Kohta se taas alkaa; nimittäin jääkiekon SM-liiga!

En ole kovin innokas penkkiurheilija ja nykyisellään jää urheilun seuraaminen melko pintapuoliselle tasolle ja kuulopuheiden varaan. On kuitenkin yksi laji jota rakastan ja seuraan ja se on jääkiekko. En tosin kotimaista SM-liigaa ja Suomen Leijonia laajemmin eli esimerkiksi änärit ei niin jaksa kiinnostella, saati muut vastaavahkot karkelot.

Jääkiekko on kuulunut elämääni aina ja minulle ainoa oikea ja paras kaikista on Tampereen Ilves! Olen kannustanut Ilvestä pienestä siittiöstä lähtien ja elänyt koko lapsuuteni ja esiteini-ikäni jääkiekon ympäröimänä. Isä valmensi, veli pelasi ja minä kuljin maskottina mukana poikien pelireissuilla. Isällä ja Vaarilla oli kausikortit Hakametsään ja pienen pienestä pitäen hilluin hallilla katsomassa Ilveksen pelejä. Pikkuteininä kävin parina kautena katsomassa lähes kaikki Ilveksen kotiottelut.

Varsinaisessa teini-iän tiimellyksessä jääkiekon tilalle tuli sitten kaikenlaista muuta; pojat, tupakka, alkoholi, hevimusiikki, limudiskot, coolina oleminen ja yökerhot (juu, aloitin alaikäisenä baarissa luuhaamisen). Koskaan en kuitenkaan ihan täysin jääkiekkoa unohtanut, se vain meni jotenkin säästöliekille.

Sitten tuli perhe, aloitin opiskelemaan. Jossain kohtaa jääkiekkoliekki alkoi kuitenkin ajoittain taas vähän loimotella ja nyt se on viime aikoina taas roihahdellut ihan kunnon liekillä. Olen blogin alkuaikoina postannut yhden postauksen teemakynsistä liittyen aiheeseen.

Vuonna 2010 lähdin muutaman ystävättäreni kanssa katsomaan jääkiekon MM-kisoja Kölniin. Harmillisesti Suomi ei tuolloin päässyt mitalipeleihin asti mutta reissu oli siitä huolimatta todella hauska ja oli huippua päästä kokemaan jääkiekon MM-tunnelma.

 

 

Kiipesimme Hohe Domkirche St. Peter und Maria'n eli Kölner Dom'in eli Kölnin tuomiokirkon tornin näköalatasanteelle ja olipahan rappuset! Ihan tuli hiki matkalla, 98 metriä ja 533 askelmaa! Maisematkin kyllä olivat aika hulppeat.

Viime kaudella tuli sitten käytyä Ilveksen peleissä vähän useamminkin ja tälle kaudelle on kausikortti hommattuna. Ilveksellä ei ole jääkiekon osalta sujunut pitkiin aikoihin kovin kummoisesti, mutta minulle Ilves on niin paljon enemmän, kuin pelkästään hyvää tai huonoa menestystä. Viime kevään hurja puolivälieräsarja paikallisen arkkivihollisen Tapparan kanssa oli mielettömän hieno rutistus ja herätteli myös Ilveksen kannattajia pienestä horroksesta upeisiin kannustustunnelmiin.

Tottahan sitä pitää varsinkin peleissä tunnustaa väriä (eikä se ole ongelma muutenkaan, värien tunnustaminen nmittäin) ja minulla olikin kaikissa kevään peleissä joita kävin katsomassa Ilves-henkinen silmämeikki ja teemakynnet. Kaikkia meikkejä eikä kynsiä tullut kuvattua mutta tässä postauksessa "jokunen" kuva kahdesta eri meikistä ja kaksista kynsistä.

Minulla on Ilveksen takki jostain 80-luvulta (isäni vanha) ja tietysti ylpeänä siihen pukeudun, ei ole kovin monella moista aarretta! Kaulassa pitää tietty olla myös Ilveksen huivi!

