perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kuulumisia ja sateenkaaria

Moro! Pahoittelut taas tolkuttoman pitkäksi venyneestä tauosta. Minulla oli aivan jäätävä työputki kesäkuussa ja heinäkuun puolivälissä pidin pikkuisen lomasen joka oli tehokkaasti ympätty täyteen kaikenlaista. Luonnoskansio pursuilee kaikenlaisia postauksia, mutta aika tuntuu aina vaan olevan tiukilla ja niiden viimeistely roikkuu pahasti. Nyt kuitenkin (vaihteeksi) pieni päivitys hiusrintamalle tämän postauksen myötä.

Kesäkuun lopusa kävin kampaajalla (24.6.) ja pyysin vähän lisää värejä päähän. Vein omat suoravärit mennessäni (KC Professional Color Mask Paint) ja kampaajani ystävällisesti väritteli sitten hiuksiini hieman sateenkaarimeininkiä.



Kampaajan jäljiltä hiuksissa oli kivat väriraidat mutta koska suoravärit haalistuvat nopeasti niin joudun päivittämään värit suht usein mikäli haluan niiden pysyvän intensiivisinä, ja itse en kykene pitäytymään näteissä ohuissa raidoissa. Itse värjätessä loppuvat kesken niin kädet, ulottuvuus kuin näppäryyskin joten värialueista tulee väkisin todella paljon isompia.

Olen päivittänyt värin itse nyt 3 kertaa kampaajan jälkeen, tässä pari kuvaa ensimmäisen oman väripäivityksen jälkeen, muutama pesu takana.


Kuten olen moneen kertaan toitottanut niin suoravärit haalistuvat todella nopeasti. Alla olevissa kuvissa edellisestä värin lisäyksestä aikaa vähän vajaa 2 viikkoa.


Ja tässä lopputulos heti viimeisimmän värivirkistyksen jälkeen (ei pesty vielä kertaakaan värin lisäyksen jälkeen).


Lopputulos on ollut jokaisen päivityksen jälkeen hieman erilainen ja kuten näkyy niin raidoista ei ole tietoakaan. Lisäksi hiukset ovat taas kasvaneet ihan järjettömän nopeasti. Tämän postauksen ensimmäiset kuvat otettu siis heti kampaajalla käynnin jälkeen 24.6. ja toiset 26.6. ja nämä viimeisimmät kuvat 29. ja 30.7.

Väliin mahtuu tosiaan 3 omaa värjäyskertaa ja kerran olen itse siistinyt hiuksia ohimoilta ja korvien päältä lyhyemmäksi ja jonkin verran yrittänyt sohlata etuhiuksia lyhyemmiksi, kun pyrkivät jo silmiin. Että tällaisilla sateenkaarihiuksilla täällä tällä hetkellä hiihdellään menemään. Tämä ei taida enää olla ponitukka vaan papukaijatukka. ;-)




Lopuksi ihan hiuksiin liittymättömänä asiana haluan "mainostaa" aivan järkyn ihania koruja ja niiden tekijää jotka löysin sattumalta Etsystä eli SweetAffairsx. Todella mukava myyjä ja korut ovat aivan ihania ja hyvälaatuisia. Toimitus oli nopeaa (tietty Thaimaasta kestää postin hetki tulla) ja tuotteet nätisti pakattu.




11 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän makeet noi sun hiukset. Vaivaahan toi toki vaatii, mutta wau. Erotutpa ainakin joukosta. Tää vois olla myös kolibri-tukka, niistä veijareista löytyy ihan yhtä värikkäitä tapauksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Juu, erotun tosiaan ja välillä sitä miettii, että ei ainakaan mitään töpeksimistä kannata harrastaa, varmasti kaikki muistaisi, että kuka se oli joka mokasi. ;-) En jaksanut enää kaikkien värien kanssa lotrata, eilen pistin enää vain sinistä, turkoosia, pinkkiä ja violettia. :-D

      Poista
  2. Oi! Näyttää kivalta kun värikäs osa on vain tuossa päällä katseenvangitsijana ja kasvoja kehystämässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No joo, itse kun laittaa niin ei tosiaan tule niistä raidoista mitään mutta ihan tyytyväinen olen ollut näinkin, että enemmän ja vähemmän koko päälliosa on väriä. ;-)

      Poista
  3. Noi korvikset sopii niin hyvin sun hiusten kanssa. Ite on koskaan uskaltaisia käyttää noin rohkeita värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tähän on sopeutunut pikku hiljaa! ;-) Kiitos kehuista, itse olen ihan rakastunut noihin korviksiin!

      Poista
  4. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, enkä tiennyt edes että tuollainen monivärjäys on mahdollista. Aivan fantastiset hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! En minäkään ole missään nähnyt ihan tällaista, pidempiin hiuksiin tehdyistä sateenkaarijutuista olen kyllä nähnyt netin ihmemaassa kuvia mutta ne on olleet ehkä enemmän pastellisempia.

      Poista
  5. Pirtsakka! Kiva että tulit takaisin :) Luulin jo että olit kokonaan lopettanut, onneksi et sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, en ole lopettanut ja varmaan kyllä ilmoittaisin jos sellaista meinaisin. ;-) Minä nyt vaan olen vähän tällainen hidastakin hitaampi ja harva päivittelijä. Kyllä näitä postauksia tulee, luonnoskansiossakin on vaikka miten monta keskeneräistä juttua, tuntuu vaan aika ja voimavarat jakaantuvan kovin epätasaisesti muun elämän ja blogin kesken. Kiva kun kommentoit! :-)

      Poista
  6. Siis aivan mielettömän upea hiuslook ja tuo leikkaus..niin ihana! Mulla oli useamman vuoden lyhyet hiukset, sellainen toispuoleinen malli mutta päätin sitten kasvattaa pidemmäksi..ja aina säännöllisesti mietin takaisin lyhyeksi pätkäisemistä. Ja nämä kuvat eivät kyllä yhtään helpota mun lyhyt tukka-kaipuuta ^_^

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.