torstai 20. elokuuta 2015

Suolaa, suolaa, enämpi suolaa! Suolasuihkeet ja lyhyet hiukset

Blogini nuoremmille lukijoille ei taida otsikko sanoa mitään, mutta kai siellä jokunen on joka muistaa sellaisen sketsiohjelman kuin Velipuolikuu ja siitä fakiiri Kronblomin. No, fakiiri Kronblom teki taikoja suolan avulla, minä olen kokeillut tehdä taikoja hiuksiin suihkittavilla suolasuihkeilla.

Ajattelin pitkään, että suolasuihkeet sopivat ainoastaan vähän pidemmille hiuksille; tiedättehän, ihanat ja seksikkäät rantalook-hiukset ja silleen eli mukamas vähän sotkuisen näköiset, puolikostean vaikutelman antavat selkää pitkin valuvat, tuuheat ja paksut kutrit joissa on juuri sopivasti auringon haalistamia raitoja, jotka korostuvat ja korostavat kauniisti tasaista, kullanhohtoista rusketusta kaikin puolin täydellisellä iholla ja vartalolla....

Ööö...lyhyestä virsi kaunis, luulin, ettei lyhythiuksinen tee suolasuihkeella yhtään mitään. Olen blogin kautta saanut kolme eri merkkistä suolasuihketta ja pitkään suolasin kahta niistä jossain piilossa poissa silmistä tämän luuloni takia. Kunnes sitten joku ilta päätin ihan muuten vain ja huvikseni kokeilla miltä suolasuihke näyttäisi minun lyhyessä kuontalossani.

Voi ihmettä ja ilostusta, kun se olikin varsin nappi valinta ja seuraavaksi pääsinkin sitten harmittelemaan miksi en ollut jo aikaisemmin kokeillut suolataikojen tekemistä. En osaa antaa vinkkejä miten suolasuihkeen avulla saa aikaan yllä mainitun seksikkään surffitukan, mutta minun lyhyissä hiuksissani suolasuihkeella on mahdollista saada helposti ja nopeasti aikaan mukavaa ilmavuutta ja kuohkeutta ja sopivasti pientä klimppisyyttä ja erottuvuutta päällä olevaan, hieman pidempään osioon.

Olen laiska enkä millään viitsisi arkisin räpeltää hiusteni kanssa yhtään enempää kuin on pakko. Lyhyet hiukset ovat olleet aivan ihanan helpot ja vaivattomat, mutta toisinaan niiden saaminen kiireessä julkisesti esiteltävään kuosiin on aavistuksen haasteellista. Varsinkin juuri heränneenä, hiukset kirjaimellisesti pystyssä sojottaen. Minun ei tarvitse pestä hiuksiani päivittäin, pesuväli on ehkä noin 3 päivää, joskus se saattaa venähtää neljäänkin. Vielä silloinkaan ongelma ei ole hiusten rasvaisuus vaan ennemmin muotoilutuotteiden aiheuttama töhnäisyys.

Hiustenpesun jälkeen suihkin pyyhekuiviin hiuksiin sopivat suihkaisut suolasuihketta, annan hiusten kuivua vapaasti - siinä kuivumisen ohessa silloin tällöin sopivasti sormin pöyhien - ja homma on sillä selvä. Seuraavana päivänä heräämisen jälkeen kastelen hiuksia tarpeen mukaan (ihan vaan hana auki ja viisipiikkisellä suin vettä hiuksiin) eli oion pahimman sojotuksen sileäksi ja virkistän edellisen päivän suolat. Harvemmin minun tarvitsee lisätä suolan määrää, hiustenpesun jälkeen lisätty suola riittää helposti pariksi, kolmeksi päiväksi. Jos joskus sattuu tulemaan tarve lisätä niin sitten voin suihkia myös kuiviin hiuksiin tarpeen mukaan.

Toisinaan lisään suolasuihkeen hiuksiin käsien kautta sen sijaan, että suihkisin sitä suoraan pullosta hiuksiin. Suihkin suolaa kämmeneen sopivan määrän, hieraisen sen toiseen kämmeneen ja puristelen suolan sitten hiuksiin. Hyvin toimii niinkin.

Olen testaillut nyt Biozellin Volumizing Seawater Spraytä, Four Reasonsin Black Edition Maui Beach Spraytä ja Fudgen Salt Spraytä. Kaikki ovat päätyneet hyppysiini blogin kautta. Oma henkilökohtainen suosikkini kolmikosta on Four Reasonsin Maui Beach Spray, vähiten olen tykännyt Biozellistä. Paras tuoksu on Fudgen suihkeessa (paitsi jos ei satu tykkäämään kookoksesta).


Syy miksi en Biozellistä niin tykkää on sen voimakkuus. Se tuntuu käsissä kovin tahmaiselta ja tekee hiuksista nopeasti tosi klimppiset ja koppurat. Vaikka sitä yrittäisin miten hissukseen ja varovaisesti hiuksiin lisätä niin aina sitä tuntuu siitä huolimatta menevän liikaa. Biozellin kanssa toimivin tapa on lisätä se kämmenien kautta hiuksiin, suoraan suihkimalla onnistun tekemään hiuksista vain tahmaiset ja tönköt. Asiaa ei yhtään helpota se, että pullon suutin tuntuu tukkeutuvan melko herkästi ja sieltä lentävä suihkaus ei ole mikään hienojakoinen pisarapilvi vaan melko suoraviivainen ruuttaus.


