perjantai 22. lokakuuta 2010

Keittiökosmetiikkaa

Sain joskus vuosikausia sitten teininä joululahjaksi kirjan jossa kerrottiin luonnonmukaisesta, itse kotona valmistettavasta kosmetiikasta. Muistan lueskelleeni sitä tässä vuosien varrella välillä paljonkin ja joskus olen jopa jotain kotikosmetiikkaa kirjan ohjeilla tehnytkin. Nyt kirja on taas pitkään ollut unohduksissa, pitäisikin kaivaa se esille!

Lähdin etsiskelemään Googlesta tietoa Freemanin Pineapple Enzyme Maskista pari viikkoa sitten ja törmäsin hakutuloksissani Nekun erinomaiseen blogiin Lazy Dynamite. Olin jo aikaisemminkin käynyt siellä kurkkimassa ja lueskelemassa kaikenlaisia kivoja postauksia. Minulla on edelleen kyseinen kasvonaamio hankkimatta mutta Nekun Pinepple Enzyme Mask-aiheisen postauksen lopussa hän mainitsee ruokasoodakuorinnan.

Eipä siinä muuta taas tarvittukaan, kuin google ja minä innostuin! Olin aikaisemmin lueskellut Jossun blogista Coffret De Maquillagesta postauksen japanilaisista kauneudenhoitoperinteistä ja siinä hän mainitsee cameliaöljyn ja sen käytön hiustenhoitoaineena. Siitä sain silloin aasinsillan kävellä jääkaapille ja ottaa esille siellä jo jonkin aikaa käyttämättömänä lojuneen luomulaatuisen Camelina-öljypullon. Cameliaöljy ja Camelina-öljy ovat kaksi aivan eri asiaa mutta nimien samankaltaisuus sai minut muistamaan jälkimmäisen ja päätin kokeilla sen käyttöä yhdessä tavallisen hoitoaineen kanssa. Olen tykännyt, todella paljon! Hiuspohjani kuivahtaa aina kylmän tullessa ja lämmityskauden alkaessa. Nyt olen saanut siihen vähän helpotusta tuosta Camelina-öljystä. En tiedä onko se oikeasti hyväksi vai ei mutta olen ennenkin käyttänyt esimerkiksi oliiviöljyä vastaavalla tavalla ja edelleen porskutan hyvissä voimissa. ;-)

No, kolmas osa tätä kaikkea on uusi kasvojenpuhdistusaine, nimittäin Erisanin Hoitava puhdistugeeli. Sen hankin vaihtoehtoiseksi puhdistusaineeksi kun halusin kokeilla auttaisiko kasvojenhoitotuotteiden vaihtaminen jotakin kasvojeni surkeaan tilanteeseen. Tässä siis uusi tehokolmikkoni:


Sekoitan siis kämmennellä noita kaikkia kolmea, laapin seoksen kasvoille ja annan hetken olla, hieron kevyesti ja hellävaraisesti ja pesen pois. Ärtyneimmillä ihoalueilla en hiero vaan pesen vaan varovaisesti seoksen pois iholta. En ole kovin kauaa tätä vielä harrastanut mutta mielestäni sillä oli heti välittömäiä vaikutuksia. Ihoni on todellakin paremmassa kunnossa, kuin se oli ennen kuin aloitin ruokasoodakokeiluni. Ja se lähti siis parempaan suuntaan ihan heti ensimmäisen kokeilun jälkeen.

Erisanin Hoitava puhdistusgeeli on ihana! Mietin pitkään hyllyn edessä otanko sen vai Rauhoittavan puhdistusemulsion. Tykkään lutata vedellä (vaikka se ei ehkä niin hyväksi aina olisikaan) joten päädyin tuohon geeliin. Yllätyin iloisesti kun se ei ollutkaan sellainen perinteinen meikinpoistogeeli mihin olen tottunut vaan hyvin pehmeä ja hiukan emulsiomainen, ollen silti kuitenkin selkeästi puhdistusgeeli. Ja hinnallahan se ei todellakaan ole pilattu, taisi maksaa alle 4 euroa.

Tehokkuutteen olen tyytyväinen, mineraalimeikkikin lähtee mielestäni ihan hyvin, joskaan en tuota geeliä ole hirveästi silmien alueelle hieroskellut. Iho on pehmoisen tuntuinen putsauksen jälkeen eikä kiristele, kuumota eikä punoita vaikka runsaalla vedellä kasvot huuhtelenkin. Suosittelen kokeilemaan jos puhdistustuotteelle on tarvetta, ei ole kallis huti jos siitä ei tykkääkään.


