keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ensikosketus essenceen; Viva Brasil, 02 destination: Sao Paolo

Otin ensikosketukseni essenceen samalla, kun shoppailin ensimmäistä kertaa saksalaisessa nettiputiikissa Kosmetik4less'issä. essence on cosnova Beauty nimisen yhtiön kosmetiikkamerkki, samainen yhtiö valmistaa myös CATRICE-merkkistä kosmetiikkaa. Saksalainen yhtiö on perustettu 2001 ja sen liikevaihto nykyisellään on reippaasti yli 200 miljoonaa euroa vuodessa, työntekijöitä on noin 250. cosnova Beauty ei käytä eläinkokeita ja esimerkiksi 95 % essencen tuotteista valmistetaan Euroopassa. Yhtiö harrastaa hyväntekeväisyyttä ja kannustaa myös työntekijöitään hyväntekeväisyyteen.

Mainostekstit kertovat essencen olevan erityisen laadukasta kosmetiikkaa joka on kuitenkin erityisen edullista. Korkea laatu ja alhaiset hinnat mahdollistetaan mm. mainostuskulujen pitämisellä mahdollisimman pieninä. cosnova Beauty kertoo essencen olevan Euroopan eniten myyty kosmetiikkamerkki.

No niin, se siitä ja sitten itse poskipunaan. Se kuuluu essencen kesäkokoelmaan 2014 Viva Brasil, eli se häviää valikoimasta myytyään itsensä loppuun. Kokoelmaan kuului kaksi poskipunaa; pinkki 01 I [sydän] Brasil ja tummempi punasävyinen 02 destination: sao paolo!. Yleensä suosin juurikin pinkkejä tai ainakin pinkihtäviä sävyjä poskillani mutta nyt halusin vähän vaihtelua valikoimiini ja melko tehokkaan googlettelun jälkeen klikkasin ostoskoriini sävyn 02.

 

Kosmetik4less'in sivuilla oleva kuva antaa paljon todellisuutta viileämmän sävyvaikutelman ja internetin syövereitä penkoessani meinasin jo jättää kyseisen poskipunan ottamatta, koska epäilin sen olevan minulle aivan liian lämminsävyisen. Onneksi kuitenkin otin, koska se on varsin käyttökelpoinen ja kaunissävyinen poskipuna.

Poskipuna on pakattu kirkkaaseen muovirasiaan jossa ei ole peiliä eikä sivellintä. Itse en juurikaan ole löytänyt käyttöä poskipunien mukana tuleville siveltimille joten arvostan mieluummin kompaktia pakkausta kuin suren siveltimen puuttumista. Kovin kallista vaikutelmaa pakkaus ei tee, mutta ei toisaalta näytä tai tunnu mielestäni erityisen halvaltakaan (kokonaisuus antaa itsestään itse asiassa  paljon kalliimman vaikutelman kuin mitä todellinen myyntihinta on).


Poskipunan pinta on kohokuvioitu kolmiuloitteisesti SÃO PAOLO-tekstillä. Henkilökohtaisesti tekstin sisältö tässä tapauksessa on minulle aika lailla yhdentekevä, mutta minua ihastuttaa se miltä poskipunan pinta näyttää.


Jos olisin vähän suurempi jalkapallofani (minähän olen siis jääkiekkoihminen) niin essencen Viva Brasil-kokoelma olisi todennäköisesti saattanut kiinnostaa minua enemmänkin jolloin poskipunaa koristava tekstikään ei olisi tuolloin jäänyt yhtä yhdentekeväksi, kuin mitä se nyt on. Yhtäkaikki, poskipuna viehättää minua visuaalisesti suuresti ja ilahdun joka kerta uudestaan sitä käyttäessäni.

Netissä seikkaillessani ja muiden bloggaajien ja vloggaajien kuvia, videoita ja swatcheja katsellessani en ole voinut välttyä ihmettelemästä miten eri sävyiseltä omat swatchini näyttivät niihin verrattuna. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt ja ilahtunut kun sain tämän poskipunan hyppysiini ja kokeilin sitä ensi kertaa kämmenselälleni. Pannussa se näytti jopa hieman pelottavan rusehtavalta, lähes tiilenpunaiseen vivahtavalta, mutta sipaistuani sitä kämmenselälleni se olikin todella kaunis, viileään vivahtava punainen, joka valon osuessa siihen häivähti aavistuksenomaisesti magentaan.

