sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Keltaista

Viilankantoluvan Petra piti keltaisen teemaviikon ja haastoi siinä samalla kanssabloggaajiaan postaamaan jotakin keltaista. Minä innostuin kokeilemaan keltaista luomille. Yritin saada jotain nättiä ja kivaa keltaista silmämeikkiä aikaan kolmena eri päivänä, mutta en ollut järin tyytyväinen yhteenkään. Keltainen ei ole tosin koskaan ollut "minun värini" enkä edelleenkään koe sen minulle varsinaisesti sopivan.

Harmillisesti kuvien valaistusolosuhteet vaihtelivat ja kahden ensimmäisen meikin kuvat ovat kokonaisväritykseltään hieman turhan keltaisia muutenkin kuin vaon silmämeikin osalta. Kolmannen meikin kuvat taas ovat aika sinisessä iltavalossa kuvattuja. Eivät siis ole kovin vertailukelpoisia keskenään mutta lätkäisen kuvat tänne nyt siitä huolimatta kun kerta kuvasinkin.

Ensimmäisessä meikissä on keltaista sisänurkassa ja keskellä luomea, ulkonurkassa on pinkkiä, joka tosin keltaisen kanssa muuttui aika persikkaisen oranssiksi. Varjostus on melko lämpimällä ruskealla tehty.


Seuraavan päivän keltainen rakentui niin, että sisä- ja ulkonurkassa on keltaista ja keskellä luomea vaaleansinistä. Kaivoin toisen omistamastani kahdesta keltaisesta puserosta esiin mutta tuumasin sitten, että njää, huulipunan sävy ei sovi eikä se keltainen puserokaan ihan nappivalinta ole. Vaihdoin samaan siniseen kuin edellisenä päivänä, vaihdoin huulipunaa ja kietaisin keltaista kaulaan. Parempi, joskaan en ollut myyty.


Kolmas keltainen kokonaisuus koostui sisänurkan ja keskiosan keltaisesta ja ulkonurkan likaisenvihreästä, joka sekin on minulle aika nounou värinä. Vihreää kaulaan ja lopputulos ihan kohtuullisen mukiinmenevä, joskaan en edelleenkään koe keltaista omaksi värikseni silmämeikissä. Kolmannessa meikissä on muuten ainoana kolmesta yläripsirajan rajaus (tightlining) ja ero oli ainakin livenä melkoinen verrattuna ilman rajausta tehtyihin kahteen muuhun meikkiin.


Käyttämäni keltaiset luomivärit löytyivät Sleekin paleteista Glory (kausipaletti) ja Supreme. En meinaa bannata keltaista kokonaan, eiköhän sitä tule vielä joskus (ehkä) treenattua, mutta toistaiseksi tämä riittänee tältä erää. Vaikka ihan hauska haaste olikin ja oli mielenkiintoista taas kokeilla jotain itselle hyvin vierasta niin lienee parempi hetkeksi palata takaisin sinne omiin turvallisiin jumituksiin.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Se on kyllä aina yhtä järisyttävää kohdata omat ennakkoluulonsa ja aina yhtä mielenkiintoista pohtia miten voisi nähdä asiat hieman eri perspektiivistä ja kuulla muiden mielipiteitä. Itse en noita meikkejä kokenut lainkaan raikkaiksi, ennemmin päinvastoin vähän tunkkaisiksi. ;-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos CN! Olihan ne tavallaan aika keväisiä. Kai se on sitten tuo keltainen, joka vaan on niin kertakaikkisen keväinen väri.

      Poista
  3. Noiha on hyvin onnistuneet, ei hyökkää liikaa :D ite en saa keltaista millään toimimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos innaB! No en minäkään itse noita kovin toimivina pitänyt. ;-) Mutta taas jouduin mietiskelemään, että minkä verran esim. vastenmielisyys jotakin väriä kohtaan vaikuttaa siihen, miten sen näkee esim. omassa simämeikissään. Vaikka nämäkin meikit noin niin kuin teknisinä suorituksina olivat ihan kivat niin en tuntenut niitä niin sanotusti omikseni enkä itseäni erityisen nätiksi, tai että keltainen olisi pukenut minua millään lailla.

      Olen enemmän ja vähemmän filosofinen tyyppi ja kaikenlaisia elämää suurempia ajatuksia saattaa nousta jopa keltaisesta luomiväristä. :-D

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.