keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hetken suosikit: Lumene Arctic Sun Hohdeaurinkopuuteri

Minun on pitänyt jo ikuisuus aloittaa postaukset suosikkituotteistani mutta aina se on vaan lykkääntynyt ties minkä tekosyyn verukkeella. Useimmiten se on tainnut olla se, että minun pitäisi kirjoitella blogini teeman ja nimen mukaisesti niistä tuotteista jotka koen pakollisiksi ja niiden kanssa suosikit voivat osittain mennä päällekkäin.

No, päätin nyt sitten olla välittämättä pienestä päällekkäisyydesta ja lisään niihin postauksiin tagin "pakolliset" jotka suosikkiasemansa lisäksi kuuluvat niihin "envoielääilman"-tuotteisiin ja saatanpa tekstissäkin asiasta mainita. Postausten otsikkona on Hetken suosikit siitä syystä, että minulla saattavat suosikit vaihtua toisinaan nopeastikin, hitaasta hämäläisyydestäni huolimatta saatan toisinaan olla jopa häiritsevän spontaani ja nopea liikkeissäni.

Ostin Lumenen Arctic Sun Hohdeaurinkopuuterin aika lailla heti sen ensi-ilmestymisen jälkeen ja kohtaamisemme oli rakkautta ensisutimisella. En ollut kuitenkaan tajunnut, että tätä täydellistä vaalean ihon hohdepuuteria ei oltukaan tarkoitettu vakiovalikoimaan vaan se oli kausituote. Jossain vaiheessa talvea huomasin kauhukseni, että sitä ei enää taidakaan olla saatavilla ja tuskanhikeä pukkasi.  Nyt sitä taas saa - kiitos Lumene! - ja hankinkin jo varakappaleen ja harkitsen vakavasti toisen varakappaleen ostamista varmuuden vuoksi sekä lähipiirini naisten lahjomista kyseisellä hohdepuuterilla.



Rasia ja itse puuteri ovat kauniita, todellakin miellyttävät minun silmääni kovasti. Uutena. Käytössä rasian ulkoreunan kultaukset valitettavasti kuluvat meikkipussissa ja menossa rumasti ja puuteria sutiessa se tarraa kiinni rasian sisäreunoihin. Olen vähän pilkunviilaaja ja nöpönuuka monessa asiassa ja erityisesti meikkieni suhteen.


Minusta meikkaaminen on (useimmiten) mukavaa ja nautin siitä ja yksi osa meikkaamisen nautintoa ovat kauniit ja siistit rasiat ja putelit jne. Ilahdun "ylimääräisesti" joka kerta kun otan käteeni silmääni miellyttävän tuotteen ja vastaavasti saatan harmistua "ylimääräisesti" jos tuote on ruma, rikki tai sotkuinen. Koska rakastan Lumenen Arctic Sun Hohdepuuteria niin rasian käytönkestävyys aavistuksen harmittaa, varsinkin, koska se uutena näyttää varsin nätiltä.


Pyrin käyttämään meikkejäni niin, että rasiat ja itse meikit pysyisivät mahdollisimman siisteinä mutta siitä huolimatta hohdepuuterin rasia on kulunut todella rumaksi. Hohdepuuteria tulee käytettyä isohkoilla kasvosiveltimillä ja on lähes mahdotonta sutia puuteria niin, että sitä ei leviäisi myös jonkin verran reunoille. Koska käytän tätä puuteria lähes jokaisessa meikissä niin jossain vaiheessa kyllästyin aina puhdistamaan meikkauksen päätteeksi rasian reunat puuterista. Teen sen enää silloin tällöin.


Niin tai näin niin rasian sisältö on kuitenkin mielestäni lähes täydellinen enkä halua luopua siitä ikinä! Aluksi sudin puuteria kasvoille aika varovaisesti ja käytin sitä lähinnä kasvojen reuna-alueilla ja poskipäillä ja varovasti nenänvarressa ja leuan kärjessä. Nykyään pyöritän isoa kasvosivellintä puuterissa ihan huolella ja sudin sitä koko kasvoille melko huolettomasti.


Puuterissa ei ole glitteriä vaan se on tasaisen ja kauniin hohtava. Se on tarpeeksi vaalea myös kalpeanaamoille koko kasvoille käytettäväksi. Se tuo kasvoille todella kauniin, lämpimähkön hehkun joka ei kuitenkaan ole ollenkaan överi vaan varsin luonnollinen. Kaippa sillä saisi överitkin aikaan jos haluaisi, en ole koskaan kokeillut. Puuteri sopii mielestäni käytettäväksi myös arkimeikissä päiväsaikaan, varsinkin jos sitä annostelee vähän kevyemmällä kädellä. Iltameikkiin sitä voi sutia vähän reippaamminkin. Toki tässäkin on itse kullakin omat makumieltymyksensä.


Kuvissa olevassa meikissä olen käyttänyt puuteria sekä luomilla että levittänyt sitä koko kasvoille. Kuvissa koko kasvojen hehku ei ihan tule esille samalla tavalla kuin livenä, harmi kyllä. Silmäluomilla on ainoastaan Arctic Sun Hohdepuuteria missä sen hohde näkyy kuvissakin paremmin.


