perjantai 27. syyskuuta 2013

Oranssi haaste, osa II: syksyn inspiroima silmämeikki

Oranssi haasteeni jatkuu. Tästä toisesta meikistä tosin tuli ainakin näennäisesti aika samanlainen kuin se ensimmäinen haastemeikki oli, mutta tällä kertaa värit ovat intensiivisemmät ja kirkkaammat. Inspiroiduin ikkunasta näkemästäni värimaailmasta; keltaista, oranssia, punaista ja vihreää.

Hassua kyllä, olen jopa hieman innoissani oranssista. Tai oikeastaan siitä, että haastan itseni tarttumaan väreihin joihin en lähes koskaan normaalisti tartu. Virkistävää ja jotenkin silmiä avaavaa. No, onhan minulla tässäkin meikissä turvavärini mukana eli tällä kertaa tuo vihreä eli ihan vielä en uskaltanut heittäytyä kokonaan pelkän oranssin vietäväksi. Hihassa odottaa jo ajatus kolmannesta oranssista meikistä, tiedä sitten koska ehdin sen toteuttaa.

Tämä meikki syntyi melko ex tempore ja lähestulkoon pelkästään sormin (minkä kyllä huomaa, en ole mikään mestari meikkaamaan sormilla). Silmämeikin pohjalla Lumenen luomenpohjustaja. Luomivärit ovat Sleekin paleteista Sunset (sävyt #2 ja #4), Glory (sävyt District ja Circle) ja Ultra Matte Dark (sävyt Maple ja Villan).

Luomen sisänurkassa keltainen Circle, sen vieressä oranssi #4, jonka vieressä punertava #2 ja ulkonurkassa vihreä District. Luomivaon varjostus tehty Maplen ja Villanin sekoituksella. Kulmaluulla ja häivytyksessä taisi olla valkoinen sävy Ultra Matte paletista.


Kasvoilla on Holika Holikan Petit BB Moisture ja Meow'n mineraalimeikkipuuteri, poskilla Estée Lauderin Peach Nuance ja highlighterin virkaa hoitaa theBalmin Mary-Lou Manizer. Varjostukset Meow'n Skinny Dipperillä (oma sekoitus). Peiteaineiden kanssa en jaksanut alkaa askarrella, niitä ei siis ole käytetty tässä meikissä.


Huulilla on sekoitus Lancômen Rouge in Love punista sävyissä 200B Rose Thé ja 351B Rose Des Soupirants, ei rajauksia. Ripsissä Sensain Eyelash Base 38 C ja Lumenen musta Truly Bold & Curly.


Vihreä rajaus M*A*D Mineralsin Indelible 3 In 1 Waterproof Liquid Eyelinerilla sävyssä Mermaid. Kulmiin sudittu Lumenen ruskeaa kulmageeliä.

Yllätyin taas miten kiva meikistä tuli. Se teki silmistäni hämmentävän vihreän näköiset - nehän eivät siis ole oikeasti vihreät - ja ihan tässä piti alkaa pohtimaan, että pitäisikö sitä vaan useammin uskaltaa rikkoa rajojaan ja kokeilla reippaan rohkeasti sellaisiakin värejä, joiden kuvittelee olevan itselleen aivan täysin epäsopivia. Tosin olen edelleen sitä mieltä, että oranssi ei ole minun värini eikä imartele minua millään lailla jos annostus on yhtään ylitse. Se menee kyllä tällä tavalla pieninä pilkahduksina mutta ei isommin annosteltuna. Siitäkin tullee vielä esimerkki, jos vaan uskallan kokeilla. Niin ja julkaista kuvat ;-)


6 kommenttia:

  1. Onpa todella kaunis meikki! :) Aivan ihana. Ja just mun väreillä tehty... Mulle kun tuo oranssi on tuttakin tutumpi luomiväri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen muuten leikkimään itselle vähemmän tutuilla väreillä, se on yllättävän hauskaa! ;-)

      Poista
  2. Pakko varmaan itsekin kokeilla keltaista, se näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minäkin vähän yllätyin miten kivalta keltainen näyttää, itsekin haluan sitä vielä vähän paremmin testailla jossain välissä. :-)

      Poista
  3. Upea meikki! Vihreä rajaus tuo siihen tiettyä erikoisuutta, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Vihreä on mun yksiä lemppareita silmämeikissä ja näköjään siitä on moneksi. Tutuista ja turvallisistakin väreistä löytyy uusia yllättäviä puolia, kun niitä yhdistää itselle vähän vieraampiin väreihin.

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.