tiistai 17. joulukuuta 2013

BFD eli Bad Face Day ja kuinka siitä selvisin - tällä kertaa

Päätin kokeilla uutta ihonhoitosarjaa. En ole koskaan elämässäni käyttänyt yhtä ainoaa ihonhoitosarjaa niin, että kaikki käyttämäni tuotteet olisivat samasta sarjasta. Kokeilu ei päättynyt onnistuneesti ja se jäi myös lyhyeksi. En vain pystynyt enää jatkamaan sitä. Tuotteet sinänsä eivät ole huonoja enkä usko, että vika varsinaisesti oli niissä. Käyttäjä ei vain joko osannut tai ymmärtänyt. Ehkä niin yhtäkkinen muutos oli lisäksi liian suuri rasittavan nirppanokkaiselle ja mahdollisimman vaikealle iholleni. Palaan tuotteisiin jossain vaiheessa mutta soveltaen ja jatkan taas hyväksi toteamaani sekakäyttölinjaa.
Kyseessä oli luomu luonnonkosmetiikkamerkki Sophyto ja haluan todellakin painottaa, että todennäköisesti vikaa oli enemmän käyttäjässä kuin tuotteissa. On aina niin helppoa jossitella jälkeenpäin, mutta nyt kun mietin reaktioita iholla ja käyttäjässä niin joitakin asioita olisin voinut tehdä toisin jo heti alkuunsa. Mutta kirjoittelen todennäköisesti noista yksittäisistä tuotteista ja muutenkin kokemuksistani ja ajatuksistani Sophyton ihonhoitosarjasta myöhemmin ihan oman postauksensa. Tämä postaus on aiheesta bad face day ja miten siitä selvisin.

Ilman meikkiä tilanne oli tämä:

Ei kovin mieltä ylentävä näky. Iholla oli useita kuivia, paranemassa olevia näppylöitä ja tuoreita kipeitä ja tulehtuneita näppylöitä ja lisäksi muutama tulehtunut "kraateri". Kaikki jotka ovat joskus joutuneet kuivia rupia ja tulehtuneita ihokohtia meikkaamaan tietävät, että ei ole kivaa. Tehtävästä on lähes mahdotonta selviytyä niin, että lopputulos näyttäisi nätiltä. Se on kuitenkin mahdollista saada näyttämään siedettävältä ja siihen pyrin tälläkin kertaa.

Mitä paksumpi meikki, sen rumempi lopputulos. Minun mielestäni minun kasvoillani. Mutta miten saada kaikki kirjavuus ja punaisuus ja muu ällötys piiloon ilman sentin meikkikerrosta? Niinpä, siinäpä vasta kysymys!

Tällä kertaa käytin aseinani Innisfreen ongelmaiholle tarkoitettua Jejubija Anti-trouble BB-voidetta ja Everyday Mineralsin jojoba-mineraalimeikkipuuteria. Lisäksi sipsuttelin hieman Meow Cosmeticsin peitepuuteria sävyssä Angora. Koska Innisfree on mielestäni sävyltään kovin keltaista (tarkoitus varmaan peittää juurikin punaisuutta vähän tehokkaammin), sekoitin joukkoon jonkin verran Holika Holikan Petit BB Cream Moisturea.

Meikkipohjan levittelin tällä kertaa kasvoille Real Techniquesin Stippling Brushilla, koska iholla oli sen verran tuota kaikenlaista röpelöä, että sormin levittäminen tuntui turhan väkivaltaiselta ajatukselta. Sen jälkeen kun BB-pohja oli levitetty siveltimellä, töpöttelin sitä sormenpäällä vielä hieman ekstrapeitoksi haluamiini kohtiin. Peitevoidetta en siis tähän meikkipohjaan käyttänyt lainkaan. Päälle Pure Luxe Cosmeticsin silkkipuuteri ja Everyday Mineralsin jojoba mineraalimeikkipuuteri sävyssä Alabaster ja pienesti tupsutellen Meow Cosmeticsin peitepuuteria sävyssä Angora (keltainen).

Pelkkä pohja.

Full face eli ei ihan niin näppyläisen ja kirjavan näköinen nassu = parempi mieli.

No eihän se meikkipohja todellakaan täydellinen ollut, kuivat kohdat kyllä näkyivät ja kohoumat ja muut eli kasvot eivät todellakaan olleet tasaiset eikä peittokaan täydellinen. Mutta kauempaa katsoessa näytti ihan nätiltä ja kirjavuus oli huomattavasti peittynyt meikin alle. Aavistuksen pakkelimaisen kuiva meikkipohjasta tuli vaikka kevyttä yritin saada aikaan, mutta toisaalta, kuten ylläkin jo totesin niin kovin kevyellä on vaikea saada minkäänlaista peittoa aikaan.

Poskilla Too Faced Full Bloom Ultra Flush Blush sävyssä Sweet Pink, Illamasqua Powder Blusher sävyssä Intrigue, MAC Mineralize Skin Finish sävyssä Petticoat ja varjostuksessa Too Faced Chocolate Soleil. Huulilla Yves Rocher Grand Rouge sävyssä 11 Rose pétillant.


