tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kesäpäivän no makeup-look

(There is a short summary in English at the end of this post)

Yritin tehdä jonkin sortin vaihe vaiheelta kuvasarjaa omasta kesäpäivän "meikittömästä" lookistani mutta valitettavasti kuvat ovat melkoisen huonot. Osaksi johtuen käytetystä kamerasta, osaksi valaistusolosuhteiden jatkuvasta muuttumisesta (auringonpaistetta ja pilvisyyttä vaihdellen). Mutta julkaisen kuvat nyt kuitenkin vaikka niissä ei juurikaan havaittavaa eroa ole.

Meikkipohja on tehty Meow:n Pampered Puss Frisky Chausiella. Tässä kasvoilla pelkkä meikkipuuteri:

Seuraavaksi lisäsin varjostukseksi Meow:n Skinny Dipperiä, sävy Korat Medium. Varjostuksen laitan "poskikuoppaan", eli kun imaisee posken sisään niin siihen ilmestyy "oja" johon on helppo varjostusväri lisätä. Lisäksi tupsuttelen varjostusväriä myös ympäriinsä kasvojen reunoille sekä leuan alle ja pikkuisen nenän sivuille sekä luomivakoon:

Seuraavaksi tupsuttelen Meow:n Sunpslasheria sävyssä Chartreaux Light poskiluille, kulmien alle, otsan keskivaiheille, nenänselkää ja keskelle leukaa. Käytän Sunsplasheria myös luomivärinä liikkuvalla luomella:
Viimeiseksi otan pöyheän siveltimen, laitan posliinilautaselle ripauksen Lily Lolon bronzereita sävyissä Waikiki ja South Beach ja sävytän kasvot kevyesti suunnilleen samoista kohdin, kuin mihin olen laittanut varjostusväriä mutta laajemmilla otteilla sekä poskiin poskipunan sijasta (tätä en laita nenänpieliin). Tämän jälkeen lisään vielä kevyesti uudestaan Sunsplasheria. Jos haluan vähän ekstrablingblingiä (vaikka "meikitön" meikki onkin), laitan luomille nurkkiin Buff'd Cosmeticsin bronzeria sävyssä Honey (aivan ihanan ihana kullanhohto).

1. = varjostus Meow Skinny Dipper Korat Medium
2. = korostus Meow Sunsplasher Chartreux Light
3. = Liikuvan luomen nurkassa Buff'd Cosmetics bronzer Honey
1. = bronzer Lily Lolo Waikiki ja South Beach sekoitus

Huulilla on ihan vain huulirasvaa (taisi olla Labellon kevyesti roosan sävyinen) ja tuputellen vähän Buff'd Cosmeticsin kullanhohtoista Honey bronzeria.

Olemattomissa ripsissä Sensain perus 38:ia, väri ruskea. Kulmat harjattu kevyesti muotoonsa ja paranneltu hieman Make Up Storen Tri Brow paletin vaaleimmalla sävyllä.

Itse pidän tästä kesämeikistä todella paljon ja sen tekemiseen ei mene älyttömästi aikaakaan. Lisäksi jos kassiin ei mahdu turhan suurta meikkipussia niin tässä käytetyt meikit eivät kovin suurta meikkipussia vaadi.

Tällä meikillä saan kasvoille ihanaa tervettä hehkua ja se korostaa kivasti silmiä. Meikki on todellakin luonnollinen ja sopivassa valossa näyttää meikittömältä. Toki lähempää katsottuna näkee, että kasvoilla on meikkiä koska tuotteet ovat kohtalaisen hohtavia, varsinkin jos käyttää tuota Buff'd Cosmeticsin kultaisena hohtavaa bronzeria.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Meow:n Skinny Dippereita ja Sunsplashereita, aivan ihania!! Korostus ja varjostus sujuu noilla mielestäni suorastaan naurettavan helposti ja kasvot saavat aivan uudenlaista hehkua.


This is my no makeup-make up look for summer days. I apologise for bad pictures, I made a bad camera choice and the sun was teasing me (shining and then hiding behind the clouds and shining again etc.). But I decided to post the pictures anyway, even though you can't see much difference in them.

My make up base is Meow's Pampered Puss Frisky Chausie. First I apply Meow's Skinny Dipper Korat Medium as a shadow (I make that fish face by sucking my cheeks in and that makes it easy to find the right place for the shadow colour). I also apply it along the edges of my face, in the sides of my nose and in the crease. 

Then I highlight with Meow's Sunsplasher Chatreux Light, I apply it above my cheekbones, to the back of my nose, in the middle of my forehead and in the middle of my chin. I also use Sunsplasher as an eyeshadow.

