maanantai 28. huhtikuuta 2014

Benefit Bad Gal Plum

Ensikosketuksen Benefitin tuotteisiin sain, kun ostin bloggaajakollegalta Eikolta ( Kahvia ja kosmetiikkaa) Benefitin poskipunan Hervana. Kiinnostus heräsi ja teinkin sitten kunnon tilauksen ison meren taaksen Benefitille. Poistomyynnistä tarttui mukaan Bad Gal Plum-ripsiväri joka lienee sittemmin lopetettu ja oli vissiin juurikin sen takia poistomyynnissä. Harmi, koska tykästyin siihen. Bad Galia saa ymmärtääkseni edelleen mustana ja siitä lienee markkinoilla myös vedenpitävä versio.

Pidän kumiharjoja enemmän perinteisistä ripsiharjoista mutta Bad Galissa vähän säikähdin alkuunsa sen harjaa, joka tuntui aivan valtavan suurelta. Minun silmäni lienevät kooltaan kai ihan keskivertoa mutta silti koen isot ripsiharjat hankaliksi, lähinnä koska en valitettavasti omaa pitkiä räpsyripsiä vaan lyhyet ja tönköt räpsyttimet. Niinpä isoilla ripsiharjoilla on toisinaan haasteellista saada siistiä jälkeä aikaan ja erityisesti sisä- ja ulkonurkat on hankala saada nätisti ja sotkematta väritettyä.


Bad Galin ripsiharja on todellakin ISO! Kokeilemistani ripsareista ainoastaan Isadoran Big Boldissa taitaa olla yhtä iso harjaosa ja senkin olen kokenut hieman hankalaksi. Mutta kaikkeen tottuu, niin myös silmän kokoisiin ripsiharjoihin ja nykyään vetelen Bad Gal Plumia ripsiini jo melko rutiinilla. Pumpulipuikko on silti hyvä olla aina tarvittaessa saatavilla koska edelleen tuppaa toisinaan pientä suttua luomelle tulemaan vaikka miten rutinoitunut olisi.

Bad Gal Plum on tosiaan tumman luumun värinen, mutta ainakaan minun ripsissäni se ei mitenkään pomppaa silmään vaan näyttää ihan vaan tummalta ripsiväriltä. Auringossa väri tulee selkeämmin esille mutta sisätiloissa ja sähkövalossa luumuisuutta ei välttämättä varsinaisesti huomaa. Se näyttää kuitenkin pehmeämmältä kuin musta ripsiväri ja luumunsävyn pitäisi kai periaatteessa korostaa silmien vihreyttä. Tiedä häntä sitten.



Jos tuota luumun väristä versiota olisi vielä myynnissä niin hyvin todennäköisesti ostaisin uuden. Omani alkaa jo osoittaa hieman kuivahtamisen merkkejä ja harmittaa jo etukäteen sen tuleva roskiin lennähtäminen. Mielelläni otan vinkkejä vastaan muista mahdollisista tumman luumun sävyisistä ripsiväreistä.

Taivutuksia normiversio Bad Galista ei minulla pidä juurikaan sen kummemmin kuin muutkaan vesiliukoiset ripsivärit. Pieni miinus Bad Gal Plumille tulee siitä, että se tuntuu kastuessaan leviävän hyvin herkästi. Minullakin on ajoittain hieman vuotavaiset silmät ja silloin Bad Gal herkästi kuluu ulkonurkasta pois hyvinkin nopeasti. Mikään vesi- tai räntäsateen ripsiväri se ei siis ole eikä todellakaan sovi pieniin saati isoihin tunnekuohuihin. Levitessään iholle Bad Gal Plum punastuu melko kirkkaan violetin pinkihtäväksi.

Niin paljon en Bad Galiin ihastunut, että haluaisin ostaa sitä mustana, minulle tuo luumuisuus on tämän ripsivärin osalta se tärkein juttu ja sen perusteella sen voisin uudestaan ostaa. Ihan kiva perusripsari se kyllä on, minun makuuni turhan isosta harjasta huolimatta.


Kuvat otettu sähkövalossa ja siitä johtuen sävyltään hieman kellakat.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Keltaista

Viilankantoluvan Petra piti keltaisen teemaviikon ja haastoi siinä samalla kanssabloggaajiaan postaamaan jotakin keltaista. Minä innostuin kokeilemaan keltaista luomille. Yritin saada jotain nättiä ja kivaa keltaista silmämeikkiä aikaan kolmena eri päivänä, mutta en ollut järin tyytyväinen yhteenkään. Keltainen ei ole tosin koskaan ollut "minun värini" enkä edelleenkään koe sen minulle varsinaisesti sopivan.

Harmillisesti kuvien valaistusolosuhteet vaihtelivat ja kahden ensimmäisen meikin kuvat ovat kokonaisväritykseltään hieman turhan keltaisia muutenkin kuin vaon silmämeikin osalta. Kolmannen meikin kuvat taas ovat aika sinisessä iltavalossa kuvattuja. Eivät siis ole kovin vertailukelpoisia keskenään mutta lätkäisen kuvat tänne nyt siitä huolimatta kun kerta kuvasinkin.

Ensimmäisessä meikissä on keltaista sisänurkassa ja keskellä luomea, ulkonurkassa on pinkkiä, joka tosin keltaisen kanssa muuttui aika persikkaisen oranssiksi. Varjostus on melko lämpimällä ruskealla tehty.


Seuraavan päivän keltainen rakentui niin, että sisä- ja ulkonurkassa on keltaista ja keskellä luomea vaaleansinistä. Kaivoin toisen omistamastani kahdesta keltaisesta puserosta esiin mutta tuumasin sitten, että njää, huulipunan sävy ei sovi eikä se keltainen puserokaan ihan nappivalinta ole. Vaihdoin samaan siniseen kuin edellisenä päivänä, vaihdoin huulipunaa ja kietaisin keltaista kaulaan. Parempi, joskaan en ollut myyty.


Kolmas keltainen kokonaisuus koostui sisänurkan ja keskiosan keltaisesta ja ulkonurkan likaisenvihreästä, joka sekin on minulle aika nounou värinä. Vihreää kaulaan ja lopputulos ihan kohtuullisen mukiinmenevä, joskaan en edelleenkään koe keltaista omaksi värikseni silmämeikissä. Kolmannessa meikissä on muuten ainoana kolmesta yläripsirajan rajaus (tightlining) ja ero oli ainakin livenä melkoinen verrattuna ilman rajausta tehtyihin kahteen muuhun meikkiin.


Käyttämäni keltaiset luomivärit löytyivät Sleekin paleteista Glory (kausipaletti) ja Supreme. En meinaa bannata keltaista kokonaan, eiköhän sitä tule vielä joskus (ehkä) treenattua, mutta toistaiseksi tämä riittänee tältä erää. Vaikka ihan hauska haaste olikin ja oli mielenkiintoista taas kokeilla jotain itselle hyvin vierasta niin lienee parempi hetkeksi palata takaisin sinne omiin turvallisiin jumituksiin.