Tuotekuvaus tosin lupaa vahvaa pitoa joka varmasti pitää paikkansa. Minä en vain hae enkä tarvitse sitä niin en myöskään osaa sitä arvostaa. Meistä ei Biozellin kanssa tullut mitenkään erityisen hyvät ystävykset. Tuoksu on muuten ihan miellyttävä mutta siinä on omaan nenääni melko voimakas alkoholin tuoksahdus ja INCI-listassa alkoholi onkin veden jälkeen seuraavana. Tämänkään takia en Biozelliin oikein ihastunut. Biozellin suolasuihke on varmasti huipputuote silloin kun hakee nimenomaan kunnon pitoa ja selkeää "koppuraisuutta".

Fudgen Salt Spray on puolestaan minun makuuni vähän turhan kevyt. Käyttäessäni sitä ensimmäisiä kertoja olin aika hämmästynyt ja pettynyt koska minusta tuntui, että se ei tee yhtään mitään. Saattoi olla, että aluksi suihkin sitä liian vähän mutta on se silti myös runsaammin suihkittuna osoittautunut vähän turhan kevyeksi.


Pyyhekuiviin hiuksiin lisättäessä Salt Spray tuntuu melko rouhealta ja sen tuntee hiuksissa mielestäni ihan selvästi ja se vaikuttaisi keräävän hiuksia ryppäisiin. Kuivuessaan se kuitenkin jotenkin haihtuu ja hiukset kuivuvat niin sanotusti hienoksi. Salt Spray tuo hiusten pintaan kyllä hieman karheutta ja tekee niistä tuuheammat kuin mitä ne olisivat ilman. Fudgen kookokselta tuoksuva Salt Spray tuoksuu omaan nenääni varsin hyvältä. Se ei ole luottotuotteeni mutta ihan käyttökelpoinen ja kohtalaisen toimiva.


Fudgen pullossa on vähän erikoisen näköinen korkki ja suutinosa. Sen saa näppärästi lukittua pullon kaulassa olevasta pyörivästä jutusta, mistä plussaa. Suutin on pysynyt myös hyvin toimivana ja suihke on tasaisen hienojakoinen. Pullo on kooltaan aika mukavan näpsäkkä ja muutenkin hauska ulkoasu miellyttää. Voisin kuvitella Fudgen suolasuihkeen toimivan hyvin vähän pidemmissä ja liukkaissa hiuksissa varsinkin erilaisten kampausten alla tuomassa hiukseen karheutta ja käsiteltävyyttä.

Suosikkini kolmikosta on Four Reasonsin Maui Beach Spray koska siinä minun tarpeeni kohtaavat tarjonnan melko ideaalilla tavalla. Maui Beach Spray on pitävämpi ja tahmaisempi kuin Fudgen Salt Spray mutta selkeästi keveämpi kuin Biozellin suolasuihke. Mielestäni se antaa enemmän rakennetta kuin Fudge mutta ei kuivu kuitenkaan niin koppuraiseksi kuin Biozell. Se ei myöskään samalla tavalla "häviä" hiuksista kuin Fudge tuntuu tekevän. Tuoksu on miellyttävä, vähän sellainen hedelmäinen.


Pullo on ihan tyylikkään näköinen, joskin ehkä vähän tylsähkö pidemmän päälle katseltuna. Suutin on normaali (minulla on paha tapa unohtaa laittaa tuollainen normi korkki pulloon takaisin). Suihke on pysynyt miellyttävän hienojakoisena ainakin toistaiseksi, suutin ei siis ole tukkeutunut.

Kaikille kolmelle yhteistä on hiusten samentaminen. Ne siis tekevät hiuksista herkästi kiillottoman näköiset ja niillä saa aikaan myös hamppumaisen vaikutelman niin halutessaan. Tämä ei sinänsä liene yllätys kenellekään, harvemmin kai se oikea surffitukkakaan varsinaisesti silmiä kiillollaan häikäisee. Halutessaan kiiltoa voi onneksi kuitenkin helposti lisätä muilla tuotteilla. Itse en ole käyttänyt suolasuihkeita föönatessa joten siihen en osaa ottaa kantaa miten ne föönauksessa toimivat.

Kovasti suosittelen lyhythiuksisiakin kokeilemaan suolasuihketta. Itselläni suolasuihke on melko tehokkaasti sysännyt muut muotoilutuotteet nurkkaan pölyttymään. Suolasuihke ei myöskään ole itselläni lisännyt hiustenpesun tarvetta kuten jotkut voidemaiset tuotteet tekevät. Niin että siitä vaan suolataikoja tekemään!