Silmissä Inglotin luomivärejä; sisänurkassa uusin rakkauteni DS 467, ulkonurkassa AMC SHINE 15 ja varjostuksessa 344 M, kulmaluulla 353 M. Kulmissa Artdeco Eye Brow Designer sävyssä 5 Ash Blonde, ripsissä joku Lancôme.


Kasvojen iho on onneksi hyvää vauhtia paranemassa, saa tosin nähdä montako uutta arpea jää. Tulipahan taas todistettua, että ihoni on raivostuttavan herkästi reagoiva ja todellakin naurettava nirppanokka. Täytyisi yrittää pitää mielessä myös tuo kosteutus versus rasvaisuus, koska näköjään rasvaisuus on mun iholleni ihan ehdoton ei. Tai ainakaan suurin osa rasvaisista tuotteista ei sovi...

Niin ja kuvat on otettu ihan vessan loisteputken valossa koska luonnonvalo ei meinaa riittää joten värimaailmaaltaan aika keltaisia kuvia (vaikka päivänvaloloisteputki onkin, mutta muovisuoja loisteputken edessä on ärsyttävän kellertävä). Tässä yksi otos ikkunan edessä otettuna mutta valoa on sen verran vähän, että kovin on rakeinen. Lisäksi tässä on sitten ongelmana valon sinisyys...


7 kommenttia:

  1. Sä oot taitava, ihan mielettömän hyvin olet saanut peitettyä ja jälki on ainakin minusta luonnollinen, ikinä ei arvaisi, mikä "katastrofi" on alla. Paranemista iholle ja voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tässä on nyt sen verran monta vuotta tullut taisteltua tuon ihon kanssa ja välillä se on ollut niin karseassa kunnossa, että ainakin treeniä on tullut, että kaippa se sitten jossain näkyy. Vaikka joskus kyllä on vaan iho niin pahassa kunnossa, että tuntuu ettei sitä saa minkään valtakunnan aineilla ja konsteilla nätin näköiseksi. Minulla kun ongelma ei ole niinkään patit ja varsinaiset finnit vaan tuntuu, että kaikki näppylät vaan tulehtuu saman tien...

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen postaus!

    Ja inspiroiva tuo silmämeikkikuva, kun juuri ostin Zuiin Flamen. Mietin, miten sitä käyttäisin, ja tuossahan on yksi tosi hyvä ehdotus :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos onnistuin inspiroimaan!

      Hassua kyllä, olen viime aikoina innostunut käyttämään värejä joita en yleensä käytä, tuokin Inglotin oranssihtava sävy tuli hankittua blogikollegalta osana palettia "pakollisena pahana" ja nyt olen siihen ihan ihastunut! ;-) Olen normaalisti aika pelkuri mitä tulee rajojen rikkomiseen ja uusien, itselle outojen, meikkisävyjen kokeiluun.

      Poista
  3. Todella onnistunut meikkipohja! Nostan hattua, että sait ikävän kirjavuuden ja näppylät noinkin hyvin peittoon ja ihon tasavärikseksi. Mulla ongelmia tuottaa nimenomaan meikkipohjan tekeminen, ei riitä viitseliäisyys tehdä oikein huolellista pohjaa ja photoshopattu jälki on todellakin vain haave, vaikka ihossa ei nyt mitään kriisiä olekaan. Intrigue "näkyy" myös hienosti olemalla näkymätön :)

    Olet ilmeisesti löytänyt matta-inglotteja hohtavan paletin kyytipojaksi :) Ja onnittelut yhden rajapyykin ylittämisestä. Ei se oranssi ole niin kauhea kuin voisi kuvitella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eiko! Minäkin olen oikeastaan aika laiska enkä ikinä viitsisi millään käyttää esim. peitevoidetta. Onnistuneen meikkipohjan yksi salaisuus on itselle sopivan meikkipohjatuotteen löytäminen. Joskus tuntuu, että on aivan sama miten viitseliäs ja huolellinen on meikkipohjan teossa jos itse tuote ei vain kertakaikkiaan syystä taikka toisesta sovi. Minä olen tykännyt yhdistelmästä BB-voide/meikkivoide + mineraalimeikkipuuteri, sillä yhdistelmällä saa mielestäni suhteellisen vähällä vaivalla nättiä jälkeä aikaan vaikka nassu tosiaan olisikin hieman kirjavammassakin kunnossa.

      Intrigue on minulla ihan jokapäiväisessä käytössä. Tai siis jokameikkisessä. ;-) Käytän sitä korostustuotteena poskipäillä, luomilla ja kulmaluulla enkä oikein osaa enää olla ilman. En ole itsekään ollenkaan varma onko sillä yhtään mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta, mutta haluan ajatella, että on. ;-)

      Juu, minulle on päätynyt jokunenkin Inglotin mattasävy ja lisää olisi tarkoitus hommata. Aivan loistavia luomivärejä!

      Poista
  4. Todella hyvin olet saanut peitettyä ihokatastrofin - ja näyttää luonnolliselta! Mä tuskailen jo mun muutamien näppyjen kanssa ja tuntuu, että ne paistaa aina läpi :D

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.