Then I take a fluffy brush, put a few pinches of Lily Lolo's bronzers Waikiki and South Beach to a clean porcelain plate and with that mix I go around about the same places where I applied my shadow (except the sides of my nose). I use the brush lightly and use more wider motions than when applyind the shadow colour.  I also use it as a blush, onto apples of my cheeks. After that I again apply a little Sunsplasher to finish my look.

If I want a bit more bling bling (even though this make up isn't suppose to look too obvious) I apply some Buff'd Cometics' bronzer Honey to the corners of my eyelids (it has a very beautiful golden shimmer). 

To my lips I just put some lipbalm and patted some Honey bronzer. I used Sensai basic 38 brown mascara and finished my brows with Make Up Store's Tri Brow's lightest brown. I love this look, it's easy, fast and gives a pretty and healthy glow to my face and still looks natural.

I really recommend to try out Meow's Skinny Dippers and Sunsplashers. Making contouring and highlighting is so easy with them, I just love them!!

5 kommenttia:

  1. Onnittelut, sä selviät meikittömästä meikistä vähällä, jos silmänalukset ei tarvitse peittämistä.

    Mun suosikki kasvojen nopeaan yleiskohennukseen on Diorskin Nude -irtopuuteri, sellainen hieman valoa heijastava. Ehkä Meown Crystalline Cat ajaisi saman asian vähän edullisemmalla hinnalla. Lisäksi pikkufirmoja kannattaa suosia. Täytyykin tilata näyte.

    VastaaPoista
  2. No tähän meikkiin en tainnut simmujen alle laittaa muuta kuin meikkipuuteria. Jos silmänaluset tarvitsevat ekstrapeittoa (ja usein kyllä sitä käytän muutenkin) niin käytän Meown varta vasten silmänalusille tarkoitettua peitepuuteria. Se on ihanan hienoista ja pehmoista eikä korosta ihojuonteita tai ryppyjä. Jos en muuten pohjusta kasvoja niin silmänaluset pohjustan aina jos käytän peiteaineita, ja pohjustukseen käytän Meown Equilibrium Balancing Powderia.

    Olen tosin onnekas sen suhteen, että mulla harvemmin on kovin tummia silmänalusia. Tykkään silti kirkastaa niitä vaikken hirveästi mitään peittelisikään, se jotenkin tuo kivasti valoa kasvoille.

    Everyday Mineralsilla olis nyt puuteriale, sieltä saisi puoleen hintaan. ;-) EM:llä on todella paljon erilaisia viimeistelypuutereita, kannattaa käydä kurkkaan. Tietty on hankala ilman sampleja tilailla jos ei yhtään tiedä ennestään millaisia mitkäkin on. Kaolin Powder Sunlight on ainakin sellainen hohtava puuteri mutta en sitten osaa sanoa olisko jo liiankin hohtava. Niin ja he käyttävät Lauroyl Lysineä tuotteissaan, että jos se ei ole mieleen niin on tietty huono vaihtoehto tuo EM.

    Dermosilin mineraalimeikkipuuteri on myös vähän heijastava ja ainakin joskus The Body Shopilla oli kivasti valoa heijastava irtopuuteri (mutta siitä on jo todella kauan, kun olen viimeksi sellaisen hankkinut eli ei välttämättä enää ole).

    VastaaPoista
  3. Heippa! Muistan lukeneenni sulta Lily Loloihin liittyvän postauksen, jossa sun ihon kunto oli aika huonolla tolalla. Nyt taas näyttää että sun hiho on täydellinen! Missä salaisuus?

    VastaaPoista
  4. Juu, noin vuosi sitten mun iho oli aivan hirveän karmeassa kunnossa. Muistona siitä useampi arpi. ;-( Ei ole iho täydellinen nytkään, ajoittain lähes näppylätön ja ehjä mutta sitten taas toisinaan nappyläinen ja rikkikin. Onneksi kuitenkin huomattavasti vähemmässä määrin, kuin silloin viime syksynä.

    En osaa valitettavasti sanoa mitään tiettyä mikä ihon kunnon olisi parantanut, enkä oikeastaan edes tarkalleen ottaen tiedä mikä tähän on johtanut. Yritän saada aikaiseksi jossain välissä pienen "ihoraportin" ja mitä kaikkea olen vuoden aikana tehnyt/kokeillut.

    VastaaPoista
  5. Vanha postaus mutta sattui nyt osumaan silmään. Harvoin olen nähnyt näin kaunista "meikitöntä" meikkiä, ja sulle se sopii tosi hyvin. Olet kaunis!

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.