Kaikkien silmämeikkien pohjalla käytin tätä Inglotin nelikkoa joka sisältää sävyt M 353, DS 474, M355 ja M340. Apuna joitakin muita sävyjä muista paleteista, joita en valitettavasti muista.

Viimeisiin kevään peleihin askartelin nimettömiin Ilves-siirtokuvat ja siinä olikin hommaa! Yrityksen ja erehdyksen kautta sain lopulta aikaiseksi lopputuloksen johon olin tyytyväinen (tai ainakin tarpeeksi tyytyväinen, täydellisethän niistä ei tullut), mutta kahden kynnen tekemiseen meni aikaa muutama tunti ja tuskanhikeä sai pyyhkiä otsalta. Vaikka hetkittäin turhauduin  epäonnistumisiin ihan huolella ja ärräpäitäkin taisi ilmoille päästä niin en halunnut luovuttaa! Hyvä niin! Muuten alla olevassa kuvassa olevat lakkaukset ei niin minun lempparit olleet, mutta muista ei tullut noiden siirtokuvien kanssa otettua kuvaa.

Alla kuvia toisesta meikistä, jossa käytin myös ainakin Urban Decayn Vice 4-paletista hohtavaa vihreää Grasshopper. Kuvat on otettu yöllä eli pelin jälkeen on piipahdettu lasillisella (ja varmaan toisellakin) joten meikki on jo vähän kulunut. Harmi etten ehtinyt meikkiä kunnolla kuvaamaan paremmassa valossa koska se oli melko lailla onnistunein kaikista. No, kohta pääsee taas taiteilemaan lisää, josko sitä vaikka innostuisi kokeilemaan jotain vähän erilaisempaakin, tämä vihreän ja keltaisen yhdistelmä on nyt aika lailla koluttu!

 

  

 

Kiekkokausi 2017-18 alkaa Ilveksen osalta kotiottelulla porkkanapöksyjä vastaan 8.9. eli siis ihan pian! Jee! Täytyy toivoa, että Ipan tuleva kausi olisi menestyksellinen, se olisi niiiiin ansaittua!

Onko siellä muita jääkiekon ystäviä?

Kuulumisia ja sairaskertomus (pitkä!)

Kylläpäs taas venähti pitkäksi postausten väli! Minun piti kirjoittaa joulukalenterin loppuluukuista, mutta postauksen koostaminen venyi ja venyi ja venyi. En saanut aikaiseksi postata mitään muutakaan koska takaraivossa nakutti, että se joulukalenteripostaus pitää saada ulos ennen kuin voin postata mitään muuta! No, eipä ole postaus valmistunut. Aion sen vielä julkaista vaikka tässä kohta onkin jo seuraavan joulun odotus käsillä, mutta nyt on pakko niin sanotusti aukaista pää, että saan ylipäätään mitään kirjoitettua....

Minulla diagnosoitiin maaliskuun alussa kilpirauhasen liikatoiminta. Ihan aluksi suhtauduin asiaan melko rennosti, olin todella helpottunut jonkin aikaa koska sain selityksen moninaisille epämääräisille oireille ja huonolle ololleni. En tiedä kauanko liikatoimintaa on ollut mutta fyysisiä ja henkisiä oireita oli jo pitkälti viime vuoden puolella.

Luonnoksissa oli 22.11.2016 kirjoitettu teksti:

"En myönnä kärsiväni kaamosmasennuksesta enkä mielestäni ole koskaan kokenut syksyä ja/tai talvea masentavina/lannistavina/you name it vuodenaikoina. Jostain syystä tänä vuonna on kuitenkin ollut jotenkin apeat tunnelmat ja yllätin itseni tuntemasta lievää kauhistusta, kun mietin kuinka pitkä aika kevääseen on.

Yleisesti ottaen minulla on ollut normaalia negatiivisempi olo alkusyksystä lähtien. Tuntuu, että enemmän ja vähemmän kaikki ottaa päähän ja elämästä löytyy hyvin vähän iloa. En tunne itseäni onnettomaksi, mutta jonkinlainen ilottomuus on vaivannut. Monista "normaaleista" harmistuksista on yhtäkkiä kasvanut paljon isompia, kuin mitä ne oikeasti ovatkaan ja pienistä ärsytyksistä on tullutkin isoja.

