perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kuulumisia

Hei, pitkästä aikaa! Päätin nyt vain kirjoittaa, ihan vaan kuulumisia ja muuta höpinää. Kuvat ovat randomeita kännyräpsyjä viime ja tältä vuodelta, voi olla jotain vanhempiakin. Joidenkin on ollut tarkoitus päätyä blogiin mutta, mutta...


Kova hinku on ollut kirjoitella monestakin asiasta ja tuotteesta ja innostuksesta, mutta kynnys varsinaisen blogipostauksen luomiseen on ollut jostain syytä harmillisen korkea. Yksi syy ovat myös omat epärealistiset ja turhan isot odotukset/vaatimukset siitä, millainen on mielestäni hyvä blogipostaus ja mitä siihen vaaaditaan (siis ihan vaan oman blogini osalta). Pitäisi oppia hellittämään omista liian korkeista odotuksista ja vaatimuksista. Jotenkin se on vain niin vaikeaa. Myös aikapula on vaivannut.



Viime vuosi ja edellinen vuosi tuohon alkusyksyyn asti ovat olleet kaikin puolin rankkoja ja aika ajoin vaikeita. On ollut huolta ja murhetta oman terveyden osalta ja samalla huolta ja murhetta läheisten kanssa ja isoja huolia koira-asioissa. Nyt kuitenkin tuntuu, että hetkellisesti olisi vähän parempi kausi menossa.


Minullahan siis diagnosoitiin basedowin tauti 03/17 sekä siitä johtuva kilpirauhasen liikatoiminta ja siihen liittyen sairastuin myös silmäoireyhtymään. Silmiä on nyt hoidettu lähestulkoon kaikella mahdollisella muulla paitsi leikkauksella, viimeisimpänä sädehoito viime kesäkuussa. Sädehoidon jälkeen, hetkellisen notkahduksen myötä, silmät olivat lähes normaalit. Eivät todellakaan samat, kuin ennen sairastumista, mutta sen verran hyvät, että pakko olla kiitollinen. Jostain syystä silmät saavat pieniä hepuleita ajoittain, en tiedä miksi mutta onneksi harvoin ja muutamassa päivässä tilanne taas normalisoituu. Alla kuvia parista tällaisesta silmähepulista. Ei todellakaan kovin nättiä.



Tavallaan palkinnoksi siitä, että silmät saatiin suht normaaleiksi otatin ripsipidennykset. Niiden kanssa olen nyt sinnitellyt useita kuukausia. Sinnitellyt siksi, että mun omat ripseni elää jotain mystistä omaa elämäänsä mikä on hieman hankaloittanut ripsipidennysten kanssa elämistä. Epäilen pälvikaljulla olevan jotain tekemistä asian kanssa (kun sellainenkin minulla on, autoimmuunisairaudet tykkäävät kulkea käsi kädessä).


Lopetin lääkityksen liikatoimintaan (Tyrazol) syyskuussa -18 koska labra-arvot olivat olleet hyvät jo muutaman kuukauden ja basedowin tautiin liittyvät vasta-aineet laskeneet normaaleiksi. Basedowin tautihan ei koskaan minulta enää mihinkään häviä sen kerran puhjettua, mutta se ei välttämättä ole kaiken aikaa aktiivisena. Se voi kuitenkin uusia milloin vain, joko hetikohta, viiden vuoden tai kymmenen vuoden päästä tai...no, milloin vain. Elän toivossa, että kilpirauhaseni oppisi taas ihan itse ilman lääkitystä säätelemään systeemejään.


Painoni on noussut tässä sairastamisen myötä ihan tolkuttomasti. Siihen ovat vaikuttaneet myös saamani hoidot ja lääkkeet. Toistaiseksi painonpudotus ei ole se asia, joka olisi tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla, vaikka asia itseä kovasti harmittaakin ja toisinaan vaivaa itsetuntoa kohtuuttoman paljon.


Mieliala on onneksi kuitenkin nyt todella paljon parempi, kuin vielä kesän alussa ja helpottamaan sen pysymistä parempana ja avittamaan kropan kestokykyä hain osittaista kuntoutustukea, jonka sitten sainkin (hakuaika oli tosin tajuttoman pitkä, siinä jos missä meinasi järki lähteä, kun päätöstä sai odotella!). Omaa jaksamista auttoi todella paljon mahdollisuus vähentää työmäärää, joskin palkkatulot tippuivat kuntoutustuesta huolimatta ja nyt stressaavat sitten rahahuolet.