Luomulaatuinen Camelina-öljy on aikoinaan hankittu ihan suun kautta nautittavaksi mutta sinne se oli unohtunut jääkaapin uumeniin. Öljy on valmistettu  kylmäpuristamalla ruistankio eli kitupellava -nimisen öljykasvin siemenistä ja sitä käytetään ravintolisänä erityisesti hyvänä Omega 3-rasvahappojen lähteenä. Enpä tiedä onko kyseisistä rasvahapoista mitään hyötyä ulkoisesti käytettynä mutta ainakin hiukseni ovat siitä tykäneet.

Olen käyttänyt sitä myös käsien kuorintaan, tavallista hienosokeria kämmenelle ja loraus Camelina-öljyä joukkoon, sitten vaan reippaasti kuorimaan kätöset ja lopuksi huuhtelu lämpöisellä vedellä. Tulee meinaan todella pehmoiset kädet!! Tähän olen käyttänyt myös oliiviöljyä ja rypsiöljyä, mitä nyt on sattunut kaapissa olemaan.


No, ruokasooda sitten. Sitä en muistaakseni ole koskaan aikaisemmin käyttänyt kauneudenhoitoon. Tai no, hampaita olen sillä toisinaan harjannut, tulee meinaan todella puhtaan tuntuiset hampaat! Ei ehkä maistu kauhen hyvältä mutta ei minusta ihan järkyttävän pahaltakaan. Ja jos hammastahnaan sekoittaa niin sitäkin vähemmän.

Kaikenlaista ihanaa olen leiponut käyttäen ruokasoodaa; piimäkakkua, murupiirakkaa ja sen sellaista. Kasvoille en sitä ole koskaan keksinyt levittää ja nyt kun olen sen kasvojenkuorijakseni valjastanut, en voisi paljon tyytyväisempi olla! Aivan ihanan tehokas! Hankin loppukesästä (kalliin) Mary Kayn mikrokuorinta-aineen ja rauhoittavan kasvovoiteen (joka ilmeisesti sisältää silikonia ja parabeeneja, mitä lie kaikkea olikaan) joka toimii kuin unelma mutta on siis myös melkoisen hintava.

Tämä Erisanin Hoitavan puhdistusgeelin, Camelina-öljyn ja ruokasoodan yhdistelmä toimii vähintäänkin yhtä hyvin, ellei jopa paremmin! Olen kokeillut myös ilman Camelina-öljyä, jota systeemi ei siis mitenkään tarvitsisi mutta koska minun ihoni kuivahtaa hyvin herkästi olen sen halunnut mukaan settiin. Toimii oikein hyvin ilman tuota öljyäkin. Kunnon kosteutus kuorinnan jälkeen tuntuu olevan tärkeä, koska ainakin itselläni iho tuntuu kuivahtavan ekstranopsaan ellen sitä hetikohta kuorinnan jälkeen kosteuta. Olen tästä ruokasoodakokeilustani aivan innoissani ja toivon saavani sillä myös hyviä tuloksia aikaan kasvoilleni!

3 kommenttia:

  1. Soodakuorinta on kyllä tosi tehokas, itsekin pidin siitä paljon. Mutta odotapa vain, kunhan pääset aspiriinikuorinnan pariin (toimii todennäköisesti myös ilman Freemanin naamiota). Minulta se on vienyt mukanaan _kaikki_ iho-ongelmat.

    VastaaPoista
  2. Löysin tänne toisen kosmetiikkablogin kautta :) ja tämä soodasysteemi oli jotain ihan uutta mulle! iho-ongelmien kanssa tässä painitaan kolmekymppisenä vielä ihan täysillä. Kaikenmoista on kokeiltu ja tuntuu että vuodenaikojen vaihdokset on mulle ne pahimmat. Herkästi reagoiva nassu siis. No mutta, ehkäpä kokeilen soodaa, se nyt ei maksa mitään, joten pakkohan se on :) Nekun mainitsemaa aspiriinikuorintaakin jäin miettimään... Pitää googlata. Tilailin juuri Paula's choicelta salisyylihappoa sisältävien tuotteiden näytteitä, taitaa viitata semmoisten tuotteiden suuntaan? Jep, mutta kiva blogi sulla, tulen toistekin!

    -Heini

    VastaaPoista
  3. Heippa Heini ja kiva kun kommentoit, tervetuloa lukemaan! Multa on tulossa päivitystä tähän kuorinta-asiaan ja lisänä juttua aspiriinikuorinnasta. Olen itsekin pohdiskellut tuota Paula's Choicea, että josko sitä kokeilisi. Jos iho on rikki niin muista olla erityisen varovainen kaikkien mekaanisten kuorintojen kanssa, ei siis mielellään rikkinäisille ihoalueille soodakuorintaakaan. Mutta tosiaan, kirjoittelen vielä jossain vaiheessa tarkemmin omista kokemuksistani näihin liittyen.

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.