sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Artdeco

Ajattelin tehdä tällaisen yleispostauksen Artdecosta, joka on yksi ehdoton suosikkini kaikista kokeilemistani värikosmetiikkamerkeistä. Artdeco on saksalainen kosmetiikkayritys, perustettu 1985 ja omien sanojensa mukaan se on tällä hetkellä markkinajohtaja Saksan selektiivisen kosmetiikan markkinoilla.

Artdecolla on erittäin laaja valikoima värikosmetiikkaa ja lisäksi sillä on omat hoitosarjansa kasvoille, käsille, kynsille, vartalolle ja jaloille. Artdecolla on myös mallisto silmä- ja aurinkolaseille. 

Artdecon maahantuojana Suomessa toimii Aila Airo Kauneuspalvelut ja sitä on ollut saatavilla Suomesta jo reilusti yli 20 vuoden ajan, tosin vain kosmetologien ja meikkaajien kautta. Tuolta Aila Airon sivuilta löytyy lista jälleenmyyjistä.

Netin myötä Artdecoa on voinut ostaa myös nettikauppa Cosme Shopista (joskin valikoima on pienehkö). Tuotteita voi tilata myös esim. Saksasta tai Englannista Artdecoa myyvistä nettikaupoista.

Artdecolla on todella monipuolinen värivalikoima ja sen tuotteet ovat käyttäjän vapaasti valittavissa ja yhdisteltävissä. Luomivärit, poskipunat ja osa erikoistuotteista myydään erillisinä magneettinappeina, joita voi omien mieltymystensä mukaan koota erikseen myytäviin, tyhjiin paletteihin. Artdeco kutsuu systeemiään nimellä "Système Mosaïque".

Jatkuvasti saatavilla olevat tyhjät meikkipaletit ovat kaikki samanlaisia mustia paletteja ja niitä on saatavilla eri kokoisina. Lisäksi uuden kokoelman ilmestyessa siihen kuuluu myös yleensä LE meikkipaletti, jossa on kokoelmaan sopiva kuviointi ja/tai väritys.


Jokainen voi vapaasti siis koota omat palettinsa ja kerätä haluamansa valikoiman esimerkiksi luomivärejä. Artdecolla on myös oma Pure Minerals mineraalimeikkikokoelma (joka on yhtä paljon mineraalimeikkiä, kuin minkä tahansa isomman meikkibrandin mineraalimeikkisarja).

Artdeco tarjoaa korkealaatuisia tuotteita. He itse kutsuvat tuotteitaan selektiivisiksi ja selittävät johtavan markkina-asemansa johtuvan yhtälöstä selektiivinen laatu ja edullinen hinta. Suomessa Artdeco maksaa enemmän kuin markettikosmetiikka ja mielestäni laatu vastaa useimmiten hintaa. Hinnat eivät kuitenkaan ole järjettömän kalliit ja asettuvat selvästi selektiivisen kosmetiikan hintojen alapuolelle.

En ole juurikaan törmännyt Artdecoon suomalaisissa kosmetiikkablogeissa. Yksi syy lienee merkin huono/rajattu saatavuus Suomessa. Itse tutustuin tähän sarjaan ensimmäisen kerran noin 16 vuotta sitten jolloin hankin ensimmäisen Artdeco merkkisen huulipunani.

En voi verrata Artdecoa Suomessa myytävään selektiiviseen kosmetiikkaan koska minulla on sitä niin vähän. Yleisesti ottaen suhtaudun hieman skeptisesti Artdecon omaan selektiivisyyshypetykseen. Omat kokemukseni Artdecon värikosmetiikasta ovat kuitenkin lähes yksinomaan hyviä ja olen ollut tuotteisiin tyytyväinen.


Oma mielipiteeni on, että Artdeco sijoittuu jonnekin selektiivisen ja "normikosmetiikan" välimaastoon. Kaiketi sen voisi kategorisoida semiselektiiviseksi. Tosin minulla ei ole kokemusta esim. merkin ihonhoitotuotteista joten niiden osalta en osaa sanoa mihin kohtaan kosmetiikkamaailmaa ne asettuvat ja toisaalta, minulla on niin vähän kokemusta selektiivisestä kosmetiikasta ylipäätään, että en periaatteessa ole pätevä arvioimaan Artdecon sijoittumista ollenkaan...

Samanlaisella tai hyvin paljon samantapaisella magneettisysteemillä toimivia meikkisarjoja on muitakin ja esimerkiksi Sokoksella myytävät Malu Wilz-tuotteet ovat lähes identtisiä pakkausten osalta.

EDIT: Piti sitten ihan ottaa asiakseen selvittää tämä asia. Artdeco on vain yksi Helmut Baurechtin perustaman ja omistaman kosmetiikkafirman merkeistä. Kolme muuta ovat tuo jo mainitsemani Malu Wilz ja lisäksi BeYu ja Make-Up Factory kuuluvat samaan firmaan kuin Artdeco. EDIT #2: Firmalla on lisäksi vielä kaksi muutakin kosmetiikkamerkkiä; Misslyn ja Anny.

Malu Wilzin tuotteiden tosin luulisi olevan jollain lailla Artdecon tuotteista poikkeavia koska sitä mainostetaan Malu Wilzin (saksalainen meikkitaiteilija) kehittämänä kosmetiikkasarjana ja molempia markkinoidaan selkeästi omina tuotemerkkeinään. Yhteistyö Malu Wilzin ja Baurechtin yhtiön kanssa alkoi 1990. Kuitenkin Artdecon ja Malu Wilzin tuotteiden ulkoinen identtisyys vähän häiritsee ainakin minua.

