tiistai 2. marraskuuta 2010

Kulmakarvat ojennukseen!

Olen vuosikaudet nyppinyt kulmani itse. Joskus nuorempana tuli käytyä värjäyttämässä noita värittömiä silmäripsiä ja siinä samalla sitten kosmetologi nyppi kulmatkin. Nyt en edes muista koska olisin viimeksi käynyt niillä asioilla kosmetologin luona.

Silmäni eivät todellakaan ole symmetriset ja se vaikuttaa myös siihen miltä kulmakarvani näytttävät, jotka nekään eivät ole toistensa täydelliset peilikuvat. Vaikka kulmakarvojen muotoilu ja meikkaaminen eivät olekaan mitään rakettitiedettä niin itse koen sen silti aina välillä melkoisen hankalaksi.

Asiaa ei suinkaan helpota, että itse on niin helppo sokeutua sille miltä näyttää ja tuudittautua siihen uskoon, että näyttää hyvältä ellei peräti tosi hyvältä! Minä heräsin jokin aika sitten siihen, että yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, että kulmakarvat ei näytä ollenkaan kivalta. Minulle tuli niistä mieleen lähinnä Prinsessa Ruususen Pahatar.


En halua muistuttaa Pahatarta, niinpä päätin ryhtyä karvankasvatushommiin. Yllättävän kauan kesti, ennen kuin alkoi mitään muutoksia oikeasti näkyä mutta olin kyllä tyytyväinen päätökseeni. Sitten törmäsin netissä kulmakarvasapluunoihin eyebrowz.com sivustolla. Tarkalleen ottaen siinä kävi niin, että Lazy Dynamiten Nekku linkkasi eräässä postauksessaan YouTubeen Nurin videoblogiin jonne juutuin katselemaan videoita, ja yhdessä videoistaan Nur kertoi miten hän meikkaa kulmakarvansa ja vinkkasi tuonne sapluunasivustolle.

Olen suhteellisen impulsiivinen ihminen ja kulmakarva-asia oli kovasti tapetilla, joten niinhän siinä väistämättä kävi, että tilasin tuolta kulmissivuilta neljän sapluunan valmissetin ovaaleille kasvoille (siellä on valmissettejä eri mallisille kasvoille tai vaihtoehtoisesti voi myös koota itse omat settinsä). Kulmakarvasapluunat on nimetty julkkisten mukaan jotka ovat kyseisten sapluunamallien esimerkkeinä toimineet.

Tilauksesta meni noin viikko siihen, että kirje pätkähti postilaatikkoon, koko setti postikuluineen maksoi alle 14 euroa. Nyt kun olen testaillut (tosin vasta ihan pikaisesti) sapluunoitani aloin harmitella, että en sittenkin koonnut omaa neljän sapluunan settiä mutta toisaalta, epäilen kyllä olisiko sekään ollut täydellisen onnistunut ilman aikaisempaa kokemusta siitä millaisia nuo sapluunat käytännössä ovat.

Kirjeessä tuli taiteltu ohjeläpyskä ja vähän postikorttia isompi kirkas muovikotelo, jossa oli sisällä pienempi kotelo, joka sisälsi sapluunat.


Kuvat on todella huonoja, pimeässä salaman kanssa otettuja. Jotenkin tämä talviaikaan siirtyminen yllätti totaalisesti; hyvin huonosti aikaa kuvata päivänvalossa. ;-( Eniveis, sapluunoita oli siis neljä, kaksi kapeampaa ja kaksi leveämpää mallia. Minulle olisi paremmin sopinut vähän pidemmän malliset sapluunat mutta täytyy miettiä josko joskus raaskisi ostaa toisen satsin itse valkatuilla kulmilla. Nyt mennään näillä.


Täytyy lisätä tänne paremmat kuvat sapluunoista joskus kun saan sellaiset otettua. Kyseessä on siis tuollaiset kirkasmuoviset lätkät joissa on kulmakarvan muotoinen "reikä", joka asetetaan sopivaan kohtaan ja sitten vaan suditaan väriä kulmalle. Kulmat voi myös muotoilla sapluunan avulla piirtämällä sen ulkoreunoja myötäilevät ääriviivat (esim. valkoisella meikkikynällä) ja sitten voi helposti nyppiä ylimääräiset haituvat pois.