Olen aina ollut tunneihminen ja sen lisäksi mun tunteet tuppaa olemaan melko voimakkaita. Olen aina kestänyt huonosti negatiivisia tunteita, pärjään hetken aikaa niiden kanssa kunnes räjähdän. Nyt on ollut vähän sellainen fiilis, että se räjähdys tuleekin samantien. Olen ollut myös tosi väsynyt. Väsynyt fyysisesti ja väsynyt henkisesti. Toiset ihmiset ja heidän seura on enemmän ahdistus kuin iloa tuova asia. Jopa minulle täysin ventovieraat ihmiset ahdistavat ja ärsyttävät ja koiranpissatuslenkillä harmittaa jos liikkeellä on muitakin.

Huomasin tässä synkistellessäni, että Tyyliä metsästämässä -blogin Veera olikin näköjään kirjoitellut mun tunnelmiin hyvin sopivan postauksen. Veera mainitsee tekstissään vihaisuuden itselleen siitä, että on negatiivisella tuulella. Koko teksti on hyvä ja oli ihanaa lukea, että en ole yksin (eikä sillä ole nyt väliä onko negatiivissävytteiset tunteet yhden illan juttu vai pidempiaikaista säätöä).  Erityisesti tuo vihaisuus itselle kolahti, koska juuri siltä minusta usein tuntuu. Olen vihainen itselleni koska oloni on kurja. Haluaisin olla iloinen ja tyytyväinen, sellainen normaali. Sanomattakin lienee selvää, että se itselleen vihoittelu negatiivisista tunteista ei varsinaisesti auta mitään. Päinvastoin."

Hakeuduin lääkäriin helmikuun puolenvälin tienoilla koska kyllästyin totaalisesti jatkuvaan pahaan olooni ja muutama fyysinen oire joita minulla oli, pelästytti minut niin paljon, että vaihtoehtoja ei enää ollut. Olen huono potilas, aina ollut. Jotenkin lääkäriin meno ja "valittaminen" tuntuvat minusta vastenmielisiltä ja lukeudun niihin ihmisiin jotka sinne lääkäriin raahautuvat vasta, kun pää on kainalossa. Niin siis nytkin. Joku fiksumpi olisi todennäköisesti varannut sen ajan jo hyvän tovin aikaisemmin.

Viimeiset pari-kolme vuotta ovat olleet aika ajoin todella stressaavia. On ollut järkyttäviä stressipiikkejä, joista on vain ollut selvittävä, ei ole ollut vaihtoehtoja. Tasaisia ja hyviä kausia on onneksi niitäkin mahtunut mukaan, mutta ajoittain elämä on ollut todella kuormittavaa. Yhdessä vaiheessa muistan hokeneeni mielessäni Maija Vilkkumaan Mun elämä-biisistä pientä pätkää: "Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä". Tuijotin tyhjyyteen ja ihmettelin, että niin milloin!?!? Toisaalta; onneksi kuormittavat asiat ovat tulleet osissa, en tiedä mitä sitten jos kaikki olisikin tullut yhdessä rytäkässä! Viime aikoina mielessä on pyörinyt sama lainaus Scarlett O'Haralta, jota mietin vuosia sitten, kun isäni kuoli: " I can't think about that right now. If I do, I'll go crazy. I'll think about that tomorrow."

