tiistai 31. maaliskuuta 2015

theBalm

theBalm on Yhdysvaltalainen perheyritys ja kosmetiikkamerkki jota myydään kymmenissä maissa ympäri maailmaa. Sen perusti vuonna 2004 Marissa Shipman, joka rakkaudesta ja kiinnostuksesta kosmetiikkaan tilasi 11 kosmetiikkaa ja sen valmistusta käsittelevää kirjaa Amazonista ja ryhtyi opettelemaan  keittiössään kosmetiikan valmistusta. theBalmin ensimmäinen tuote oli huulivoide. Pian Marissa palkkasi kemistin ja tuotteita alkoi ilmestyä lisää ja yritys sai nopeasti tuulta siipiensä alle ja on saavuttanut reilussa kymmenessä vuodessa varsin merkittävät mittasuhteet. Melkoinen tarina merkin takana, kovasti kunnioitettavaa yritteliäisyyttä mielestäni.

En muista miten bongasin ensimmäisen theBalmin tuotteeni, joka oli huulipuna. Todennäköisesti täysin suunnittelemattoman ja poukkoilevan nettisurffailun tuloksena. En tiennyt merkistä tuolloin mitään mutta huulipunan hylsy oli niin hieno, että minun oli yksinkertaisesti pakko se saada. Muistaakseni värivalikoima oli hyvin niukka ja valitsemani sävy ei ollut se, jonka mieluiten olisin halunnut, mutta koska halusin huulipunan niin kovasti sen hylsyn takia niin värillä ei loppujen lopuksi ollut kauheasti väliä, varsinkin, kun se oli kuitenkin ihan käyttökelpoisen näköinen.

Siitä se sitten lähti ja pikkuhiljaa minulle on kertynyt useampi merkin tuote. theBalmin valikoimissa on värikosmetiikan lisäksi myös ihonhoitotuotteita ja hiustenhoitotuotteita sekä meikkisiveltimiä. Itselläni on lähinnä merkin värikosmetiikkaa. Hintataso on mielestäni korkeahko, riippuen vähän tuotteestakin. Esimerkiksi yksittäiset luomivärit maksavat feeluniquella 17.38€ ja isot luomiväripaletit noin 40-50€. Laatu vastaa kuitenkin hintaa mielestäni, tuotteet ovat pigmenttisiä ja hyvälaatuisia.


Osa omistamistani theBalmin tuotteista on jäänyt melkoisen vähälle käytölle ja osaa käytän jatkuvasti. Vähälle käytölle jääneet tuotteet eivät ole unohtuneet sen takia, että olisivat huonoja vaan minulla vain yksinkertaisesti on niin paljon meikkejä, että jos jokin tuote ei ole käsien ulottuvilla niin saatan unohtaa sen tai kiireen/laiskuuden/whatever takia käytän niitä tuotteita jotka sattuvat siinä ulottuvilla olemaan. Käytetyimmät tuotteet ovat jääneet käsien ulottuville koska ne ovat osoittautuneet erinomaisen hyviksi ja käytännöllisiksi tuotteiksi ja todellakin tehneet itse itsestään lähes "korvaamattomia".

Tässä poimintoja eniten käyttämistäni theBalmin meikeistä, esittelen ne nyt vain maininnanomaisesti, joskus kun inspiroidun paremmin voin tehdä tuotteista tarkempia esittelypostauksia, kuten tein juurikin omppupaletista.



Puuterimainen kulmakarvaväri Brow Pow on pieni ja simppeli, se sisältää siis vain värinapin ja peilin. Helppo, nopea ja yksinkertainen. Minulla on sävy blonde. Hankittuani Brow Pow'n olen käyttänyt sitä varmaan eniten omistamistani kulmatuotteista heti Lumenen kulmavahan jälkeen. Se ei ole paras mahdollinen sävyltään mutta koska se on niin näppärän kokoinen ja sävy on riittävän hyvä niin se on jäänyt majailemaan arkimeikkipussiin.



Instain-poskipunat. Aivan kertakaikkisen loistava poskipuna! Olen tullut keränneeksi kaikki Instain-poskipunien sävyt vaikkakaan ihan jokainen niistä ei olekaan minulle ideaali väriltään. Tällä hetkellä jos saisin valita vain yhden poskipunan jota käyttäisin lopun ikääni niin valitsisin Instainin. Ehdottomasti tutustumisen väärti! Suosittelen erittäin lämpimästi. theBalmin poskipunat muutenkin ovat erityisen hyviä. Instain'ien erikoisuus on niiden pysyvyys ja värin pigmenttisyys, nimensä mukaisesti ne jättävät iholle kestävän värjäyksen. Runsaan pigmenttisyytensä takia saattavat tuntua aluksi hankalilta käyttää.



Korostuspuuterit Mary-Lou Manizer ja Cindy-Lou Manizer ovat yksinkertaisesti loistavia. Eivät ehkä helpoimmat korostuspuuterit maailmalla koska ne ovat todella pigmenttisiä ja todella, todella hohtavia, mutta sopivasti käytettynä aivan täydellisiä. Niissä ei ole lainkaan glitteriä, ne ovat pehmeitä ja kermaisia ja monikäyttöisiä. Jälleen jos joutuisin valitsemaan loppuiäkseni vain yhden korostustuotteen niin se olisi jompi kumpi näistä.



Mattapaletit Meet Matt(e) ja Meet Matt(e) Nude ovat minulla lähes jokaisessa meikissä jompi kumpi läsnä jollain tavalla. Tuota pienempää Meet Matt(e)-palettia ei käsittääkseni enää valmisteta mutta sitä saattaa vielä löytyä esimerkiksi joistain nettikaupoista. Jälleen kaksi aivan loistavaa tuotetta theBalmilta. Erittäin laadukkaita mattaluomivärejä; pehmeitä, hyvin levittyviä ja helppoja häivyttää. Meet Matt(e) Nude olisi valintani loppuiän mattapaletiksi jos sellainen valinta pitäisi tehdä.


Onko theBalm ennestään tuttu merkki ja jos on niin mitkä ovat suosikkituotteesi? Kuulisin kovin mielelläni mitkä tuotteet joku muu on kokenut hyviksi theBalmilta. Niin ja jos joku tuote erityisesti kiinnostaa noista mitä minulla on (kuvista todennäköisesti puuttuu muutama tuote, esimerkiksi se yli-ihana huulipunahylsy josta kaikki alkoi ;-) ) niin huikatkaa ja yritän kiirehtiä tarkempaa esittelypostausta.



6 kommenttia:

  1. Näiden pakkaukset on kivan vekkuleita. Tuo INSTAIN on nimenä jotain niin keksiliästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin rakastan noita pakkauksia! Ymmärrän tosin niitäkin jotka niistä ei tykkää, onhan ne vähän tuollaisia...no, erilaisia. ;-)

      Poista
  2. Mulla on primer theBalmilta ja se onkin ainut mitä olen edes kokeillut ja kyllä tykännytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olen arvosteluja siitä theBalmin primerista lukenut niin aika monessa on tuumailtu, että se ei varsinaisesti tee sitä mitä useimmat primerit tekee mutta on silti kiva käyttää.

      Poista
  3. Oi että, sullahan on vaikka mitä herkkuja! Multa löytyy Hot Mama ja Mary-Lou. Joskus mulla oli aika perusripsiväri (Cheater tms.), joka oli ihan jees. Ei valittamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita juu kertynyt! :-) Ripsareita en ole kokeillut, ne ei vaan jotenkin ole kiinnostaneet tältä merkiltä.

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.