13 kommenttia:

  1. Hauskin juttu mitä olen kuullut on että suolasuihkeet on tarkoitettu miesten tukalle :) näin väitti eräs kampaaja :) mulla on Cutrinin ja Biozellin suolasuihkeet. Pidän molemmista mutta Biozell tukkeutuu helposti mutta suuttimen saa putsattua kuuman veden alla. Minä laitan föönin alle muotovaahdon kanssa. Tuo jämäkkyyttä ja pitoa muotoilun alle. Lyhythiuksisten kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että vaan miesten hiuksille! :-D Juu, onneksi noi suuttimet on helppo kuumalla vedellä putsata mutta riesa se on pienikin riesa. ;-) Joskus siitä tulee jopa iso riesa... Mutta juu, ehdottomasti myös lyhyille hiuksille suolaa!

      Poista
  2. Oli tosi kiva lukea näistä. Mun pitkissä hennoissa hiuksissa toimii juuri parhaiten tollaiset Fudgen -tyyliset miedot, tehokkaammat vetävät koppuraksi. KMS:n on käytössä ja olen tykännyt. Kun se loppuu taidan kaivaa Fudgen kaapista, koska se kuulostaa mulle oikealta tuotteelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Jep, paikkansa - ja hiuksensa - varmasti kaikentyyppisillä suihkeilla, pitää vaan aina löytää se sopivin.

      Poista
  3. Parturi suositteli lyhyt- ja ohuthiuksiselle avokilleni suolasuihketta. Tyyppi ihastui tuotteeseen suuresti ja nyt joka aamu laitetaan pohjalle suolaa ja viimeistely vahalla. Erittäin hyvä siis myös äijille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sopii myös miesten hiuksille, joskin joillekin miehille saattaavat muutaman suihkeen tuoksut olla vähän naisellisia. Tosin ei ne ainakaan minun nenääni juuri tuoksu lisäämisen jälkeen, että ehkä sillä tuoksulla ei käytössä niin kauheasti ole väliä.

      Poista
  4. Mulla on lyhyet hiukset jotka ovat melkoisen hmmm ryhdikkäät mutta kun seuraavan kampaamonkäynnin aika lähestyy ja hiukseni kasvavat melkein ääntä nopeammin saa suolasuihkeesta mukavasti ryhtiä! Suosittelen myös lyhythiuksisille. Mitään näistä en ole käyttänyt vaan Keunen Blend Sea Salt Sprayta joka toimii siis mulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minullakin se ärsyttävä reuhkavaihe on se jolloin ehdottomasti on suolaa hiuksiin suihkittava, muuten menee hermot. ;-)

      Poista
  5. Ton Fudgen kanssa mulle menee aina hermo. Lukitus onn tosi hyvä mutta jotenkin vaan saan suihkittua sitä juurikin sinne minne ei tarvis mennä eli seinään :D :D

    Tykkään käyttää näitä kanssa vaikken saakkaan mun hiuksiin sellaista seksikkyyttä ja tota sun ihanasti kuvailemaa olemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin oli varsinkin alkuunsa pieniä kohdistusongelmia tuon Fudgen kanssa, se on vähän jotenkin hieman hankalahko hahmottaa tuo sen suutinosa. ;-) Nykyään ei onneksi enää niin paljon tule noita ohisuihkaisuja.

      Poista
  6. Mulla on nyt tuo Biozell ja alun ihastumisen jälkeen en ole ihan varma :D Sillä saa kyllä aika rapsakkaa jälkeä! Oma hiukseni on aika karkea, luulen että Biozell taitanee paremmin toimia liukkaissa hiuksissa. Sitä aiemmin käytin iDhair Elementsin suolasuihketta, joka oli toimi hiuksissani tosi hyvin! Oon myös itsekin tehnyt suolasuihketta ja sekin toimi ihan ok, ehkä mittasuhteissa oli vielä hiomista. Erään sumutepullon korkki meni jumiin liiasta suolan määrästä :'D

    Ja hei, täällä toinen korkkien paikalleen laittamisen-unohtaja! Tai sitten laitan niitä vääriin pulloihin ja ihmettelen kun ei oikein sovi xD Ja kuinkahan monesta on korkki ihan hävyksissä..oon kyllä yrittäny petrata asian suhteen mutta parhaita ovat pakkaukset, joissa ei ole pikkukorkkia tai muuta irrallista osaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, rapsakka on, minulle tosiaan vähän liiankin rapsakka.

      Hehheh, noita korkkeja lojuu toisinaan vähän siellä sun täällä kun en sitten enää tiedä mikä on minkäkin korkki ja rikkikin olen niitä onnistunut saamaan kun olen väkisin ollut survomassa väärää korkkia väärään pulloon. Juu, parempi kun mitään irrallisia pikkukorkkeja ei olisi, vaikka tykkäänkin, että pakkauksen pitäisi olla siisti ja sellainen, että voi kuljettaa huoletta vaikka kassissa mukana.

      Poista
  7. Täältä löytyy muutamakin suolasuihke, mutta arvaas en ole vielä kertaakaan suihkauttanut. Mutta olen ymmärtänyt että niillä saisin juuri sellaista pitoa ja tuuheutta mitä omat hiukseni kaipaavat, koska ovat aika raskaat.

    Aurinkoa päivään Mohn <3

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.