keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hetken suosikit: Lumene Arctic Sun Hohdeaurinkopuuteri

Minun on pitänyt jo ikuisuus aloittaa postaukset suosikkituotteistani mutta aina se on vaan lykkääntynyt ties minkä tekosyyn verukkeella. Useimmiten se on tainnut olla se, että minun pitäisi kirjoitella blogini teeman ja nimen mukaisesti niistä tuotteista jotka koen pakollisiksi ja niiden kanssa suosikit voivat osittain mennä päällekkäin.

No, päätin nyt sitten olla välittämättä pienestä päällekkäisyydesta ja lisään niihin postauksiin tagin "pakolliset" jotka suosikkiasemansa lisäksi kuuluvat niihin "envoielääilman"-tuotteisiin ja saatanpa tekstissäkin asiasta mainita. Postausten otsikkona on Hetken suosikit siitä syystä, että minulla saattavat suosikit vaihtua toisinaan nopeastikin, hitaasta hämäläisyydestäni huolimatta saatan toisinaan olla jopa häiritsevän spontaani ja nopea liikkeissäni.

Ostin Lumenen Arctic Sun Hohdeaurinkopuuterin aika lailla heti sen ensi-ilmestymisen jälkeen ja kohtaamisemme oli rakkautta ensisutimisella. En ollut kuitenkaan tajunnut, että tätä täydellistä vaalean ihon hohdepuuteria ei oltukaan tarkoitettu vakiovalikoimaan vaan se oli kausituote. Jossain vaiheessa talvea huomasin kauhukseni, että sitä ei enää taidakaan olla saatavilla ja tuskanhikeä pukkasi.  Nyt sitä taas saa - kiitos Lumene! - ja hankinkin jo varakappaleen ja harkitsen vakavasti toisen varakappaleen ostamista varmuuden vuoksi sekä lähipiirini naisten lahjomista kyseisellä hohdepuuterilla.



Rasia ja itse puuteri ovat kauniita, todellakin miellyttävät minun silmääni kovasti. Uutena. Käytössä rasian ulkoreunan kultaukset valitettavasti kuluvat meikkipussissa ja menossa rumasti ja puuteria sutiessa se tarraa kiinni rasian sisäreunoihin. Olen vähän pilkunviilaaja ja nöpönuuka monessa asiassa ja erityisesti meikkieni suhteen.


Minusta meikkaaminen on (useimmiten) mukavaa ja nautin siitä ja yksi osa meikkaamisen nautintoa ovat kauniit ja siistit rasiat ja putelit jne. Ilahdun "ylimääräisesti" joka kerta kun otan käteeni silmääni miellyttävän tuotteen ja vastaavasti saatan harmistua "ylimääräisesti" jos tuote on ruma, rikki tai sotkuinen. Koska rakastan Lumenen Arctic Sun Hohdepuuteria niin rasian käytönkestävyys aavistuksen harmittaa, varsinkin, koska se uutena näyttää varsin nätiltä.


Pyrin käyttämään meikkejäni niin, että rasiat ja itse meikit pysyisivät mahdollisimman siisteinä mutta siitä huolimatta hohdepuuterin rasia on kulunut todella rumaksi. Hohdepuuteria tulee käytettyä isohkoilla kasvosiveltimillä ja on lähes mahdotonta sutia puuteria niin, että sitä ei leviäisi myös jonkin verran reunoille. Koska käytän tätä puuteria lähes jokaisessa meikissä niin jossain vaiheessa kyllästyin aina puhdistamaan meikkauksen päätteeksi rasian reunat puuterista. Teen sen enää silloin tällöin.


Niin tai näin niin rasian sisältö on kuitenkin mielestäni lähes täydellinen enkä halua luopua siitä ikinä! Aluksi sudin puuteria kasvoille aika varovaisesti ja käytin sitä lähinnä kasvojen reuna-alueilla ja poskipäillä ja varovasti nenänvarressa ja leuan kärjessä. Nykyään pyöritän isoa kasvosivellintä puuterissa ihan huolella ja sudin sitä koko kasvoille melko huolettomasti.


Puuterissa ei ole glitteriä vaan se on tasaisen ja kauniin hohtava. Se on tarpeeksi vaalea myös kalpeanaamoille koko kasvoille käytettäväksi. Se tuo kasvoille todella kauniin, lämpimähkön hehkun joka ei kuitenkaan ole ollenkaan överi vaan varsin luonnollinen. Kaippa sillä saisi överitkin aikaan jos haluaisi, en ole koskaan kokeillut. Puuteri sopii mielestäni käytettäväksi myös arkimeikissä päiväsaikaan, varsinkin jos sitä annostelee vähän kevyemmällä kädellä. Iltameikkiin sitä voi sutia vähän reippaamminkin. Toki tässäkin on itse kullakin omat makumieltymyksensä.


Kuvissa olevassa meikissä olen käyttänyt puuteria sekä luomilla että levittänyt sitä koko kasvoille. Kuvissa koko kasvojen hehku ei ihan tule esille samalla tavalla kuin livenä, harmi kyllä. Silmäluomilla on ainoastaan Arctic Sun Hohdepuuteria missä sen hohde näkyy kuvissakin paremmin.


Ehdottomasti suosittelen tutustumaan tähän rakkauspuuteriin, hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan, saatavuus helppo ja tuote kotimainen. Esimerkiksi Sokoksen verkkokaupassa Lumene Arctic Sun Hohdepuuteri maksaa 16.50€.

8 kommenttia:

  1. Munkin silmääni miellyttää, nätti puuteri. Pitää varmaan jossain vaiheessa kokeilla tätä, sillä kuulosti tosi hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Ihanan pehmeän tuntuinen ja ei tosiaan sisällä mitään selkeää glitterkökköä vaan on just ihanan tasainen hohdetuote.

      Poista
  2. Muakin harmittaa, jos jonkun meikkituotteen ulkoasu kulahtaa. Kaunis pakkaus miellyttää aina enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin on! Samoin harmittaa jos pakkaus on huonolaatuinen eikä kestä normaalia käyttöä rikkoutumatta. Varsinkin jos tuote itsessään on kiva.

      Poista
  3. Pitäiskin varmaan kokeilla tuota! Todella nätti sävy on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varauksetta voin suositella, ihana tuote! Tajusin juuri, että olen jättänyt swatch-kuvat laittamatta postaukseen, täytyy varmaan jossain välissä yrittää ehtiä siihen sellaiset editoida. Mutta juu, kaunis on sävyltään eikä maltillisesti käytettynä edes liian tumma kalpeanaamoillekaan.

      Poista
  4. Tuo tuote on yksi munkin lemppareista, mutta kyllä tämä postauksen todellinen tähti on tuo sun tukka. Aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Heidi ihanasta kommentista! Mä olen kyllä niin onnellinen, että uskalsin lähteä ponilinjalle, tää on vaan niin kiva omastakin mielestä ja viihdyn ponitukassani todella hyvin!

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.