lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kuherruskuukausi Samantha Chapmanin kanssa, Real Techniques detailer brush

Minulle on kerääntynyt suht runsaasti Real Techniques by Samantha Chapman siveltimiä. Tällä hetkellä vietän kuitenkin niiden kanssa huumaavaa kuherruskuukautta, joten aion säästellä isommat tunteenpurkaukset laajemmassa mittakaavassa myöhemmälle ajankohdalle. Tästä pikkuruisesta siveltimestä halusin kuitenkin kirjoittaa ihan oman postauksensa, koska olen siihen aivan in lööööv!

Kyseessä on sarjan detailer brush, joka on tarkoitettu valmistajan mukaan peittämään ongelma-alueita tai käytettäväksi huulipunasiveltimenä. Minä en ole omaani jälkimmäiseen tarkoitukseen käyttänyt kertaakaan, mutta sen sijaan olen menestyksellisesti käyttänyt sitä peiteainesiveltimenä (ja välillä vähän yleiskorjaavankin siveltimenä).

Real Techniques-siveltimien varret ovat kevyttä alumiinia ja ne on värikoodattu (oranssi virheettömälle meikkipohjalle, violetti silmien korostukseen ja pinkki viimeistelyyn). Niitä myydään seteissä ja joitakin siveltimiä myös yksittäin. Detailer brush kuuluu Your base/flawless core collectioniin ja sitä ei ainakaan tällä hetkellä saa yksittäin ostettua. Harmi, voisin ostaa näitä vielä pari lisääkin. Harjakset siveltimissä ovat synteettistä materiaalia. Omat Real Techniques-siveltimeni olen ostanut iHerbistä. Suomessa siveltimiä myy pretty.fi.


Detailer brush on kertakaikkiaan loistava peitesivellin! Se on pieni ja muotoilunsa ansiosta tarkka. Minulla on toisinaan rumia kuivakoita rupia vanhoista näppylöistä joiden peittäminen suht nätisti on aina yhtä tuskaisaa. Tällä siveltimellä olen onnistunut saamaan siisteintä jälkeä ikinä noiden rupikohtien peittämisessä. Ei tämäkään niitä pois taio, mutta lopputulos on vähemmän pakkelinen ja enemmän peittävä, kuin mihin olen muiden siveltimien ja sormien kanssa päässyt.

Siveltimen koko ja muotoilu sopivat minun meikkaustyyliini kuin nenä päähän ja tällä saan peiteltyä esim. nenänpielet helposti, vaivattomasti ja täydellisesti. Sivellin sopii loistavasti myös silmänalusille, erityisesti sisänurkan puolelle. Minä pidän muutenkin suht pienistä siveltimistä, joten siksikin tämä vetoaa minuun niin suuresti. Detailer brush oli minulle välitöntä rakkautta heti ensikokeilusta lähtien.

Siveltimen päässä on musta kumimainen osa, joka tuntuu kädessä mukavalta ja sen ansiosta siveltimestä saa hyvän otteen. Alumiini on melko liukasta yksinään ja ilman tuota kumiosaa sivellintä olisi todennäköisesti vaikeampi hallita. Sivellinosa on muotoiltu kärjestään teräväksi ja se on litteä.


Niin kuin kuvastakin näkyy, niin harjakset eivät ole täydellisiä, pientä epätasaisuutta ja hapsotusta löytyy. Kuitenkin mielestäni hinta-laatusuhde on loistava ja käytössä en ole tuosta olemattoman pienestä hapsotuksesta huomannut haittaa olevan.

Kaikissa siveltimissä on varressa niiden nimi, jos joskus unohtaa mihin mikin sivellin on "virallisesti" tarkoitettu. Itse käytän siveltimiä aika usein vähän milloin mihinkin riippumatta siitä, mitä niillä oikeasti kuuluisi tehdä.