Jonkin aikaa diagnoosin saamisen ja lääkityksen aloittamisen jälkeen rentous ja helpotus sairauden suhteen alkoi hävitä ja tilalle nousi ihmettely ja vähän epäilyskin, että onkohan tämä asia sittenkään niin kovin yksinkertainen juttu. Eihän se ollut. Olin sairauslomalla nelisen viikkoa ennen kuin lääkitys alkoi vaikuttaa ja olo helpottua. Liikatoimintaa seurataan sisätautien poliklinikalla, verikokeissa pitää käydä noin puolentoista kuukauden välein (minua siis hoidetaan lääkkeillä, kaksi muuta vaihtoehtoa olisivat olleet leikkaus tai radiojodihoito) ja tulosten perusteella sitten rukataan lääkkeen annostusta. Siinä vaiheessa, kun ensimmäinen käynti endokrinologilla oli, olin lääkityksen ansiosta mennyt jo vajaatoiminnan puolelle. Ei muuten ollut mukavat fiilikset siinäkään! Lääkitystä pienennettiin ja onneksi vajaatoiminnan oireet alkoivat helpottaa. Nyt oireet ovat taas keikahtaneet - ainakin omien tuntemusten perusteella - jonkin verran sinne liikatoiminnan puolelle. Seuraavat verikokeet ovat toukokuun lopussa.

Sairaus on vaikuttanut myös ulkonäkööni. Liikatoimintaan saattaa liittyä tavallaan erillinen silmäsairaus ja minulla silmäoireita oli ollut jo viime vuoden puolelta lähtien. Lähinnä silmien vuotamista, punoitusta ja ajoittain elohiiri ylä- tai alaluomessa. Varsinkin tuossa vajaatoiminnan aikana näytin mielestäni karmealta; minulle tuli rumat silmäpussit ja silmänaluset tummuivat, silmäluomet olivat jatkuvasti turvoksissa ja silmät muuttuivat jonkin verran ulkoneviksi. Minulla ei ole ikinä ollut juurikaan silmäpusseja ja silmien nouseminen ulospäin, vaikka se onneksi vähäistä olikin, tuntui kamalalta, oli todella vaikeaa sopeutua ulkonäön muuttumiseen! En tiedä kuinka paljon se muiden mielestä näkyi mutta itse näkee itsensä niin pikkutarkoilla laseilla, että itsestä muutokset tuntuivat valtavan suurilta.

Tällä hetkellä silmäoireet ovat jonkin verran helpottaneet, onneksi. En tiedä johtuuko se siitä, että olen taas todennäköisesti ennemmin liikatoiminnan kuin vajaatoiminan puolella, mikä toisaalta olisi epäloogista koska silmäoireet liittyvät nimenomaan liikatoimintaan. Täysin normaalilta omalta itseltäni en kuitenkaan mielestäni näytä ja silmäoireiden voimakkuus vaihtelee päivittäin. Mutta paremmalta näytän silti onneksi kuin muutama viikko sitten!

Aavistuksen järkyttävää muuten ollut huomata kuinka ulkonäkökeskeinen ihminen olen! Miten paljon minuun on vaikuttanut se, että näytän omasta mielestäni rumalta! Pidin itseäni rumana lapsena ja varhaisteininä, mutta sen jälkeen minun ei ole tarvinnut tuntea itseäni rumaksi, ennen kuin nyt. Nytkin se on erilaista kuin silloin. Nyt siihen liittyy häpeää, vaikeutta katsoa ihmisiä silmiin, nähdä miten itseä katsotaan ja yrittää kestää katsoa takaisin.

Sairaudesta johtuen mielialat ovat heitelleet. Välillä on suht normaali olo, ajoittain olen tuntenut jopa olevani normaali iloinen itseni mutta aika paljon on ollut niitä mustia hetkiä, kun mieliala on kaivautunut jonnekin maan uumeniin ja tekisi vain mieli käpertyä itkemään peiton alle. Siinä tihrustaessa on sitten tuntunut, että ei minulla ole oikeutta surkeuteeni, minä en mitä todennäköisimmin kuole sairauteeni ja se on parannettavissa, toisin kuin vaikkapa syöpä. Olen myös ajoittain kauhea marttyyri. Olen aina ollut huono olemaan heikko ja pyytämään apua. Lääkäri kehoitti kuuntelemaan itseään tarkasti ja ottamaan asia vakavasti. Tarvittaessa käydä hakemassa sairauslomaa. Juttelemaan läheisten kanssa ja selittämään, että henkinen ja fyysinen kuormituskyky ei ole normaalilla tasolla.

