteusvoidetta. Niitä ei pestä pois vaan ne saavat imeytyä ihoon. Toki ne voi pestä pois hetken kuluttua jos haluaa tai jos iho on niin herkkä, että niitä ei pysty iholle jättämään.

Olen käyttänyt BHA:ta aamuisin ja AHA:a iltaisin. Jälkimmäistä suositellaan käytettäväksi ainakin kerran viikossa, itse olen käyttänyt noita molempia päivittäin. Ihoni ei reagoinut millään lailla negatiivisesti vaikka onkin yleensä herkkä.


 BHA-kuorinta on siis kevyt lotion ja se on erittäin helppo ja vaivaton käyttää. Pieni määrä riittää ainakin minulle eli riittoisaakin se tuntuu olevan. Se imeytyy ihoon nopeasti ja lähes samantein voi kasvoille levittää kosteusvoiteen. AHA-kuorinta on nestemäistä ja sitä olen levittänyt kasvoille sekä sormin että vanulapun kanssa, en oikein osaa valita kumpi olisi parempi tapa. Pidän enemmän lotionin koostumuksesta koska se on helpompi käyttää.

AHA-kuorintaan ihoni on reagoinut satunnaisesti pienellä kihelmöinnillä joka on kuitenkin mennyt nopeasti ohitse. Muuten aineet eivät ole aiheuttaneen reaktioita ihollani. Paitsi positiivisia. ;-)

Tilauksen mukana tuli näytteitä joista käytin RESIST Optimal Results Hydrating Cleanserin ja RESIST Advanced Replenishing Toner Skin Remodeling Complexin (ensin mainittu siis putsari ja jälkimmäinen kasvovesi). Molemmat vaikuttivat oikein todella hyviltä, putsarikin jopa oikeasti tuntui kosteuttavalta.

Voin lämpimästi suositella kokeilemaan, varsinkin jos olet jo harkinnut pitäisikö kokeilla. Pitäisi. ;-) Tietty kaikki ei aina sovi kaikille eli varmasti löytyy niitäkin ihoja joille Paulan kuorinnat eivät sovi. Itse aion jossain sopivassa taloudellisessa tilanteessa kokeilla muitakin Paulan tuotteita, ainakin noiden muutaman näytteen perusteella odotukset ovat korkealla.

So, I finally bought two exfoliating products from Paula's Choice and I have to say that I only regret not bying them sooner! I have used them about two weeks now on daily basis and I really can tell a difference in my skin. It's more even coloured, very soft and simply looks much better. Blackheads in my nose have been diminished as have the "whiteheads" in my chin.

My skin hasn't had any bad reactions, I use BHA exfoliation in the mornings and AHA in the evenings. From the latter I have had a slight tingling feeling on my face sometimes but it has always went away pretty fast. 

With my order came few samples and I have tried  RESIST Optimal Results Hydrating Cleanser and RESIST Advanced Replenishing Toner Skin Remodeling Complex and they really felt good products too. I really recommend to try Paula's products, especially if you have already been thinking about trying. Of course everything isn't always suitable to everyone but I still think they are very much worth trying out.

5 kommenttia:

  1. Aijai, nyt on kyllä pakko tilata noita, niin paljon hyviä kokemuksia olen lukenut! Toivottavasti toimivat minullakin :)

    VastaaPoista
  2. Ajattelin kokeilla Paulaa kun Cliniquen Mild Clarifyin Lotion loppuu. Olen miettinyt yksi ja kaksi prossaisen BHA:n välillä, mutta en ole osannut päättää kumman ostan.. Vaikeetä tämä elämä välillä ;)

    VastaaPoista
  3. heii ihan pakko sanoo et sulla on ihan superihana blogi ja tyyli :) jatka samaan malliin ;D!

    ♥ leave-world.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Rakastan itsekin Paulan tuotteita. Minusta kuitenkin kuulostaa, että kuorittu ihoasi liikaa. Olen kuunnellut paljon Paulan radio-ohjelmia (suosittelen) ja neuvo tuntuu olevan, että päivinä jolloin käyttää ahaa, ei kannata käyttää bha:ta. Tuo 10% varsinkin on tosi vahvaa, kerta viikkoon riittää sillä mainiosti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista!

    Heidi, voithan aloitella miedommalla jos tuntuu, että arveluttaa. Jos se ei riitä niin voithan sitten hankkia vahvemman ja käyttää niitä vaikka toista aamulla ja toista illalla.

    Voi kiitos Derya, kommenttisi ilahdutti kovasti!

    Anonyymi, tarkoitus ei olekaan jatkossa käyttää tuota AHA-kuorintaa päivittäin. Halusin vain saada tehokkaan alun. Paulan ohjeiden mukaan sitä voi kuitenkin halutessaan käyttää 4-5 kertaa viikossa mikäli iho ei siitä hermostu. Lisäksi ohjeiden mukaan BHA:ta ja AHA:a voi käyttää samana päivänä mutta ei _yhtä aikaa_ ja kasvot pitää luonnollisesti pestä välissä. Suositus on, että jos haluaa käyttää molempia niin sitten toista aamulla ja toista illalla. Oma ihoni on voinut loistavasti eikä mitään merkkejä ärtymisestä tms. ole ilmennyt. Olen jo kuitenkin pikkuhiljaa vähentänyt AHA-kuorintojen määrää viikossa, katsotaan nyt moneenko kertaan lopulta päädyn. ;-)

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.