Selitys swatch-kuvissa esiintyvälle sävyvaihtelulle selittyi sitten sillä, että en mitenkään onnistunut kikkailemaan kuvaa swatchista niin, että se olisi kuvassa toistunut samanlaisena kuin se verkkokalvoillani toistui. Siksi tässäkin on sen tsiljoona samanlaista swatch-kuvaa (jotka tosin minun silmiini eivät ole samanlaisia ja toivon, että bloggerkaan ei niitä myöskään sössi sellaisiksi).





Kuvat on otettu luonnonvalossa ilman salamaa, alimmaisen kuvan toinen kuva on valaistuksen osalta otettu pohjoissuunnassa ja nuo lämpöisemmän väriset kuvat taas ovat eteläisen ikkunan edessä napsittuja. Mitään magentaista hohtoa en kuviin millään ilveellä saanut.

Destination: Sao Paolo! on melko pigmenttistä mutta ei niin, että sen käyttö olisi hankalaa. Tosin itse käytän poskipunaa melko maltillisesti, pidän enemmän siitä, että poskipuna näyttää luonnolliselta, kuin että sen olemassaolo hyppää silmille. Niinpä minun käyttömäärilläni swatch-kuvien selkeä hehku jää poskilla melko vaimeaksi ja sävykin pysyy sellaisena terveen punakkana, pakkasposkien tyyppisenä. Ainakin arkimeikissä. Alla olevasta kasvokuvasta poskipunaa saattaa joidenkin olla vaikeaa havaita, mutta on se siellä. ;-)


Kestoltaan poskipuna on ihan kohtuullinen ja sitä kyllä joutuu lisäämään jossain vaiheessa päivää, mikäli haluaa sitä poskiltaan vielä iltasella katsella.  Se tarttuu hyvin siveltimeen (Real Techniquesin poskipunasivellin) ja se tuntuu pehmeän silkkiseltä. Koostumus on hienojakoinen eikä se tunnu lainkaan jauhoiselta tai kuivalta. Levittyvyys on hyvä ja kuten todettua, siinä on hyvä pigmentti.

Hintaa Viva Brasil-kokoelman poskipunalle tuli vaivaiset 2,45€ eli lähes ei mitään. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että erinomaisen loistava hinta-laatusuhde. Ainoa mietitystä aiheuttava asia poskipunassa on sen INCI-listalta löytyvä palmuöljyliitännäinen ethylhexyl palmitate.

Tällä hetkellä minulla ja destination: Sao Paolo!'lla on kuherruskuukausi meneillään ja olen halunnut käyttää sitä joka päivä sen saapumisesta lähtien. Kyllästyminen tullee jossain vaiheessa vastaan tai vähintäänkin vaihtelunhalu, mutta toistaiseksi nautiskelen uudesta poskipunastani täysin sydämin.



4 kommenttia:

  1. Huikean sävyinen puna, poskilla yllättävän luonnollinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole poskilla ollenkaan noin hurjan punainen kuin miltä pannussa näyttää. Siveltimellä kun poskille hipsuttelee, niin väri on kyllä enemmän lämpimään kallellaan ja jossain valossa jopa oranssihtava, mutta ei onneksi niin paljon ettenkä kokisi sen kanssa pärjääväni. ;-)

      Poista
  2. Ihana sävy, niin kaunis! Olin just Saksassa ja joku kesän Essence-kokoelma siellä oli tyrkyllä melkein joka kaupassa, mutta en missään kohtaa ehtinyt tutustua siihen tarkemmin. Olen kyllä tykännyt merkin tuotteista pakkauksia lukuunottamatta. Ne ovat niin kovin heppoisen tuntuisia. Hyvä kun ostit punan, sopii sulle tosi hyvin ja sävy on <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on jotenkin kaikin puolin tosi kiva poskipuna.

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.