Ponitukkaa tuutin täydeltä!

En ole itse sitä ikäluokkaa joka olisi leikkinyt My Little Pony-leluilla enkä koskaan niitä tullut hankkineeksi lapsillenikaan (ne eivät silloin sopineet siihen "leluideologiaan" joka minulla oli). Viime aikoina olen alkanut kiinnittämään huomiota siellä sun täällä näkyviin kuviin ja/tai mainintoihin ponitukasta eli pastellisävytteisistä hiuksista. Niin vain huomasin sitten yhtäkkiä himoitsevani ponitukkaa itsellenikin.

Ajatus kyti jossain takaraivon perukoilla aika pitkään, lähinnä sellaisena pienenä epätodellisena haaveena jonka sitkeästi dumppasin aina ajatuksella, että enhän minä nyt sellaista voi! Sitten näin kuvan aivan täydellisestä ponitukasta ja jotakin vaan napsahti ja päätin, että voinpas! Todellakin voin!

Siinä se nyt on, meikäläisen ponitukka! Siitä ei pitänyt tulla violettia vaan vaalea pastellisilla raidoilla. Vaalennuksen jälkeen väri oli kuitenkin aikas keltainen ja kampaaja halusi taittaa siitä keltaisuuden pois (ja jos ei hän olisi sitä itse tehnyt niin olisin varmaan ehdottanut koska keltaiset hiukset eivät ole minun juttuni). Lopputulos on kuulemma nyt violetimpi kuin hetken päästä, violettisuus kun ilmeisesti kuluu pesuissa pois ja hiukset muuttuvat hopeaisen vaaleiksi. Saa nyt sitten nähdä.

Aluksi hiukset tuntuivat tosi oudoilta ja olin ehkä vähän järkyttynytkin lopputuloksen violettisuudesta. Silmä kuitenkin tottuu nopeasti ja nyt jo tykkään uudesta ponitukastani kuin hullu puurosta. Sävy on todella kaunis ja nyt alan jo pikkuhiljaa kallistua sille kannalle, että ei ehkä kauheasti haittaisi vaikka tuo violettisuus ei pahemmin kuluisikaan pesuissa pois...

Ainoa asia mikä näissä hiuksissa vähän enemmän mietityttää ja jännittää on töihin meno ja miten siellä mahdetaan suhtautua minun uuteen hempeyteeni. Niin ja joo, sekin ehkä vähän arveluttaa osaanko itse laittaa hiukset yhtä nätisti kuin mitä ne kuvissa ovat kampaajani jäljiltä vai näytänkö tulevan hiustenpesun jälkeen ainoastaan omituiselta sekopäältä.

Tässä on melko lyhyen ajan sisällä ollut parissakin blogissa pohdintaa ikääntymisestä ja siitä mitä kaikkea voi, saa ja/tai pitää tehdä iässä X tai siihen mennessä ja mitä mahdollisesti ei ehkä ole ihan soveliasta enää tehdä kun ikä Y on saavutettu jne. Noh, tällainen pastellihattarakuontalo ei ehkä ole se vakiokampaus minun ikätovereillani eli keski-ikäisillä, yli 40-vuotiailla naisilla mutta entäs sitten! Minut saa huoletta niputtaa yhteen vaikka Pirkko Liinamaan kanssa jos asia jotakuta vaivaa tai ihmetyttää. :-) Niin että siitä vaan kaikki keski-ikäiset, ponitukasta haaveilevat lukijani rohkeasti kipin kapin kampaajalle sellainen hankkimaan!

Se ongelma tässä uudessa hiusvärissä on, että sen ylläpito saattaa olla melko hankalaa ja todennäköisesti myös harmillisen hintavaa, mikäli siinä haluan pidempään pysyä. Myöskään hiuspohjani ei kauheasti tykännyt käsittelystä, että saattaa käydä niinkin, että tämän hiusvärin ylläpito ei tule olemaan mahdollista kovin pitkään. No, en murehdi sitä asiaa nyt, vaan nautin hetkestä ja uudesta hattarapäästäni. Scarlet O'Haraa lainatakseni: "I can't think about that right now. If I do, I'll go crazy. I'll think about that tomorrow"  :-)