Olenko sitten kyennyt sanomaan, että nyt ei jaksa eikä pysty tai muistuttamaan, että jokin asia ei kenties onnistukaan? Huonosti. Saatan hiljaa mielessäni mäkättää ja valittaa ja harrastaa itsesääliä mutta harmillisen harvoin saan suuni oikeasti auki ja sanottua, että nyt ei onnistu. En vain ole sellainen joten en osaa. Tiedän kyllä, että pitäisi! Eli olen sitten se marttyyri joka kitisee hiljaa päänsä sisällä.

No, summa summarum, asian kanssa on elettävä ja toki olen valtavan kiitollinen, että saan hoitoa ja toivottavasti tervehdyn kokonaan. Sitäpaitsi kaikkeen tottuu. Jossain vaiheessa. Eihän se vaadi kuin sopeutumista! ;-) Postausaiheitakin olisi kaikenlaisia, jonkin verran olisi myös kuvia, tosin meikkikuvat eivät ole ihan tuoreita, mutta ei kai sekään ole niin justiinsa. Katsotaan saisiko tässä aikaiseksi jonkinlaisen ryhtiliikkeen ja edes postauksen tai parin kuukausitahdin.... Kiitos jos jaksoit tänne asti lukea, aurinkoisempaa kevättä meille kaikille!

Teemajuhlintaa ja pikaiset kuulumiset

Tervehdys keskeltä kiireistä kesää! En ole kauheasti ehtinyt blogijuttuihin panostaa, niin kuin huomaa. Kesä on mennyt pienissä pätkissä lomaillessa ja töitä tehdessä ja vähäinen vapaa-aika on sujahtanut ohitse kuin huomaamatta. Hui! Touhua ja kiirettä piisaa edelleen, en osaa yhtään arvailla koska seuraavan kerran mahdan ehtiä täällä piipahtaa.

Kesääni on kuulunut muutamakin tosi hauska ja kiva juttu, niistä yksi oli ihanan ystäväni ja hänen ystävänsä yhteissynttärit, joita vietettiin upeasti 20-luvun teemalla.

Harmillisesti minulla ei ollut oikein aikaa panostaa asuuni kunnolla, joten siitä ei nyt ole kuvia tarjolla (vetäisin kuitenkin mustan mekon ylleni, koska farkut olisivat olleet vaan niin tylsät).

 

 

Minulle niin tyypilliseen tapaan jouduin tekemään meikin kiireellä ja se vähän harmittaa, koska esimerkiksi tekoripset jäivät puuttumaan kokonaan ja todellakin olisin voinut vielä hinkata silmiä enemmän. ;-)

Luomilla the Balmin Meet Matte paletin harmaita sävyjä ja huulilla MACin Viva Glam I. Tuoksu tietenkin itseoikeutetusti Chanelin No.5.

Koska minun omat hiukseni eivät olisi taipuneet 20-luvun teemaan tekemälläkään (tällä hetkellä päässä haalea sateenkaariväritys ja kynitty niska), päädyin hankkimaan mustan, suorakaiteen muotoisen, hieman rypytetyn huivin Fidan kirppikseltä ja taiteilin päähäni turbaanin.

Höyhenkoriste on hiusklipsi Glitteristä ja lisäsin vielä samaisesta putiikista hankkimani paljettipannan koko komeutta koristamaan. Korvikset olen joskus nekin Glitteristä hommannut hyvällä alennuksella, kaulakoru on jo vuosia vanha, en muista mistä hankittu.

 

Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja puitteet upeat kaikin puolin. Järjestäjät olivat todellakin nähneet vaivaa juhlien eteen, paikalla oli huikean ihana salakapakka ja pihalla tunnelmalliset teltat ja upea ulkovalaistus. Sääkin onneksi suosi ja pystyimme viettämään juhlia ulkona elokuun tunnelmallisen pimeässä yössä pitkälle puoleen yöhön asti.

Juhlista jäi todella hyvä tunnelma ja mieli, olen todellakin kiitollinen, että sain niihin osallistua! Teemajuhlat ovat aina hauskoja - ainakin omasta mielestäni - niitä vain osuu kohdalle vähän harmillisen harvoin.