Yritin löytää sopivaa kuvaa käsittelemättömistä kulmistani (oli niin kiire kokeilla noita etten uhrannut ajatustakaan ennen-kuville) ja tässä on parin viikon takainen, missä kulmille ei ole tehty (muistaakseni) yhtään mitään. Siis harjattu tai meikattu tms. ja tässä välissä on lisäksi ehtinyt kasvaa muutama lisäkarva mutta tällä on nyt mentävä.


Sitten kuva ensimmäisestä kokeilusta, sapluunamalli taisi olla Je#4 eli Jewel:in kulmien mukaan tehty sapluuna (itselleni tuntematon kuuluisuus hän).




Ärsyttää laittaa noin rumia kuvia mutta ei auta, salamalla harvemmin tulee nättejä. Aikaisemmin maintsemallani Nurin videolla  Nur opastaa lisäämään puuterimaisen värin aplikaattorilla, itse väritin kulmat sellaisella jäykähköllä, pienehköllä pyöreän mallisella siveltimellä, joka on tarkoitettu luomivärin lisäämiseen luomivakoon. Lisään siitäkin kuvan myöhemmin. Tuntui olevan ihan paikallaan tässäkin hommassa. Noissa kuvissa olen siis ainoastaan lisännyt värin, en ole harjannut kulmia enkä käyttänyt geeliä/vahaa sadakseni ne paremmin ojennukseen. Joitakin ylimääräiseltä näyttäviä haituvia nypin värin lisäämisen jälkeen pois ja koska käyttämäni väri oli turhan tumma, olen pyyhkinyt väriä pois kulmista, mikä vähän hävitti todella siistiä ja tarkkarajaista lopputulosta.

Olen tyytyväinen ostokseeni,  kulmien meikkaus on helppoa kuin heinänteko näiden sapluunoiden kanssa (joskin vielä pitää vähän treenata täydellisen lopputuloksen saamiseksi) ja kovasti tekisi mieli tehdä uusi tilaus itse valitulla setillä. Mielestäni sapluunat ovat suht edullisia ja postikulutkin pienet. Toki tuollaisia sapluunoita olisi helppo askarrella paskarrella itsekin, esimerkiksi kontaktimuovia hyödyntäen mutta toisaalta, minä ainakin laitan toisinaan hyvinkin 14 euron edestä rahaa vähemmän järkevään ja tarpeelliseen, joten... No, tyydyn toistaiseksi leikkimään näillä ja katsotaan sitten mitä tapahtuu, kun tuntuu etteivät nämä enää riitä. Todennäköisesti laitan joka tapauksessa nuo kaksi kapeampaa sapluunaa kiertoon, koska vaikuttaisivat vähän turhan kapeilta omaan  makuuni.

4 kommenttia:

  1. Oho, nuohan näyttävät toimivan! Olen ollut aina kamalan skeptinen kulmakarvasapluunoita kohtaan, vaikkakin kiinnostus kieltämättä vähän heräsi sen videon myötä. Mutta tosi hienot kulmat olet saanut tehtyä noilla, vau!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Juu, toimivat kyllä! Pientä kikkailua se aluksi vaati, että miten saa sen sapluunan pysymään paikallaan ja toistaiseksi olen laittanut pienet merkit alku- ja loppupäihin iholle, että varmasti osuu oikeaan kohtaan. Vasen puoli on minulle hankalampi saada nätisti kun tuntuu, että sapluuna ei istu yhtä hyvin paikalleen kuin oikealla puolella.

    Mutta helppo ja vaivaton tapa saada tosi siistit kulmat. Tietty jos on rutinoitunut kulmien meikkaaja niin tällaiset sapluunat on ehkä vähän tarpeettomat. Toisaalta niiden avulla voi myös hetkellisesti saada vähän erilaiset kulmat tuosta vaan.

    Voisin kuvitella, että sapluuna on aivan erinomaisen hyvä silloin, kun omat kulmakarvat on esim. nypitty liian olemattomiksi ja yrittää kasvattaa niitä takaisin.

    VastaaPoista
  3. heii mistä olet nuo tilannut että mikä toi sivu on !

    VastaaPoista
  4. Linkki on tuolla tekstissäkin mutta täältä:

    http://www.eyebrowz.com/

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.