torstai 30. syyskuuta 2010

Kusti polkee!

Puuhastelen parhaillani mineraalimeikkien kanssa, olen aivan hurahtanut! Tutustuttuani tähän blogien ihmeelliseen maailmaan olen totaalisen eksynyt ja menetetty puuterijauheiden luvattuun maahan. Minulla oli ennestään kolmen eri merkin mineraalipuuterit joista kahta ensin hankkimaani en oikeastaan osannut käyttää, ja sitten hankittuani kolmannen ja opittuani sitä käyttämään, löysin blogien ihmemaan ja sitä myöten jatkuvasti uusia mineraalimeikkimerkkejä. Nyt onkin postinjakajalla ollut hommia hänen kanniskellessaan selkä vääränä jos jonkinlaista lähetystä meidän postilaatikkoomme koska olen kunnostautunut tilaamaan ison kasan näytteitä!


Ajattelin tehdä jonkinlaisen mielipiteenilmauksen sen jälkeen, kun olen ensin testannut tilaamani näytteet. Toistaiseksi olen saanut hyppysiini Lily Lolon, Everyday Mineralsin ja Essentia Naturalen mineraalimeikkipohjat ja joitakin muita tuotteita. Tulossa ja testaamatta ovat vielä Meow:n ja Mineralissiman meikkipohjat. Saattaa olla (hulluuteni tuntien), että testattavia mineraalimeikkejä päätyy jossain vaiheessa hyppysiini muiltakin merkeiltä. Ennestään olemassa olevat mineraalimeikkipuuterini ovat Artdecon, Dermosilin ja Mary Kayn, niistä sanon myös varmasti sanasen.

Viime aikoina ihoni kunto on ollut aivan järkyttävän kammottavan hirveä. ;-( Sen meikkaaminen "tavallisella" meikkivoiteella on ollut aikamoista taiteilua ja lopputulos kaikesta yrityksestä huolimatta enemmän ja vähemmän hirveä. Hävettää laittaa tuota meikitöntä kuvaa näytille mutta ilman sitä ei oikein olisi järkeä laittaa kuvaa mineraalipuuterein meikatusta ihosta. Tarkoitus on vain osoittaa, että vaikka mineraalipohjustus ei ehkä olekaan se kaikista peittävin niin sillä saa kuitenkin aikamoisia tuloksia aikaan. Vai mitä sanotte tästä:


No, meikatussa versiossa on ehkä jo aavistuksen verran liikaa meikkiä koska iho on vähän puuterisen näköinen (en tosin muista olenko käyttänyt viimeistelypuuteria vaiko enkö) mutta minulla on myös melko kuivakka iho ja sekin osaltaan saa ihon näyttämään puuteriselta, varsinkin hetikohta meikkipuuterin levittämisen jälkeen (mikä on tilanne kuvassakin). Minä niin odotan ihoni paranemista ja sen suhteen odotukset myös mineraalimeikkejä kohtaan ovat suuret, koska useamman firman sivuilla hehkutetaan niiden parantavan ihon kuntoa. Tai ainakin auttavan parantamaan ihon kuntoa.

En osaa sanoa missä vaiheessa postaukseni aiheesta ilmestyy mutta jossain välissä toivottavasti. Toistaiseksi minulla on ollut sekä hulvattoman hauskaa mineraalimeikkejä testaillessani että hermoja raastavan turhauttavia kokemuksia. Joukkoon mahtuu myös karvaita pettymyksiä ja ihastuttavan ilostuttavia yllättyneisyyden tunteita. Toistaiseksi jatkan väsymättömänä valitsemallani tiellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.