Työni on ajoittain henkisesti varsin kuormittavaa ja raskasta (aika usein myös fyysisesti mikäli siihen lasketaan pitämättömät tauot koska tauoille ei vain pääse) ja vaikka siitä kovasti tykkäänkin niin työstressi yhdistettynä muun elämän stressiin alkoi käydä pahasti pääkopan päälle. Nyt tuntuu, että pikkuhiljaa saatan ehkä saada takaisin oman itseni, joka tuntuu olleen hukassa jo tovin. Se on kumma, miten paljon itseltä jää huomaamatta asioita ja kuinka helppoa on itsensä hukata!


Olen yrittänyt opetella sanomaan ei ja kuuntelemaan enemmän sitä mitä minä haluan tai en halua. Luonteelleni on aina ollut ominaista miellyttää muita ja tehdä niin kuin muille on hyväksi. Toisten mielen pahoittaminen on aina ollut kauhistus. No, en tietenkään pyri siihen nytkään mutta olen ehkä vähän oppinut sietämään sitä, että toisinaan se mikä on minulle hyväksi saattaa harmittaa jotain toista ja pystyn silti valitsemaan itseni. Ikävä kyllä kaikki eivät tätä ole ymmärtäneet, jopa läheisissä on ihmisiä jotka ovat sitä mieltä, että olen muuttunut negatiiviseen suuntaan ja ettei minulla ole kaikki ok, kehoitettu jopa hakeutumaan hoitoon. Asia on toisaalta naurattanut mutta oikeasti siinä ei ole mitään hauskaa, se on itse asiassa todella surullista, että minua ei hyväksytä ellen ole jatkuvasti joustava jees-nainen vaikka sitten oman jaksamiseni kustannuksella.


Blogia on ollut ikävä ja lukemattomat kerrat päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia siitä, mistä haluaisin kirjoittaa. En tiedä koska seuraava postaus mahdollisesti tulee, mutta toivottavasti pikemmin kuin myöhemmin! Ihanaa alkukevättä kaikille!

maanantai 11. helmikuuta 2019

Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä

Blinger Shimmer -blogin Mira järkkäsi joukolle kauneusbloggaajia saman luomiväripaletin jolla jokainen sai toteuttaa omanlaisensa meikkilookin aiheesta ystävänpäivä. Paletin meille tarjosi foodie.fi ja paletti on Makeup Revolutionin Revolution X Kisu Eyeshadow & Highlighter Palette. 

Nykyään tuntuu eri meikkibrändeillä olevan iso trendi luoda yhteistyönä suosittujen tubettajien kanssa erilaisia meikkikokoelmia ja/tai yksittäisiä paletteja. Kisu on saksalainen kauneustubettaja, joka oli minulle ennestään tuntematon mutta tämän pienen projektin innoittamana olen muutaman videon käynyt häneltä katsomassa ja ihan mukavia videoita näyttäisi Kisu tekevän.

Revolution X Kisu Eyeshadow & Highlighter Palette 

Minä olin etukäteen  ajatellut perinteisesti vaaleanpunaisia ajatuksia aiheesta ystävänpäivä ja olinkin hieman pöllämystynyt, kun Kisun paletti saapui. Se ei mielestäni ollut erityisen ystävänpäiväystävällinen ensisilmäyksellä - tai siis ei vastannut minun vaaleanpunaisia ajatuksiani - ja tuntui jotenkin kovin väärän väriseltä muutenkin. Olen yleisesti ottaen enemmän viileiden kuin lämpimien sävyjen ystävä ja minun silmääni Kisun paletti on sen verran lämminsävyinen, että itse sitä tuskin olisin tullut hankkineeksi. Toisaalta näiden haasteiden hauskuus piilee juurikin siinä, että joutuu itsensä haastamaan.


Etsiskelin netistä arvosteluja ja swatch-kuvia paletista ja niiden perusteella se vaikutti paljon "vaaleanpunaisemmalta" paletilta, kuin mitä se sitten mielestäni todellisuudessa oli. Siinä on useampi kaunis punertava sävy, mutta kaikki ovat silti melkoisen lämpimiä. Palettiin vähän tarkemmin tutustuttuani totesin, että ei se olekaan ihan niin lämminsävyinen loppujen lopuksi, kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Se on kuitenkin selkeästi hyvin Kisumainen, kun katsoo esimerkiksi Kisun ihonväriä, joka on varsin keltapohjainen. Kaiken kaikkiaan paletti on siis lämminsävyinen, omaan makuuni ehkä hieman liikaa.

