maanantai 8. huhtikuuta 2013

Remonttia pukkaa

Kaikenlaista kivaa remonttia on ollut linjoilla, mm. Nonnulassa on esitelty ihanaa ja virkistävää olohuoneremonttia ja Piece of Panda remontoi upeasti bloginsa ulkoasun. Ihanhan tässä alkaisi tehdä itsekin mieli jonkin sortin ulkoasuremppaa. Kevättäkin vissiin vähän rinnassa. ;-)

No, ihan yllä olevan kaltaista remppaa ei ole justiinsa nyt tiedossa, mutta aloitin kuitenkin jonkin sortin elintapojen remontin nyt huhtikuun alussa. Tarkoitus olisi vihdoinkin päästä eroon ylimääräisistä kantamuksista, jotka olen pikkuhiljaa tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana ylleni kerännyt. Homma alkoi hyvin vähäkalorisella osuudella, jota nimitetään paastoksi. Se ei ole perinteinen paasto vaan tavallaan niin sanottu ENE-dietti, eli erittäin niukkaenerginen dietti. Nautin vain nestemäisiä tuotteita ja runsaasti vettä.

Tai no, mikä sitten onkaan kellekin runsaasti, vettä vetenä pitäisi juoda 2,5 litraa päivässä. Minulle se on paljon, koska olen aina ollut huono juomaan ja tuo veden litkiminen olikin se juttu mikä hommassa ehkä eniten arvelutti. Onnekseni ja hämmästyksekseni se onkin ollut yllättävän helppoa ja vaivatonta. Pissallahan se pistää juoksemaan (varsinkin aluksi tuntui, että sai jatkuvasti olla käsi vessanoven rivalla) mutta nyt alkaa homma jo vähän niin kuin tasaantumaan.

Nesteitä on lähtenyt reippaasti ja tuntuukin ihanalta, kun turvotukset ovat ihan selkeästi vähentyneet. Enää ei yövuoronkaan jälkeen tarvitse olla jalkoja tunkemassa yön aikana kutistuneisiin kenkiin. Yksi hirmuisen iso miinus tässä hommassa on kuitenkin ollut. Nimittäin iho kukkii taas, reippaasti ja kipeästi. ;-( Ilmeisesti se liittyy kehon puhdistautumiseen, tai niin ainakin toivon, samoin kuin, että se olisi ohimenevä juttu ja saisin takaisin sen suht hyväkuntoisen ihon, josta sain alkuvuoden ilokseni nauttia.


Mutta on se meikki vaan ihmeellinen juttu, että mitä sillä saakaan aikaan. Pikkukuvassa kasvot ilman meikkiä ja isommassa kuvassa normi työmeikki (paitsi etten käytä töissä huulipunaa).

Tosin minun ongelmani on eniten kuitenkin se, että en meinaa millään pystyä pitämään näppejäni erossa näppylöistä ja paukamista ja rutistelen niitä aivan tarpeettomasti. Siitä taas seuraa ihorikkoa ja sen tulehtumista, mikä johtaa kuiviin ihoriekaleisiin ja röpyliäisiin rupiin, puhumattakaan tulehtuneen ihon kipeydestä. Ihon kuivuutta ja rupia on oikeasti ihan tuska saada nätisti peittoon.

Lisäksi peittelytoimet alkavat muutaman tunnin kuluttua näyttää  ainakin meikäläisen nassussa aika karuilta, kun meikki kuluu ja iho rasvoittuu ja sen sellaista. Eli vaikka ensimmäiset pari tuntia olisikin suhteellisen tyytyväinen ulkonäköönsä meikit naamassa, niin se on aika lyhytaikaista. No, toivon kovasti, että ihon ärtyminen olisi tästä "paastosta" johtuvaa ja todellakin nopeasti ohimenevää. Tai edes ohimenevää...

Kasvoilla:
Skin Food Aloe Sun BB Cream #1
Pure Lux silkkipuuteri
Ben Nye Red Neutralizer #2
Meow Cosmetics Pampered Puss Inquisitive Siamese
Meow Cosmetics Frisky Angora Concealer
Meow Cosmetics Undereye Concealer
Meow Cosmetics Skinny Dipper
Meow Cosmetics Sun Splasher
Estée Lauder Signature Silky Powder Blush Peach Nuance

Silmissä:
Urban Decay Naked Basics Palette
- liikkuvalla luomella Foxy
- kulmaluulla Walk of Shame
- varjostuksessa Naked 2
ripsissä Calvin Klein Mega Volume Mascara

Huulilla:
Lancôme L'Absolu Rouge 008 Rose Reflet

Kulmissa ei mitään, ehkä harjasin. ;-)


3 kommenttia:

  1. Mulla on vähänenergista dieettiä takana nyt suunnilleen 3 kk ja kiloja on tippunut n. 16. Matalaenerginen ruokavalioni on edelleen, joskaan en ole enää puhtaalla paastolla. Olo on ollut koko ajan mitä mainioin poislukien muutama menkkapäivä kuukaudessa jolloin kireimmällä paastolla meinas vähän kiristää pipoa :D

    Pari kuukautta sitten hommasin vielä Dermalogican (kertarysäyksellä hillittömän kalliit) perusihonhoidon tuotteet, mutta satsaus on kannattanut. Iho ei edelleenkään ole täysin sileä "vauvanpylly" mutta parannusta on huomattavasti.

    Voi olla että vaihdan pikkuhiljaa ihonhoitotuotteeni sarjan tarjokkaisiin sillä kukapa ei olisi valmis tasaväriseen ja näpyttömään ihoon.

    Toivottavasti sinunkin iho rauhoittuu ja kukkiminen on reaktio suureen ruokavaliomuutokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mielenkiintoista! Onnittelut mahtavasta saldosta!! Kauanko olit paastolla? Miten paljon kaloreita syöt tällä hetkellä päivässä ja millainen laihtumistahti sillä suunnilleen on?

      Minulla nyt siis toinen viikko vasta menossa. Ensimmäinen sujui ongelmitta ja mielestäni helposti. Nyt ovat mieliteot alkaneet kiusata enemmän kuin ensimmäisellä viikolla, vaikka aika helposti ne ainakin toistaiseksi ovatkin hallinnassa. Ateriakorvikkeet maistuvat edelleen, joskin ihan pientä tympääntymistä saattaa olla ilmassa. Ja kärsimätön olen, niin kovin kärsimätön, huimia tuloksia pitäisi saada huimaa vauhtia....

      Poista
    2. Olin paastolla muistaakseni 4-5 viikkoa. Sen jälkeen huomasin jos niin paljon ärsyyntymistä jo ihan pikkuasioista. Siirryin seuraavaan vaiheeseen jossa ateriankorvikkeiden (3 kpl (145-180 kaloria) lisäksi on myös salaattilounas (100+100 kaloria vihanneksia+proteeiinia). Tämänhetkinen päiväannos on n. 650-750 kaloria ja paastoviikkojen jälkeen se tuntuu edelleen tosi paljolta. Pudotustahti on n. 1 kg/viikko, joskus enemmän joskus vähemmän.

      Tänään lounassalaatissa on mm. jäävuorisalaattia, tomaattia, paprikaa, kukkakaalta (raakana), suolattua broilerin filettä ja raejuustoa. Kastikkeeksi on suihkittu valkoviinietikkaa.

      Ateriankorvikkeet taas on sen verran kivanmakuisia, että olen miettinyt parin herkullisimman patukan käyttämistä ihan "karkkina" myöhemminkin.

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.