Ainoa asia mikä minua näissä siveltimissä vähän "haittaa" on se, että minusta varsiin painetut tekstit ovat väärn päin. Toki ne näyttäisivät vähän tyhmiltä toisin päin painettuina, mutta silti ne osuvat minun silmiini aina nurin päin ja asia muistuu mieleen. Hehheh, kyse on siis melkoisen pienestä "haitasta". ;-)


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Remonttia pukkaa

Kaikenlaista kivaa remonttia on ollut linjoilla, mm. Nonnulassa on esitelty ihanaa ja virkistävää olohuoneremonttia ja Piece of Panda remontoi upeasti bloginsa ulkoasun. Ihanhan tässä alkaisi tehdä itsekin mieli jonkin sortin ulkoasuremppaa. Kevättäkin vissiin vähän rinnassa. ;-)

No, ihan yllä olevan kaltaista remppaa ei ole justiinsa nyt tiedossa, mutta aloitin kuitenkin jonkin sortin elintapojen remontin nyt huhtikuun alussa. Tarkoitus olisi vihdoinkin päästä eroon ylimääräisistä kantamuksista, jotka olen pikkuhiljaa tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana ylleni kerännyt. Homma alkoi hyvin vähäkalorisella osuudella, jota nimitetään paastoksi. Se ei ole perinteinen paasto vaan tavallaan niin sanottu ENE-dietti, eli erittäin niukkaenerginen dietti. Nautin vain nestemäisiä tuotteita ja runsaasti vettä.

Tai no, mikä sitten onkaan kellekin runsaasti, vettä vetenä pitäisi juoda 2,5 litraa päivässä. Minulle se on paljon, koska olen aina ollut huono juomaan ja tuo veden litkiminen olikin se juttu mikä hommassa ehkä eniten arvelutti. Onnekseni ja hämmästyksekseni se onkin ollut yllättävän helppoa ja vaivatonta. Pissallahan se pistää juoksemaan (varsinkin aluksi tuntui, että sai jatkuvasti olla käsi vessanoven rivalla) mutta nyt alkaa homma jo vähän niin kuin tasaantumaan.

Nesteitä on lähtenyt reippaasti ja tuntuukin ihanalta, kun turvotukset ovat ihan selkeästi vähentyneet. Enää ei yövuoronkaan jälkeen tarvitse olla jalkoja tunkemassa yön aikana kutistuneisiin kenkiin. Yksi hirmuisen iso miinus tässä hommassa on kuitenkin ollut. Nimittäin iho kukkii taas, reippaasti ja kipeästi. ;-( Ilmeisesti se liittyy kehon puhdistautumiseen, tai niin ainakin toivon, samoin kuin, että se olisi ohimenevä juttu ja saisin takaisin sen suht hyväkuntoisen ihon, josta sain alkuvuoden ilokseni nauttia.


Mutta on se meikki vaan ihmeellinen juttu, että mitä sillä saakaan aikaan. Pikkukuvassa kasvot ilman meikkiä ja isommassa kuvassa normi työmeikki (paitsi etten käytä töissä huulipunaa).

Tosin minun ongelmani on eniten kuitenkin se, että en meinaa millään pystyä pitämään näppejäni erossa näppylöistä ja paukamista ja rutistelen niitä aivan tarpeettomasti. Siitä taas seuraa ihorikkoa ja sen tulehtumista, mikä johtaa kuiviin ihoriekaleisiin ja röpyliäisiin rupiin, puhumattakaan tulehtuneen ihon kipeydestä. Ihon kuivuutta ja rupia on oikeasti ihan tuska saada nätisti peittoon.

Lisäksi peittelytoimet alkavat muutaman tunnin kuluttua näyttää  ainakin meikäläisen nassussa aika karuilta, kun meikki kuluu ja iho rasvoittuu ja sen sellaista. Eli vaikka ensimmäiset pari tuntia olisikin suhteellisen tyytyväinen ulkonäköönsä meikit naamassa, niin se on aika lyhytaikaista. No, toivon kovasti, että ihon ärtyminen olisi tästä "paastosta" johtuvaa ja todellakin nopeasti ohimenevää. Tai edes ohimenevää...

Kasvoilla:
Skin Food Aloe Sun BB Cream #1
Pure Lux silkkipuuteri
Ben Nye Red Neutralizer #2
Meow Cosmetics Pampered Puss Inquisitive Siamese
Meow Cosmetics Frisky Angora Concealer
Meow Cosmetics Undereye Concealer
Meow Cosmetics Skinny Dipper
Meow Cosmetics Sun Splasher
Estée Lauder Signature Silky Powder Blush Peach Nuance

Silmissä:
Urban Decay Naked Basics Palette
- liikkuvalla luomella Foxy
- kulmaluulla Walk of Shame
- varjostuksessa Naked 2
ripsissä Calvin Klein Mega Volume Mascara

Huulilla:
Lancôme L'Absolu Rouge 008 Rose Reflet

Kulmissa ei mitään, ehkä harjasin. ;-)