Olen tehnyt paletilla haastemeikin lisäksi kaksi muuta meikkiä, joista toinen oli tavallaan vähän harjoitusmeikki ja toisessa käytin itselleni täysin epätyypillisiä sävyjä. Minulla on hieman ristiriitaiset fiilikset paletin sävyvalikoiman suhteen, siitä löytyy useampi sävy joista todella pidän ja sävyjä joita näen itseni käyttämässä. Siinä on kuitenkin myös useampi sävy, jotka eivät tunnu lainkaan omilta.

Highlighterit ovat mielestäni keskenään aika erilaiset, Khaleesi on varsin kultainen ja Marshmallow melko valkoinen, joskin siinäkin on häivähdys lämpöisyyttä. Khaleesi ei ole ihan niin silmille hyppäävä swatchattuna, kuin mitä Marshmallow, joka näyttää kämmenselälle sormella kokeiltuna varsin vaalealta ja pigmenttiseltä. Kasvoille siveltimellä levitettynä se on tästä huolimatta suht kevyt. Molemmat ovat nättejä ja käyttökelpoisia.


Henkilökohtaisesti en kauheasti pidä paletin ulkoasusta ja minusta se näyttää hieman halvalta. Se on kuitenkin varsin tukeva ja siinä on laadukas ja iso peili, mikä on aina positiivista. Luomivärit ovat hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Mattasävyissä on jonkin verran eroavaisuuksia, osaa joutuu työstämään vähän enemmän kuin toisia, hohtavat sävyt ovat todella pehmoisia. Pigmentti on pääsääntöisesti hyvä.

Ystävänpäivämeikkini

Jumitin alkuperäisessä ajatuksessani eli halusin käyttää paletin punertavia sävyjä omassa toteutuksessani. Käyttämäni sävyt ovat myös omat henkilökohtaiset lempparini Kisu-paletin sävyistä. Lisäksi käytin mahdollisimman paljon Makeup Revolutionin tuotteita muussakin meikissäni sen mukaan, mitä minulta löytyy. Koin pienen MR-hurahduksen tuossa viime syksynä. Tuotteet ovat edullisia ja yleensä varsin hyvälaatuisia hintaansa suhteutettuna, varsinkin luomivärit ovat mielestäni olleet erityisen hyviä, samoin korostus- ja varjostuspaletit.

Silmissä pohjustajan päällä koko luomella kulmiin asti sävy 1991. Luomivakoon laitoin sävyt Cookie Dough, October ja Vampire. Liikkuvalla luomella ulkonurkassa Bloodlust, keskellä London ja sisänurkassa Royal. kulmaluun alla ja aivan sisänurkkaa kirkastamassa Ivy. Alarajaus sinivihreällä sävyllä Maldives. Meikistä tuli vähemmän punertava, kuin harjoitusmeikistäni ja luultavasti unohdin sieltä jotain. Tykkäsin itse enemmän siitä harjoitusmeikistä kuin tästä, mutta oli tämäkin ihan kiva.

Meikkivoide Makeup Revolution Conceal & Define Foundation sävyssä F3, peitevoide Makeup Revolution Conceal & Define Concealer sävyssä F1. Puuterina Hyalyronic Hydra-Powder by Terry. Varjostus, korostus ja bronzer Makeup Revolution Revolution X Imogenation To The Moon-paletista, highlighterina Kisu-paletin Marshmallow. Poskipuna Makeup Revolution Revolution Ultra Blush Palette Sugar & Spice (vasemmalta alarivin kaksi ensimmäistä sävyä). Huulilla Colourpopin lippie stick sävyssä Lumiere ja päälle töpöttelin varovasti sormella Kisu-paletista sävyä Royal.




Toisen meikin tein töihin. Käytin koko luomella taas sävyä 1991, luomivakoon laitoin sävyt Cookie Dough ja Hype, liikkuvalla luomella Gryffindor ja keskelle liikkuvaa luomea laitoin sävyä Reign. Pohjameikki on tässä tehty Colourpopin tuotteilla ja huulilla sama Lumiere, kuin toisessakin meikissä. Meikki oli ihan jees, mutta ei kuitenkaan minua itseäni enkä todennäköisesti tule sitä toistamaan.


Kaikki haastemeikit

Tähän haasteeseen osallistui ihanan monta muutakin kauneusbloggaajaa joten tekijät jaettiin kahteen eri ryhmään. Ykkösryhmä julkaisi meikkinsä jo aikaisemmin, tänään oli kakkosryhmän vuoro. Alla lista kaikista haasteeseen osallistuneista blogeista:

Dioriina
Hannamaria
Meikkiholisti (ent. Diary of a Shopaholic)


Paletti tulee myyntiin Prismoihin helmi-maaliskuun hujakoilla. https://www.foodie.fi/ voi käydä kyttäilemässä koska ilmestyy.