Ehdottomasti suosittelen tutustumaan tähän rakkauspuuteriin, hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan, saatavuus helppo ja tuote kotimainen. Esimerkiksi Sokoksen verkkokaupassa Lumene Arctic Sun Hohdepuuteri maksaa 16.50€.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Ponitukan ylläpitoa ja uusi ponitukka

Ihmettelen täällä itsekseni miksi minulta vei yli 20 vuotta sisäistää, että harmaa ei ole paha vaan harmaa on HYVÄ! Parinkympin jälkeen minun luonnostaan blondit hiukseni alkoivat tummua ja muuttua siksi surullisen kuuluisaksi maantienharmaaksi jota opin kammoamaan ja pitämään hyvin huonona ja ei toivottuna asiana. Sen verran sentään olen aina ymmärtänyt, että keltainen, oranssi ja punainen eivät ole minun juttuni, mutta kaikenlaisen harmaan tai siihen viittaavan olen tyrmännyt jo ennen ajatuksenkaan muodostumista. 

En ole varmasti koskaan saanut niin paljon kehuja hiuksistani kuin mitä ponitukaksi värjäämisen jälkeen olen saanut. Lisäksi kehut ovat olleet vähän erilaisia kuin aikaisemmin. Tai no, silloin kun leikkasin lyhyeksi niin kehuttiin myös paljon ja jo silloin tuli muutama kommentti "toi sopii sulle tosi hyvin!", mutta ponitukan myötä noi sopimis-kommentit ovat lisääntyneet todella paljon ja mukaan on tullut kommentteja joissa kehutaan hiusteni värin sopivan minun ihonsävyyni ihan täydellisesti. Olen itsekin sitä mieltä. Pastellihöttöhattarahiusten myötä olen myös ymmärtänyt sen, että harmaa ja harmaaseen vivahtavat sävyt ja erityisesti kunnolla viileät sävyt ovat justiinsa se minun juttuni joka sopii minun väritykseeni erinomaisen hyvin!

Hiuksiin tehtiin siis ensimmäisellä kerralla ennen karkkivärejä värinpoisto jonka seurauksena ne olivat enemmän ja vähemmän kirkkaan vaaleat mutta keltaiset. Keltaisuutta poistettiin jollain, olisiko ollut joku harmaanvioletti helmiäissävy joka teki hiuksista vaalean violetihtavat. Siihen pohjaan sitten lätkittiin pinkkejä ja violetteja raitoja. Pohjan vaalea violettisuus alkoi pesuissa kulua pois suhteellisen nopsaan ja raidatkin vaalenivat harmillisen haipakkaa. Yleissävy kuitenkin säilyi vaalean violehtitavana.

Ostin Prismasta KC Professionalin uusia Color Mask Paint-suoravärejä ja Color Mask shampoon ja hoitomaskin sävyssä Pearl. Jälkimmäisillä on tarkoitus ylläpitää viileyttä ja pitää keltaisuus poissa. Ensin ostin arastuksissani Painteista vaaleat Pinkadelic ja Lavender mutta ne olivat aivan liian vaaleita raitoihin. Sitten ostin Hot Pinkin ja Deep Purplen ja johan alkoi Lyyti kirjoittamaan! 


Olen nyt pariinkin otteeseen vahvistanut kampaajani tekemiä raitoja noilla kahdella viimeksi mainitulla ja Lavenderia ja Pinkadelicia olen käyttänyt muualle hiuksiin sävyttämään niitä. Lavenderilla niihin tuli hentoinen hopeaisen laventelinen sävy ja Pinkadelicilla melko selkeän vaaleanpunainen häivähdys. Oman väriseen juurikasvuun niillä ei juurikaan ollut havaittavaa vaikutusta. Raitojen tekeminen itse omaan päähän niin sanotusti vapaalla kädellä on ollut hiukan haasteellista ja lopputulos onkin ollut enemmän värisekamelska kuin raidat.


Hiusten pesuun olen käyttänyt KC Professionalin uutta Pearl shampoota ja aina välillä muhittanut hiuksia saman merkin hoitavalla Pearl Color Maskilla. Olen ollut erittäin tyytyväinen kaikkiin tuotteisiin. Mitään halpaa lystiä nuo KC Professionalin tuotteet eivät ole olleet, mutta toisaalta, olen nauttinut höpöhattarahiuksistani aivan suunnattoman paljon joten eipä ole juurikaan kirpaissut.


Yllä kuva viimeisimmästä itse tehdystä päivityksestä (alkuperäisen ponituksen ja tämän välissä olin  käynyt jo kertaalleen leikkauttamassa hiukset), hiuksia ei siis ole kuvassa vielä pesty kertaakaan värjäyksen jälkeen, värit haalistuvat heti ensimmäisessä pesussa kyllä ihan havaittavasti.

Kävin muutama päivä sitten päivittämässä hiukset kampaajalla ja lopputulos oli tällä kertaa selkeä blondi ilman vaalean violettia yleisilmettä. Niska jäi aavistuksen kellertäväksi omaan makuuni ja mietinkin josko iskisin koko päähän tuota Lavenderia. Asia muhii vielä ajatuksen tasolla. Samoin kuin uusien värien lisääminen, esimerkiksi turkoosi voisi olla aika ihana tuolla seassa. Noin muuten tykkään kovasti myös tästä tosiblondista versiosta, tyvikasvu vain hieman mietityttää. Vaalean violetihtavan sävyn kanssa oma harmahtava tyvikasvu ei näyttänyt ollenkaan pahalta.



Samalla reissulla tuli poikettua MACin tiskillä ja mukaan lähti ihana uusi huulipuna, Violetta, jota kuvissa huulilla. Ostin myös mätsäävän huultenrajauskynän sävyssä Magenta. Violetta on laadultaan Amplified Creme ja aivan ihana!