Minulla on suhteellisen runsaasti Artdecon värikosmetiikkaa ja minun on ollut tarkoitus julkaista tämä teksti jo yli vuoden ajan. Niin ikään minulla on keskeneräisiä tekstiluonnoksia noista omistamistani Artdeco meikeistä koska tarkoitus on ollut tehdä niistä arvioita. En uskalla kuitenkaan luvata mitään tarkkoja aikoja milloin mahdan saada ne tehtyä joten ne ilmestyvät jos ilmestyvät ja sitten kun ilmestyvät. ;)

Jos sinulla on mahdollisuus tutustua tähän sarjaan niin suosittelen tekemään tuttavuutta! Esimerkiksi Tallinnan Kaubamajassa on melko runsaasti Artdecoa esillä joten seuraavalla Tallinnan visiitillä voi vaikka vähän pyörähtää Artdecon hyllyn luona. Varmasti moni kauneushoitolakin, joka merkkiä myy Suomessa ottaa asiakkaita mielellään tutustumaan tuotteisiin, kunhan sopii käynnistä etukäteen.

Jos jollakulla on kokemuksia Artdecon tuotteista niin mielelläni kuulisin mitä sanottavaa teillä on kyseisestä merkistä.

Tässä vielä linkit saman puljun toisten kosmetiikkamerkkien sivuille:
Misslyn
Make Up Factory
Malu Wilz
Anny
BeYu

Kuvat Artdecon sivuilta.

9 kommenttia:

  1. Olen kuullut tästä merkistä, mutta en ole koskaan nähnyt tuotteita livenä. Nyt alkoi kiinnostaa, pitää joskus päästä hypistelemään. Täytyykin tsekata jälleenmyyjät Tukholmassa.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen tuttavuus, en muista kuulleeni. Ainakaan en ole kiinnittänyt huomiota. Tästä lähin taatusti kiinnitän.
    Varsinkin mielenkiintoa lisää hintapolitiikka...Selektiivisillä usein tosi muhevia sävyjä, mutta ei mun rahamassi veny. Realiteetit muistettava vaikka mieliteot miltei pakottavia.Kosmetiikkaa voisi sanoa paitsi ilokseni myös "Akilleen kantapääkseni"..
    Mä olen ajoittain niin säälittävän höveli rahankäytössä.
    Ehkä siis hyväkin ettei tätä ihanuutta kotimaan markkinoilta (vielä) löydy =)

    VastaaPoista
  3. Artdeco on samaa firmaa kuin Malu Wilz - samaa tavaraa! Gogol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin löytää tietoa aiheesta mutta en näköjään tarpeeksi innokkaasti. Pitääpä illalla päivittää tuo kirjoitus ja tarkentaa asiaa tältä osin.

      Poista
    2. Tuossa on lähdeviite (saksankielisiltä saiteilta löytyy asiasta paljon muutakin): http://www.artdeco.de/jobs.html

      En ole mikään kosmetiikkaguru, mutta hikoilin taannoin Münchenin lentokentällä: olisin halunnut ostaa Artdecon luomivärinpohjustusaineen (jota on moni kehunut). Tax freen Artdeco-standilla oli testeri, muttei yhtään myytävää purkkia. Traagisesti samaa tavaraa olisi siis ollut Sokos väärällään.

      Mun vaikutelma Artdecosta oli että se on lähellä marketmeikkejä, vaikkakin laadukkaammasta päästä (musta Max Factor ja Maybelline ovat pääosin ihan ok). Päädyin sitten ostamaan Urban Decayn pohjustusvoiteen Sephorasta. Se on makuuni vähän tönkköä, mutta kyllä pomminkestävää.

      Poista
    3. Kappas, tuollahan oli vielä lisääkin merkkejä. Täytynee siis uudestaan editoida tekstiä. Kiitos linkistä.

      Minulla on Artdecon silmämeikinpohjustaja ollut käytössä useamman vuoden ja se on kyllä hyvä. Sen iso miinus on pakkaus (pienestä purkista on ikävä kaivaa tuotetta sormella ja ikinä ei osu käden ulottuville esim. spaattelia kun sitä tököttiä käyttää). Urban Decayn tuote on minusta itse asiassa vähemmän tönkköä, se kun on enemmän nestemäistä verrattuna kovin voidemaiseen Artdecon pohjustajaan.

      Poista
  4. Tää on enemmän filosofinen kysymys, mutta tietääkseni on yleinen käytäntö kosmetiikkamaailmassa että hyvin samantyyppisillä mahdollisesti saman omistajan tuotteilla on useita eri price pointteja eri kuluttajaryhmille. Esimerkkejä: Anytime - Lumene; L'Oreal - Lancome; Bourjois - Chanel.

    Mulla on kaapit väärällään Chanelia, mutta olen melko tietoinen siitä että olen propagandan uhri (plus pidän niiden sävykirjosta ja pakkauksista).

    VastaaPoista
  5. Jep, niinhän se on. Silti jankkaan tässä tapauksessa ihmettelyäni koska Artdecolla ja Malu Wilzillä ei ole juurikaan hintaeroa. Hämmästelyni johtuu siis siitä, että samalla firmalla on kaksi identtistä kosmetiikkasarjaa joiden hintaero on lähes olematon.

    Noilla mainitsemillasi pareilla on sentään selkeä ero sekä imagollisesti, hinnallisesti että ulkonäöllisesti.

    VastaaPoista
  6. Tahtoisin tutustua tähän sarjaan! Olen aivan heikkona kaikkeen itse koottavaan ja valittavaan kosmetiikkaan, kuten nuo paletit. Kiitos tästä postauksesta :)

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.